Nuoren kokin helpot ja nopeat

Olen pienestä pitäen tykännyt häärätä keittiössä. Meidän perheessämme isä on aina laittanut eniten ruokaa ja muistankin monesti toimineeni hänen apukokkinaan. Vieläkin lähettelemme toisillemme kuvia valmistamistamme ruoista ja jaamme vinkkejä. Pienenä pidin myös tiskaamisesta, mutta se ominaisuus ei (valitettavasti) ole periytynyt nykypäivään.

Innokkaana pikku kokkina sain myös keittokirjan – Nuoren kokin helpot ja nopeat. Olen kuitenkin sitä mieltä, että oli kokki sitten nuori tai vanha, ei ole olemassa helppoja ja nopeita tai vastaavasti vaikeita ja hitaita reseptejä. On vain hyviä ja huonoja hetkiä laittaa ruokaa. Arkiviikolla alkuillat ovat toisinaan niitä huonoja hetkiä, jolloin monen eri ainesosan pilkkominen, paistaminen, keittäminen ja hauduttaminen ei ole houkuttelevaa. Hyvinä kokkaushetkinä jonkin monivaiheisen aterian valmistaminen voi sen sijaan olla hyvinkin mukavaa ajanvietettä.

Tämän ruoan valmistus alkaa siitä, että hankitaan sienimetsällä viihtyvä anoppi. Siinä saattaa joskus kestää, mutta tämän vaiheen jälkeen homma on melkoisen nopea ja simppeli!

Kermainen pekoni-sienikastike (4 annosta)

sopivasti (noin neljä pientä kourallista) kuivattuja suppilovahveroita

140g pekonia

2 sipulia

2 valkosipulin kynttä

oliiviöljyä

4 dl ruokakermaa

1-2 tl rosmariinia

suolaa

pippuria

n. 1/4 sitruunan mehu

Laita kuivatut sienet veteen likoamaan. Pilko pekoni ja laita se paistumaan kuivalle paistinpannulle. Silppua sillä välin sipulit ja valkosipulin kynnet. Kun pekonit ovat hieman paistuneet, lisää pannulle pieni loraus oliiviöljyä sekä pilkkomasi sipulit ja valkosipulit. Paistele rauhassa, kunnes pekoni on hieman ruskistunut ja sipulit pehmenneet. Purista sienistä vedet ja lisää pannulle paistumaan. Paista hetki ja lisää kerma sekä mausteet. Anna kastikkeen hautua ja paksuuntua. Keitä sillä välin spagetti tai riisi lisukkeeksi. Lisää kastikkeen joukkoon lopuksi sitruunamehua ja tarkista maku.

pekonisienipasta50.jpg

Kaunistahan tästä ei saa, vaikka kuinka yrittää, eikä lautasmalli ehkä ihan toteudu, mutta huolehditaan niistä kasviksista sitten päivän muilla aterioilla.

Ps. Kahden hengen taloudessa tämä on loistoresepti myös siksi, että seuraavana päivänä jämät voi lykätä mikroon!

Koti Ruoka ja juoma

Anssi Kelasta (ja vähän muusta)

Anssi Kela kirjoitti taannoin omassa blogissaan Cheekistä (http://www.anssikela.com/2013/11/24/cheekista/). Sitä on kai tapana saada mitä tilaa.

Olen nähnyt Anssi Kelan livenä muutamia kertoja hänen ”uuden tulemisensa” jälkeen ja jokaisella kerralla olen hämmentynyt siitä tunteesta, minkä hän saa aikaan. Tunnetta on hieman hankala kuvata, mutta esiintyessään Kela huokuu sekä valtavaa energiaa että levollisuutta. Artisti on sisäistänyt sen, että nämä ihmiset ovat tulleet katsomaan juuri häntä, eikä hänen tarvitse esittää mitään muuta.

Kaikesta tekemisestä paistaa se, että lavalla seisoo onnellinen artisti, joka jakaa onneaan myös yleisölle. (Mainittakoon, että samanlaisen tunteen olen saanut myös J. Karjalaisen keikalla. Ehkä molemmat artistit nauttivat uudella tavalla paluustaan kansakunnan kaapin päälle.) Teennäinen rokkikukkous ja toistuvat maneerit eivät tuo artistia lähelle. Kun esiintyjä on aidosti esillä koko persoonallaan, nousevat keikat vaivattoman oloisesti yhteisöllisiksi herätysjuhliksi. Anssi Kelan keikoilla on hyvä olla.

Toisekseen Kela ottaa yleisönsä myös musisointinsa ulkopuolella. Älykkäät ja hauskat Facebook-päivitykset viihdyttävät seuraajia tasaisin väliajoin. Sosiaalisesta mediasta saisi helposti tehtyä tylsistyttävän joka keikan jälkeen toistuvan ”KIITOS HELSINKI, OLI MAHTAVAA!” -tyyppisen aivottoman kumileimasimen. Twittertehokkuuden maailmassa pitkät, ilmaisuvoimaiset ja koukuttavat tarinat nousevat esiin massasta. En minä valitse lukemisiani sen perusteella, että teksti on lyhyt, vaan siksi, että se kiinnostaa. (Mitä ei voi sanoa esimerkiksi pääministerin 140 merkin töksäytyksistä.)

Toisinaan näkee pohdittavan, onko kulttuurityö varsinaista työtä lainkaan. Kysymys on älytön. Kulttuuri ja taide ovat inhimillisiä perustoimintoja, joiden avulla jätetään jälkiä ympäröivään maailmaan. Nykyään kulttuurista elantonsa saaminen vaatii kuitenkin paljon vaivaa. Anssi Kela on täyspäiväinen muusikko, mutta on ”laajentanut palveluaan” myös varsinaisen musiikkinsa ulkopuolelle. Hän antaa itsestään yleisölle kaiken niin lavalla kuin sen ulkopuolellakin.

Tähän joku nohevasti ajattelee, että kyllähän esimerkiksi lääkärit ovat tärkeämpiä, koska he pitävät ihmiset terveinä ja hengissä. Toki näinkin, mutta kulttuurityöläiset antavat hengissä pysymiselle jonkin tarkoituksen. En minä halua elää 90-vuotiaaksi pelkästään tiskaten ja imuroiden. Siispä kiitos sinulle, Anssi Kela.

Kulttuuri Musiikki Suosittelen Ajattelin tänään