Sanottua, II

– Ei, ei, ei! Älä laita sitä. Oksettaa liikaa.

– Ai häh?

– Niin. Pelottaa niin paljon, että oksettaa.

Olemme kirjoitelleet blogia nyt vajaat kaksi viikkoa ja saaneet vajaat kaksi lukijaa. Koska tähän harrastukseen kuuluu melko olennaisena osana jonkinlainen vuorovaikutuksellisuus, ajattelimme vinkata blogista kavereille Facebookissa. Koko homma on kuitenkin vielä niin alkutekijöissään ja minä niin paniikissa, että kertomista edelsi tiukka keskustelu siitä, kenelle tästä nyt voi kertoa ja mitä jos kaikki pitää meitä noloina idiootteina. Ja ollaanko me noloja idiootteja? Pitäiskö vaan perua koko projekti?

Nyt se on kuitenkin tehty. Hei vaan kaikille. Tehkää meidät iloisiksi ja napauttakaa sydäntä tai lähettäkää kommentti. Voitte myös kertoa, jos teillä on jotain ideoita siitä, mistä voisimme tai mistä ei ainakaan kannata kirjoittaa.

Lähiaikoina on tarkoitus käsitellä ainakin Ollin bändin baarikeikan kommelluksia ja sitä, miksi emme pidä sisustusblogia. Lisäksi Ollin hassunhauska tekstaripalsta-juttusarja saa jatkoa. Ja saattaa olla, että tänne eksyy joku reseptikin. Tai sitten ei mitään näistä!

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään

Joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään

…ja sitä molempiin, joka unohtaa.

Koulukiusaaminen on niin arka aihe, että en tiedä, kannattaako siitä kirjoittaa mitään. Siksi taidankin vain tyytyä sanomaan, että menkää katsomaan Anna Odellin Luokkajuhla. Se on kerrassaan loisteliaasti rakennettu elokuva, mutta suositukseni johtuu myös siitä, että se herättää ajattelemaan kiusaamista monelta suunnalta. Uskallanpa väittää, että meistä jokainen on varmasti joskus ollut sekä syrjivänä että syrjittynä osapuolena. Minä ainakin olen. Molemmat tuntuvat näin jälkikäteen pirun pahalta. Ja molempiin tilanteisiin, myös ulkopuoliseksi jäämiseen, olen varmasti vaikuttanut myös itse. Kuka on syyllinen mihinkin ja mikä on lapsen vastuu? Vaikeita kysymyksiä.

Kovin hankalaa ei kuitenkaan ole löytää syyllistä näiden omassa luokkakokouksessani kuultujen lausahdusten takaa:

”Näin sen kerran kaupassa. Ainakin se haisi ihan samalta kuin ala-asteella.”

”Ai se lenkkeilee! Ei kyllä näytä yhtään siltä.”

Aikuiset, järki käteen. Pliis.

(Vieläkin pöyristyttää.)

Kulttuuri Leffat ja sarjat Suosittelen Syvällistä