Sanottua

– Muista äännellä, kun tuut.

Heti alkuun on todettava, että tämä lausahdus ei suinkaan liity siihen, mitä siitä (ainakin minulle) tulee ensimmäiseksi mieleen.

Olen aikamoinen pelkuri. Jos olen illalla yksin kotona, jätän suosiolla rikossarjat katsomatta. Jos joudun menemään yksin nukkumaan, katson ennen peiton ja tyynyjen sekaan kömpimistä sängyn alle. Kerran ollessani suihkussa haistoin yhtäkkiä miehekkään saippuan tai deodorantin hajun, vaikka en ollut niitä itse käyttänyt ja olin yksin kotona. Hetken keräsin rohkeutta. Sitten kiskaisin suihkuverhon sivuun ja hyppäsin ulos nyrkit valmiina. No, eihän kylpyhuoneessa tietenkään odottanut yksikään raiskaaja. Luultavasti olin vain kastellut Ollin saippuapurkin ja saanut tuoksun leviämään. Mutta aikamoisen rohkea ninja olin kuitenkin!

Yksi kauhukuvani liittyy kasvojen pesemiseen. Pelkään, että kun nostan kasvoni lavuaarista, peilistä tuijottaa naamiomies tai jokin paranormaali olio. Siihen liittyy tämä hieman huvittuneisuutta herättänyt lausahduskin. Olin nimittäin iltapesuilla ja arvelin, että Ollikin tulisi pian pesemään hampaita kylpyhuoneeseen. En kestä säikähtämistä. Kiljaisen, suutun ja alan itkeä. Siksi pyrin välttämään sitä kaikin keinoin. Nytkin se toimi. Kohta nimittäin kuulin lähestyvän äänen hokevan:

– Nyt tuun, tulen, tulen, tässä olen, minä tässä…

Suhteet Oma elämä Mieli Höpsöä

Kun kissa on poissa…

 

ollinkuvii 006b.jpg

ollinkuvii 004b.jpg

ollinkuvii 003b.jpg

 

Ilona on tänään vuosijuhlilla. Menneistä vuosista poiketen tänään ei koettu viime hetken mekko-, tukka- tai meikkipaniikkia, mikä oli mainiota. Itse aion tänään mässäillä, lueskella ja tuijottaa televisiota. Olen muuten sitä mieltä, että olueen (olut-sanan taivuttaminen on kerta kaikkiaan hyvin kummallista) pitäisi suhtautua ennemminkin kuin viiniin. Maitokaupan lapinkarhunjalankoffinkulta tekee pahaa koko juoman maineelle. Monet saavat näitä veijareita maistettuaan välittömän oluentorjuntareaktion. Maailmassa (tai no okei, Suomessa) on liikaa ihmisiä, jotka eivät ymmärrä oluen hienouksia, koska heille on tarjottu vain valheellista skeidaa! Vapauttakaa olut!

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä Mieli