Herra A on naisporukan ympäröimä ja heittää kevyttä flirttiä kaikkien kanssa. Neiti X:n mielestä ehkä hiuksen verran enemmän hänen kanssaan, (jälkikäteen mietittynä todellakin KAIKKIEN kanssa). Paikalle saapuu Herra B, jolla alusta asti synkkaa Neiti X:n kanssa, ja joka aika avoimesti osoittaa olevansa jollain tasolla kiinnostunut X:stä. Tämän seurauksena Herra A korottaa välittömästi panoksia ja aloittaa avoimen ja suoran flirttailun, B:n edessä, totta kai.

Koko kööri lähtee yhdessä juhlimaan ja Neiti X kallistuu yksi ja puoli askelta A:n puoleen, koska mies on hurmaava. B on myös huippu tyyppi, mutta enemmän huippu kaverityyppi. Loppuillasta A:sta paljastuu B:n toimesta asioita, joita X ei olisi halunnut kuulla. Perhana, että pitikin mennä sen egoa nostamaan antamalla sille se pikkurilli!

Tarinan kruunaa Herra C, jota on koko kevät huonolla menestyksellä yritetty unohtaa (ja joka vastaa viime aikoina on alkanut onnistua), rikkomalla kuukausien täydellisen hiljaisuuden tykkäämäällä kuvasta, jossa Neiti X on toisen miehen kainalossa yhteisiä muistoja herättävä mekko päällään. Miksimiksimiksi? Onko miehillä joku kuudes aisti, joka neuvoo niitä hyökkäämään silloin, kun  nainen alkaa luovuttaa?

Olenko halutumpi, kun en itse halua? Olenko halutumpi, kun kaverikin haluaa minut? Usein baarissakin käy niin, että kun hengailee seinäkukkasena jossain laidalla, kukaan ei lähesty, mutta jos on miesseurassa, toiset miehet saattavat flirttailla avoimesti. Urpoa toimintaa. Itse väistyn suosiolla takavasemmalle, silloin kun ilmassa on kilpailua naisten kesken. Ehkä se ei ole pelkästään jaloutta ja reiluutta, vaan myös sitä, että salaa pelkään, että saattaisin hävitäkin sen skaban.

Itse alennuin vastaavaanlaiseen toimintaan pitkän reissun aikana, kun taisi oman eksoottisuuden tuoma huomio nousta päähän, ja oli ”hauskaa” leikkiä testailla kenet saisi. Piitkä katsekontakti riitti, muuta ei tarvinnut itse tehdä. Kunnes tuli se yks mies, joka alkuillasta loi niitä katsekontakteja, ja loppuillan oli viileetäkin viileempi. Sehän oli tietenkin pakko saada. Loppujen lopuksi must-have-mies ei osoittautunut sen arvoiseksi, ja koko hommasta jäi vähän kakka maku suuhun. Hyi minä!

Ollaanko me naiset tässä suhteessa ihan yhtä hirveitä? Kannattaako kaikkien sinkkunaisten nyt värvätä joku veli tai miespuolinen kaveri seuraksi, jotta flaksi käy, vai lopahtaako kiinnostus sitten kun kilpailu on voitettu?

Vai saako miehet sittenkin kimppuunsa hommaamalla mielenkiintoisia muita projekteja,  ja siirtämällä parisuhdehaaveet listalla vihoviimeisiksi?