Ei auta parkua, kun maito on (ulko)maassa

Maidon ostaminen kaupasta on yleisesti ottaen varsin helppo nakki. Koto-Suomessa se sujuu ajattelematta: noin viiden päivän välein Pirkan laktoositon kevytmaitojuoma koriin ja kassan kautta ulos. Maitoa voi sitten lorotella kahviin tai puuroon tai mihin ikinä, kunnes purkki on tyhjä.

Täällä maidon hankinta on muuttunut eeppiseksi saagaksi, joka on saanut tragikoomisiakin piirteitä.

Alkuun ostimme viattomina Tescosta muovisen kanisterillisen semi-skimmed milkiä. Kotona huomasimme, että todella kompaktin kokoinen kanisteri sisältää neljä pinttiä eli 2,273 litraa maitoa. Eihän siitä ehtinyt juoda puoliakaan ennen kuin se kerran aamukahvia varten mikrossa lämmitettäessä muuttui haisevaksi hyytelöksi.

Vahingosta viisastuneena ostettiin seuraavan kerran vain kahden pintin eli 1,137 litran kanisteri. Sitä juotiin tyytyväisenä pari päivää, mutta sen jälkeen sekin teki sitten mikrossa samat temput. Varovaisen haistelun jälkeen uskalsi käyttää kahviin kylmää maitoa, joka hiutaloitui kahvin pinnalle tuskin huomattavasti. Seuraavana aamuna piti sekin kanisteri heittää pois.

Seuraavalla kerralla hankittiin varman päälle yksi (1) pintti (0,568 litraa). Se oli oikein hyvää maitoa, ja pysyi raikkaana ja freesinä, kunnes loppui surullisesti ostopäivää seuraavana iltana klo 23.25, kun kaupat olivat menneet jo kiinni. Seuraavan aamun vedellä jatkettu americano maistui kitkerältä suussa.

Tämän episodin jälkeen ryhdyin googlailemaan vimmatusti, ja sain selville, että monet vannovat Cravendale-merkkisen maidon nimiin. Se on standardoitu, homogenoitu, pilkottu ja filtteröity niin, että sen pitäisi säilymän kasteenraikkaana 7 päivää avaamisen jälkeen. Ostin sitä kalliilla hinnalla ja suurin toivein. Laitettiin oikein huolella aamulla kahviin ja muroihin. Lounasaikaan maha alkoi murista ja möyriä uhkaavasti. Loppupäivä meni vessassa ravatessa ja pyrkiessä eroon filtteröidyn maidon suolistossa aikaansaamista kaasulitroista. Illalla vannoimme molemmat, ettei enää ikinä.

Se turkasen neljän pintin Cravendalepurkki on jääkaapissa edelleen, ja käytämme sitä vain kahviin ja varovasti kuin tabascoa. Raikkaana se on pysynyt kyllä hienosti!

Kahvimaitosaaga jatkuu seuraavassa numerossa…

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä Hyvä olo

Lontoo on kylmä kaupunki

Muutama päivä ennen muuttoa katsoimme sääennusteesta, että Lontoossa on 25 astetta lämmintä. Sehän passaa! Vähän pitempi syksy kuin Helsingissä, lauha talvi, ei tarvita talvitakkia ennen kuin jouluna (sen voi siis hyvin jättää pois täpötäysistä matkalaukuista).

Niin varmaan.

Täällä ensimmäisenä kolmena viikkona olen palellut enemmän kuin viime talvena Helsingissä yhteensä. Mukana on pari välikausitakkia, joita en ollut Helsingissä vielä juurikaan ehtinyt tarvita. Kiedon ne tiukemmin ympärille ja ostan hädissäni Primarkista paksun villatakin, jota sitten käytänkin joka päivä. Ulkona on kylmänkosteaa ja mitä suurimmalla todennäköisyydellä sateista, ja sisällä yksinkertaiset ikkunat eivät mahda mitään hiipivälle koleudelle. Istun töissä kaulaliina ja liian ohut takki päällä. Ikävissäni ajattelen lämmintä karvavuorista takkia, joka lepää lapsuudenkodin varastossa ikeakassissa.

En tiedä, johtuuko kylmyys uudenlaisesta ilmanalasta, vääristä ennakko-odotuksista vai puutteellisesta valmistautumisesta. Moni muu kävelee kaduilla ilman päällystakkia, joku amerikkalaisturisti teepaidassa. Me suomalaiset olemme kietoutuneet kaulahuiviin, pipoon ja lapasiin. Iltaisin lämmitän varpaita uhrautuvan miehen polvitaipeissa.

Ehkä kyseessä on ääneen lausumattomasta koti-ikävästä ja vierauden tunteesta johtuva sisäinen kylmyys. Tai ehkä se, että koskaan ei tule kunnolla lämmin, kun sekä sisällä että ulkona on kylmä ja täällä ei – voi voi! – ole saunaakaan saatavilla. Palelu kumuloituu sisuksiin eikä pääse loppumaan.

Jostain psykologisesta on nimittäin oltava kyse. Sääraportti viime viikoilta ilmoittaa, että päivän ylin lämpötila Lontoossa on vaihdellut 15-19 asteen välillä. Suomessahan se on jo helle! Alan hiljalleen epäillä todellisuudentajuani.

Hyvinvointi Mieli