Meillä on täällä ollut sellainen reipas tapa, että käydään lenkillä muutamana iltana viikossa. Aina ne lenkit eivät suju ihan keskeytyksittä, vaan sitä saattaa päättyä vaikka mihin. 

Kerran katsoimme kartasta uuden puiston, jossa ei oltu vielä käyty. Hölkittiin sinne, ja puistoa kiertäessä huomattiin, että sen vieressä oleva iso rakennus oli uimahalli. Siellä kansa ui ja mummot vesikäveli. Mentiin sisään ihan innoissaan (ensin väärästä ovesta, hälytys laukesi), ajateltiin vilkaista hinnastoa mutta ennenkaikkea käydä vessassa. Tiskin takana ollut mies otti meidät avosylin vastaan, yritettiin kysyä hintoja uimaanpääsylle, mutta hän vaati kivenkovaan että istuisimme ensin mukavasti alas. Siitä sitten alkoi myyntipuhe, jonka lopputulos oli, että kyseisen yksityisen kuntoklubin kuukausimaksu opiskelijoille oli 29 puntaa ja tulisimmeko rekisteröitymään heti vai huomenna. Meitä kierrätettiin vielä laitoksessa, hieno oli, salit ja altaat ja kaikki. Kierroksen päätteeksi kysyimme ujosti, missä päin täällä olisi vessa. Lupasimme tulla pian uudestaan keskustelemaan jäsenyydestä ja luikimme pois jatkamaan lenkkiä.

Toisella kerralla olimme lenkkeilleet Wembleyn Ikealle ja tulossa takaisin. Matkan varrella oli valtava, koristeellinen pytinki, kuin palatsi keskellä teollisuusaluetta. Pysähdyimme ihmettelemään ja ottamaan kuvia. Sisään ja ulos portista vaelsi intialaisen näköistä väkeä. Mies yritti mennä oikein lähelle aidanraoista kuvaamaan, kun joku ystävällisen näköinen nainen tuli kysymään, haluaisimmeko tulla sisään. Mehän mentiin. Ensin piti mennä kopperon läpi, jossa oli turvatarkastus ja läpivalaisulaite. Meitä ei sen kummemmin tutkittu, kun olimme lenkkivaatteissa eikä mitään ollut mukana, mutta kännykät läpivalaistiin. Sisällä temppelissä nainen ohjeisti ottamaan kengät pois. Miehille ja naisille oli omat kengänsäilytyshuoneet. Tässä vaiheessa oli jo selvinnyt, että kyseinen palatsi oli Lontoon suurin hindutemppeli. Sisällä oli koristeellista, samettista ja tuoksuvaa. Ystävällinen nainen kierrätti meitä huoneesta toiseen, kertoi temppelin perustajista, jotka nyt olivat jonkinlaisia pyhimyksiä. Temppelin yläkerrassa, kaikkein pyhimmässä, oli täysin valkoinen sali, jonka seinät olivat täynnä jumalpatsaita. Nainen selitti meille matalalla äänellä jokaisesta isommasta patsaasta, mikä jumala oli kyseessä ja mistä se tunnetaan. Ihmiset seisoivat patsaiden edessä, koskivat otsaansa ja maata patsaan edessä ennen siirtymistä seuraavan patsaan luo. Me tuijottelimme hiljaisina koristeellisia patsaita ja seinien, pylväiden ja kattojen loputtomia kaiverruksia. Lopuksi nainen jätti meidät keskenämme kiertelemään temppelissä. Emme viipyneet kauan, olo oli hieman outo urheiluvaatteissa kun muut olivat sunnuntaiparhaimmissaan. Taas kadulle päästyä olo oli kieltämättä aika surrealistinen.

Olemme lenkkien aikana päätyneet myös pitämään sadetta McDonaldsiin, kysymään asuntotarjousta co-living housesta ja keskelle elokuvan kuvausleiriä iltamyöhään. Lähitienoot ovat ainakin tulleet tutuksi. Samoin on oppinut ennakkoluulottomuutta: tutkimusmatkailija ei koskaan sano ei.