”Miksi sä et kirjoita sun blogiin mitään?”Hyvä kysymys yhdeltä instan seuraajalta. Kun mulla olisi niin paljon asiaa, niin monta aihetta josta haluaisin kirjoittaa, kertoa, herättää ajatuksia! Mutta, tällä hetkellä elämä on jokseenkin melko kiireistä. Olen marraskuusta asti tehnyt keikkahommia lastenkodissa ja niitä onkin riittänyt reippaanlaisesti. Lokakuusta asti meillä on käynyt tukiperhelapsia, joita on tällä hetkellä viisi. Kaiken sen ajan, joka jää työn, tukiperhetoiminnan ja pakollisten kotihommien jälkeen, suuntaan perheeseen. Juuri tässä elämäntilanteessa on ollut pakko tinkiä tietyistä asioista, blogin kirjoittamisen lisäksi. Jos olisi enemmän aikaa käyttäisin sen esimerkiksi käsitöihin, lukemiseen, remonttiin, liikuntaan, ystäviin, kunnon siivoukseen jatkuvan pikasiivouksen sijaan… Ehkä myös sohvalla voisin vähän enemmän pötkötellä, sekin olisi luksusta.

Olen saanut useamman ihmettelyn osakseni siitä, miten voin/raaskin tehdä niin paljon töitä, heti kun äitiysloma loppui. Miksi en jäänyt hoitovapaalle nauttimaan pienestä ihmisestä, jota niin kovin toivottiin ja odotettiin. Minäpä kerron.

A) Olemme siitä onnellisessa asemassa, että miehen amk-opinnot tapahtuu koronan vuoksi etänä, joten mitään ihmeempiä hoitojärjestelyjä ei ole tarvinnut tehdä, vaan pikkumies on iskän kanssa kotona kun äiti on töissä. Mun työt painottuu lähes täysin iltaan ja viikonloppuun, joten aamupäivät kun mies opiskelee, minä hoidan ja iltapäivällä hoitovastuu vaihtuu. Lisäksi isovanhemmat ovat satunnaisesti hoitoapuna.

B) Mulle on tärkeää tienata omat rahani. En halua elää kenenkään toisen siivellä, vaan maksan oman osuuteni elämisestä, remonteista jne. Tämä on vaan mulle sellainen ”strong independent woman”-juttu. Enkä välitä pätkääkään siitä miten muut ovat raha-asiansa järjestäneet, enkä todellakaan ajattele, että olisi jotenkin väärin jos joku muu maksaa sun elämisen. Mulle se ei vaan käy. Ja tässä meidän uusperhekuviossa tilanne on se, että mulla on neljä lasta (joista tosin nyt jo kaksi täysi-ikäisiä! Taivas varjele missä välissä ne kasvoivat aikuisiksi?!) ja miehellä yksi,joten meidän kulurakenne ei toimi 50/50 periaatteella ja ihan sillä alle 300 euron kotihoidontuella en pystyisi maksella lasten menoja, asumista ja elämistä. Mulle ei siis olisi ollut taloudellisesti mahdollista jäädä hoitovapaalle, en yksinkertaisesti saa rahoja riittämään.

C) Me olemme ihan täysin tasavertaiset vanhemmat Veikolle. Koen todella tärkeäksi sen, että isä-poika-kombo saa luoda rauhassa vahvan suhteen ja parhaiten se onnistuu kun minä olen pois. Hoidetaan Veikkoa ihan yhtä hyvin, kumpikin omalla tavallamme, yhteisiä periaatteita noudattaen ja kumpikin voi 100% luottaa, että toinen pärjää. On tehnyt molemmille miehille mielettömän hyvää, että ovat saaneet olla kaksissa miehin kotona! Heille on syntynyt ihan oma symbioosinsa ja kumpikin silminnähden nauttii. Tällä hetkellä iskä on se, joka useammin hoitaa Veikon iltatoimet ja laittaa nukkumaan ja myöskin se, jolta se onnistuu parhaiten. Äidille pitää vähän vängätä vastaan, mutta iskän kanssa voi alkaa heti nukkumaan.

D) Olen sen verran toiminnan nainen ja levoton sielu, että ihan pelkkä kotiäitiys ei ole mun juttu. Rakastan mun lapsia, yli kaiken. Rakastan viettää heidän kanssa aikaa. Rakastan myös sitä, että voin tehdä jotain muutakin merkityksellistä ja työ toimii siinä hyvin. Ja kun saan tehdä työtä, joka on lähellä mun sydäntä, tarjoaa haasteita ja pakottaa koko ajan pohtimaan erilaisia asioita, tilanteita ja ilmiöitä, omaa toimintaa ja sen vaikutuksia, se imaisee mukaansa ja tulee halu tehdä lisää töitä.

Olen miettinyt näitä työkuvioita paljon. Esimerkiksi sitä, että kävisinkö töissä jos voittaisin lotossa miljoonia. Todennäköisesti kävisin, tai tekisin ainakin jotain vapaaehtoistöitä, josta saisi elämään sisältöä ja merkityksellisyyttä. Lottovoitto tosin ei ole kovin todennäköinen, kun en ikinä lottoa. Tällä hetkellä kun mies opiskelee kotoa käsin, on myös ollut todella virkistävää käydä töissä; suoraan sanottuna meillä molemmilla varmaan halkeaisi päät jos oltaisiin vaan 24/7 molemmat kotona.  Yksi pohdinta on ollut se, että haluanko mä vakituisen työn. Just tällä hetkellä en isommin halua. Tässä kiireen keskellä helpottava ajatus on se, että keikkahommissa pystyn vähän kontrolloimaan mun kalenteria ja otan vastaan ne vuorot, jotka mun aikatauluun parhaiten sopii. Lisäksi keikkahommat mahdollistaa myös sen, että voin tehdä töitä useampaan paikkaan ja saada uusia näkökulmia ja kokemuksia. Käytännössä olen nyt kuitenkin tehnyt töitä tasan yhdessä paikassa, koska oo siellä viihtynyt ja siellä on ollut paljon keikkoja tarjolla.

Juuri tänään kävi kuitenkin niin, että kiireinen viikonloppu viiden tukiperhelapsen kanssa vaihtui yhden pienen nuhanenän hoitamiseen, joten mulla onkin nyt yllättäen tosi väljä viikonloppu. Eikä käy kieltäminen etteikö se tunnu just nyt aika tarpeelliselta hengähdystauoltakin!