En olekaan paha

Olen nähnyt itseni monien vuosien ajan pahana. En oikein tiedä mistä se johtuu? En mielestäni ole tehnyt kamalasti ja kauhean pahoja asioita. Ehkä olen itse joskus ajatellut olevani sellainen ja ehkä joku on niin joskus sanonutkin. Olen kyllä lyönyt ja sanonut rumasti. Olen varastanut ja valehdellut. Olen ollut kateellinen ja kostonhimoinen. Olen ollut jopa julma. Mutta kukapa ei? Olen myös pyytänyt anteeksioppinut virheistäni ja pyrkinyt olemaan vähemmän paha. 

Silti olen yhä pitänyt itseäni pahana. Vaikka olen opetellut olemaan ymmärtäväisempi. Olen oppinut hillitsemään raivoani. Olen alkanut kuuntelemaan. Olen ystävällinen vittumaisillekin bussikuskeille. Osaan rakastaa ja arvostaa. Hoidan Katjaa ja Filemonia hyvin. 

Kun näkee itsensä pahana, on myös kamalan raskas olo jatkuvasti. Pahuus ei ole mikään arvostettava piirre, sitä häpeää ja siitä syyllistää itseään. Vuosien ajan olen ajatellut, että pahuus minussa on niin voimakasta, että sen näkevät kaikki (jopa ihmiset joita en tunne tai joille en ole koskaan puhunut). Olen ehdollistunut ajattelemaan itsestäni monessakin asiassa ylikriittisesti ja negatiivisesti. Etenkin masennuskausinani olen julma itseäni kohtaan.

Kuitenkin lähipäivinä olen alkanut näkemään, etten olekaan niin totaalisen paha. Vaan olen monellakin tapaa myös tosi hyvä! Tuntuu, että minussa on enemmän hyvää kuin pahaa. Tällaisen asian ymmärtäminen on parantavaa ja tervettä. Osaan nyt nähdä sen, millainen olen tänään, enkä määrittele enää itseäni menneisyyden tapahtumien kautta. Tästä olen tänään kiitollinen.

img_20181015_180052_225_0.jpg

suhteet oma-elama mieli ajattelin-tanaan
Kommentit (2)
  1. Kiitos kommentistasi.

    On ihanaa tajuta, ettei ole todellakaan yksin.

  2. Kiitos tästä, osui syvälle.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *