Kuulumisia ja reiättömät villapaidat

En muista, koska elämäni olisi ollut näin kiireistä. Ihmeen hyvin olenkin jaksanut. Tämä ei ole minulle kuitenkaan  ideaalitilanne ja toivonkin, että pystyn joskus järjestämään raha-asiani niin, ettei töitä tarvitse tehdä näin paljon. Valmistelen yksityisnäyttelyäni kesäksi (siitä en saa palkkaa, koska en ole apurahalla) ja teen osa-aikaista lastenhoitohommaa. Pidän molemmista töistä, mutta palkkani on surkea. Tiedän, että saisin esimerkiksi opetushommista paremmin elantoni, mutta en halua tehdä palkkatyökseni oman alani töitä. Tarvitsen elämääni vaihtelua tai leipiinnyn. Vaikka lastenhoitotunteja ei olekaan minulla viikossa kovin montaa, on niitä lähes päivittäin. Muutama tunti siellä ja toinen täällä, suhaamista edestakaisin, työ ykkösestä kakkoseen, välissä ja samalla koirien hoitoa ja omaa kuntoutusta (onneks on auto!). Tähän kaikkeen kun lisää kivun, ymmärtää sen ettei tällainen voi jatkua pitkään.

Onneksi nyt ei ole hormonaalisen migreenin viikko, sen kanssa en jaksaisi. Kahden työn lisäksi olen lupautunut luennoimaan eräässä kuvataideopistossa ja toisena olemaan erään gallerian näyttelytoimikunnassa päättämässä ensi vuoden näyttelyistä. Kello on 21.40, tunti sitten tulin palkkatöistä ja luin juuri 50 hakemusta, onneksi siis päätä ei särje. Olo on aika hyvä ja rauhallinen, enkä jaksa stressata.

Viikonloppuna päätin, etten hae Kulttuurirahaston apurahaa. Se päätös oli omituinen  mutta myös helpottava ja mahdollistikin sen, että sain levätä viikonlopun. Olen oppinut laittamaan terveyttäni tärkeiden asioiden edelle. Onnittelen siitä itseäni! Välissä olen tottakai syyllistänyt itseäni laiskuudesta ja typeryydestä, mutta aika nopeasti pystyn työntämään syyttelevät ajatukset sivuun. Mieluummin syön pitkään lounasta ja luen hyvää romaania, kuin teen ihan kokoajan töitä. Ymmärrän sen, että tarvitsen irtiottoja tekemisestä pysyäkseni kunnossa.

En ole kerinnyt kirjoittamaan tännekään ja mitä pidempiä taukoja tulee, sen suuremmaksi kynnys kirjoittaa kasvaa. Minulla on paljon ideoita ja ajatuksia ja ne ovat solmussa päässäni. Kirjoittaminen olisi tärkeää, koska se jäsentää ajatukset. Ajattelen kyllä usein, että on ihan noloa kirjoittaa tätä blogia eikä tässä kyllä ole kauheasti mitään järkeä. Häpeän myös, koska kirjoitan kivuistani ja itsestäni niin paljon.Toisaalta koen tämän myös merkitykselliseksi, koska teen ongelmista näkyviä ja normaaleja. Tosi harvoin tuntemattomat ihmiset tulevat kehumaan työtäni (taidetta) mutta lähes aina kun olen jossakin ulkona, tulee muutama tuntematon tai puolituttu kiittämään tästä blogista. Se on myöskin minulle suuri syy kirjoittaa. Aionkin nyt panostaa enemmän turhiin teksteihin täällä ja päästää irti itsekritiikistä!

Ei mulla mitään kummempaa asiaa ole, halusin vain rikkoa kirjoittamisen pelon. Ja tähän loppuun voisin mainostaa yhtä tamperelaista ompelijaa. Olen vienyt useasti rikkinäisiä villavaatteitani hänelle paikattavaksi. Tänään kolmen villapaidan paikkaaminen maksoi vain 12,40e! Vein kyllä omat langat hänelle (mutta niitäkin saa edullisesti parhaasta vaateliikkestä Nextiilistä). Ompelimo Rita Hakala-Can sijaitsee Kehräsaaressa osoitteessa Kirkkokatu 9 (2.kerros). Jos siis olet vähävarainen ja taidoton parsija, on ongelmasi ratkaisu tässä!

Ainiin! vielä ihan huippujuttu. Kuulin ammattikuvataiteilijoille suunnatusta kuntoutustuesta ja aionkin hakea sitä. Tätä hakemusta en jätä tekemättä.

Kommentit (2)
  1. Kiitos ihanin Riikka! Pitää muuten treffata joskus- jos keritään! Pusu! <3

  2. Riikka Hietala
    10.2.2020, 23:52

    Oot Sanni hyvä just sellaisena mitä oot <3
    Ja koirat ihana kaksikko!
    Kiitos <3 – Riikka 🙂 <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *