Harmaan alla
On tuntunut koko kevään, kuin kaiken päällä olisi harmaa verho. Olen ahdistunut aamuisin ja pelkään, että en selviä päivästä. Nyt mietin sitä, että mitä pelkään? Ai että kuolen? mutta kuolemaa en ainakaan pelkää, koska en ole itsetuhoinen, enkä usko, että jään juuri tänään auton alle. Uskoisin pelkääväni sitä, että en saa mitään järkevää aikaiseksi. Tai ahdistusta: ettei se lähdekään koko päivänä pois. Masennuslääkkeiden lopettaminen, liiallinen sairastelu ja siitä seuraavaa urheilemattomuus ovat syyllisiä. Sairastan myös ehkä aina keväisin jonkinasteista alakuloa, koska tasan vuosi sitten oli samanlaista.
Ennen pystyin kirjoittamaan tosi rennosti, sen syvemmin analysoimatta tekstiäni. Mutta tähän olotilaan liittyy myös neuroottisuus. Pelkään sanovani jotakin niin, että joku loukkaantuu. Pelkään, että on kirjoitusvirheitä, vaikka aikasemmissa blogeissani on ollut vain pieniä kirjaimia eikä kieliopilla ole ollut minkäänlaista arvoa. Pelkään, että olenkin TOSI tyhmä, etten enää olekaan hauska. Mutta nyt vain pelkään pelkääväni, tylsistyväni, loksahtavani pian johonkin tuntemattomaan muottiin. Niin, että harmaan alla olisikin vain harmaata.
(Ja tässä kohtaa en enää pelkään mitään noista)
Tänään maalasin Shoutdogsiin (tulee huomenna myyntiin) pienen taulun ja se teki todella onnelliseksi. Muistin pitkästä aikaa, kuinka työni on iloni ja muutama tunti päivässä sitä on riittävästi. Ei tarvitse tehdä töitä 40h/vko, vaan 10 tuntiakin on tosi jees!
Harmaan alla on vähintään sateenkaari.
