Pupuni Manta ja koirani Rita
10. Pupuni Manta
Manta oli paras! Jos pupusta kirjoitetaan kirja se kirjoitetaan Mantasta! Manta otettiin ”ystäväksi” Kaneli-marsulle. Tämä kääpiöluppakorva oli kuin koira. Olin luullut, että puput ovat turhia, ettei niillä ole luonne-eroja. Johtui varmaan siitä, että olin nähnyt vain tosi arkoja yksilöitä jotka olivat aina häkeissään. Manta sai liikkua päivisin vapaana, seurasi minua kaikkialle ja nukkui kainalossani. Se ymmärsi kun sanoin sille: Manta häkkiin! Kun Nuppu-koira tuli perheeseen se pelkäsi muutaman päivän ja sitten kertoi olevansa pomo. Kaikki hyörivät jaloissani keittiössä kerjäämässä porkkanaa. Manta murisi Nupulle (saksanpaimenkoira) ja Nuppu väisti. Mantakin eli noin 100-vuotiaaksi kunnes lopetti syömisen ja nukkui ulosteessaan. Sitten oli aika sanoa hyvästit. Keräsin leskenlehtiä sen mukaan pahvilaatikkoon ja hautasin sen mökillemme.
11. Koirani Rita
Rita tuli meille ”käytettynä” noin 4-vuotiaana. Asuin yhä vanhempien kanssa ja halusimme Nefer-koiralle ystävän. Ritassa oli ainakin karjalankarhukoiraa. Rita ei ollut mitenkään ihmisläheinen, enemminkin itsenäinen, eikä suhteeni häneen muodostunut koskaan kovin syväksi. Asuimme yhdessä vain muutaman vuoden kunnes muutin pois. Rita rakasti kesiä mökillä! Siellä se sai pyydystää myyriä ja seikkailla lähimetsissä. Muutama vuosi ennen kuolemaansa Rita pelästyi vilkkaassa puistossa vappupalloja, pääsi karkuun ja jäi auton alle. Vain jalka murtui, mutta Rita traumatisoitui. Se ei halunnut enää ulos ja äiti sai vietyä sen väkisin kerran päivässä pihalle, jossa se teki heti tarpeensa ja veti täysillä takaisin kotiin. Onneksi oli kuitenkin se mökki, jossa ulkoilu ei pelottanut.
Aikaisemmat kuolleet eläimet:
Undulaattini Klaara ja Albiina
Kissani Onnikki ja kultakalani Pampula
Undulaattini Tipi ja marsuni Kaneli