Tervetuloa kotiin, Manteli!

Selvittyäni pahimmista lääkepöllyistä näin facebookissa kuvan koirasta, joka näyttää ihan Katja-koiraltani (maailman söpöin, hellin ja kiltein otus). Ystäväni oli käymässä juuri  Romaniassa ja tekemässä siellä hyviä juttuja kodittomille katukoirille. Eläinsuojelijat olivat päässeet kunnalliseen koiratarhaan, josta he pelastivat muutaman onnekkaan mukaansa. Romanian kunnallisilla koiratarhoilla koirat elävät kamalissa oloissa nälkäisinä ja janoisina kunnes ne usein menehtyvät kivuliaalla tavalla.

En siis ollut suunnitellut elämääni toisen haukun hankkimista. Päätös adoptoida tämä söpöliini, joka nimettiin Manteliksi, on täysin suunnittelematon. Noin 30 minuutin ajan mietin omaa mielenterveyttäni, fyysisiä kipujani, väsymystäni ja sitä, että juuri tällä hetkellä minulla on kaksi tosi ihanaa eläinystävää, jotka eivät juurikaan lisää stressiäni. Että haluanko riskeerata meidän rauhallisen ja toimivan arkemme uudella katukoiralla, jonka käyttäytymistä ei voi etukäteen ennakoida? Samalla mietin sitä, kuinka inhoan hiljaisuutta talossani. Kuinka kaipaan ympärilleni elämää ja ääniä ja kuinka suuri hoivavietti minulla onkaan. Entä sitten ne tuhannet kodittomat eläimet, joille varmasti riittää se, mitä minulla on tarjota. Pieni perheeni ei ole ihan tervein ja tasa-painoisin, mutta se on ainakin täynnä rakkautta! Minulla on myös tarve auttaa niitä, jotka sitä tarvitsevat. Joskus harkitsemattomat teot tuovat elämään sen kaipaamaa muutosta, merkitystä ja sisältöä.

Manteli saapuu Suomeen reilun kuukauden kuluttua yksityisenä adoptiona. Siihen saakka Manteli saa asua eläinsuojelijan kodissa mahdollisimman stressittömässä ympäristössä. Odotan innolla uutta ystävää Katja-koiralle. Loppukesästä sitten harjoitellaan kotikoiran juttuja, hihnassa kävelyä, bussilla matkustamista ja työhuoneella hengailua. Ongelmiakin saattaa ilmetä ja se on täysin ok. Koskaan uutta eläintä hankkiessa, oli se sitten suomalainen pentu tai vanhempi katukoira, ei voi tietää millainen tyyppi sieltä tulee. Omat kokemukseni juuri Romanialaisista katukoirista ovat tosi hyviä. Vuosina 2014-2015 toteutin hyväntekeväisyysprojektin Shoutdogs!, jonka avulla keräsin rahaa mm katukoirien sterilisaatio-ohjelmaan. Tällöin kävin myös eläinsuojelijoiden koiratarhoilla paikanpäällä ja koirakokemukset olivatkin siellä tosi hyviä.

Tässä näytän Mantelin kuvaa Katjalle 🙂 Ehkä he oikeasti ovatkin jotain sukua, koska ulkonäkö ja luonne ovat niin samanlaiset.

Sit vielä kaksi videota Mantelista. Ensimmäisessä tosi pelokkaana koiratarhalla ja toisessa muutaman päivän kuluttua pelastuksesta. Ihanaa kuinka nopeasti luottamus voi kasvaa!

Jos haluat auttaa kodittomia eläimiä muulla tavalla kuin adoptoimalla, voit esimerkiksi tutustua Kuono ry:n toimintaan.

”Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kodittomien/kaltoinkohdeltujen lemmikkieläinten, pääasiassa koirien ja kissojen, asemaa ja elinolosuhteita sekä niiden henkistä ja fyysistä hyvinvointia niin Suomessa kuin ulkomailla. Yhdistyksen pyrkimyksenä on kodittomien eläinten määrän vähentäminen eri maissa sekä tietoisuuden lisääminen hylättyjen lemmikkieläinten kohtelusta.”

ADOPT DON’T SHOP! <3

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *