Työnteosta

Olin alkuvuoden osa-aikaisena pienessä, ihanassa ja eettisessä liikkeessä. Olin juuri kriiseillyt ammattini suhteen, enkä ollut käynyt työhuoneella juuri yhtään puolen vuoden aikana. Liekki kuvataiteilijuuteen oli sammunut. Rupesin kaipaamaan sellaista tekemistä, jossa joku muu kertoisi minulle, mitä tehdä. Minulla olisi työajat ja palkka. Halusin tehdä jotakin sellaista, johon minulla ei ole intohimoa. Halusin vaihtelua. Aloitettuani työt liikkeessä innostuin taas myös kuvien tekemisestä ja kuukauden kuluttua olinkin sitten jo ihan uupunut. Päätäni särki 18 päivää kuukaudessa, olin masentuneempi, enkä oikein kerinnyt keskittymään mihinkään kunnolla. Tuli taas viikko ilman vapaapäivää ja pian jo tajusin, etten koskaan oikein rentoudu tai pidä kalenterista päiviäni tyhjinä.

Onnekseni palkkatyöni loppuikin yllättäen ja minulle jäi ”vain” oma ammattini. Tämä muutaman kuukauden palkkatyöskentely, jonka kuvittelin olevan minulle hyväksi, avasikin silmäni. Ymmärsin vahvasti seuraavat asiat: minun kuuluu tehdä luovaa työtä, jossa saan ilmaista itseäni. Ilman luovaa omaehtoista tekemistä en ole mitään ja olisi sama jos olisin kuollut.  Olen ammattikuvataiteilija eikä minun kuulu tehdä muun alan töitä vain rahan ja ulkopuolelta tulevan painostuksen vuoksi. Olen monella tapaa sairas enkä 100%  työkuntoinen. Minun pitää laiskotella, todella opetella irtautumaan työstä ja tehdä mahdollisimman paljon ilostuttavia asioita. Usein se on tosi hankalaa kun on niin paljon kaikkea ammattiin liittyvää mitä pitää muka tehdä. Nyt olen oppinut, ettei minun tarvitse tehdä kaikkea mahdollista, mikä saattaisi viedä minua urallani eteenpäin.

Kun valmistuin vuonna 2009 olin tosi ahkera ja halusin menestyä. Kun saavutin etapit, joista olin unelmoinut, eivät ne enää tuntuneetkaan mitenkään hienoilta. Rima nousi koko ajan ja vähättelin itseäni ihan kuin aiemminkin. Vähättelen yhä itseäni hitto aina, mutta enää en pyri menestykseen, koska en usko sen olevan vastaus itsetunto-ongelmiini. Kun sairastuin selästäni jouduin lopettamaan monenlaisen tekemisen, elämäni hidastui ja muuttui. Oman fyysisen terveyden menettäminen on laittanut elämässä palikat vähän eri järjestykseen. Terveys on miljoona kertaa tärkeämpää kuin työ. Ja jos työtä oikein kunnolla miettii, niin sen tekeminen ei ole läheskään niin arvokasta kuin esim aika ystävien kanssa. Sen takia välillä tulee sellainen olo, että miksi mä nyt toimin tässä ammatissa? Mun on jotenkin tosi vaikea tehdä mitään puolella teholla, vaikka niin tässä on jo pitkään tehty.

Viimeiset viikot on mennyt niin, että oon työhuoneella 0-4 päivää ja teen tietokonehommia 0-3 päivää. Pyrin siihen, että viikossa on kolme vapaapäivää (en oo vielä onnistunut, niitä on vain kaksi) joista yhtenä en suunnittele etukäteen tekeväni mitään. Usein vapaapäivinä mulla on joku urheilujuttu ja sit siitäkin saattaa tulla stressiä kun pitää keritä bussiin.

Aloitin tammikuussa uuden teossarjan. Sitä tulee tehtyä ainakin kesään 2021. Teoksen työnimi on Maija ja Sanni.  Maalaan akryylilla sellasia kolmiulotteisia lapsuudenkuvia (noin A3) siskostani ja musta. Näitä tulee joku kymmenen. Sit niiden rinnalle teen kaksi suurta (1,5m x 2,3m) puuväripiirrosta, joista toisessa olen mä ja toisessa siskoni aikuisena. En oo ihan varma kuinka mun kroppa kestää noiden suurten piirrosten työstämistä, mutta haluun kokeilla, koska ne on mun intohimo!

Tässä yksi kuva Maijasta ja musta. Tunnistatko kadunkulman Tampereelta vuodelta 1987?

 

Kommentit (1)
  1. No tunnistan! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *