Tutkimukset terveyskeskuksessa – epäilys sairaudesta hiipii mieleen
Aika terveyskeskukseen järjestyy melko pian. Mies jatkaa matkatöitään toisella paikkakunnalla, mutta tulee kotiin lääkäriä varten. Itselläni on tiukasti järjestyksessä ajatuksissani tutkimusten kulku ja arvaan jo, ettei asia tule olemaan yksinkertainen. Vaikka aika järjestyikin melko pian, on patti kasvanut jo huomattavasti kokoa siitä, kun viimeksi tunnustelimme sitä yhdessä. Mies on helpottuneen oloinen tultuaan lääkäristä. Lääkäri on todennut, ettei olisi lainkaan huolissaan, voit tulla uudelleen, ellei patti katoa kolmessa viikossa. Katson miestä ja ihmettelen, kuinka eri tavoin kaksi ihmistä voikin asiaan suhtautua. Minä huolehtija, huolia kaikkialla näkevä, mies, jolla on taito katsoa huolien ohitse. Mies aikoo odottaa kolme viikkoa, minä etsin oikeaa asennetta asiaan. Onko oikein aiheuttaa pelkoa? Onko oikein tukea ratkaisussa, joka itsestä tuntuu päättömälle? Tukahdutetut tunteet alkavat pakkautua yhä tiiviimmin kehooni. Mietin tarkkaan, kenen kanssa puhua asiasta, en halua kuulla yhtään kauhutarinaa, en ainakaan vielä. Mies jatkaa työskentelyään toisella paikkakunnalla tullen vain viikonloppuisin kotiin.
Kolme viikkoa on kulunut. Patti kaulalla on jatkanut kasvuaan, se alkaa muistuttaa pientä kananmunaa. Mies on selvästi huolissaan tilanteesta, mutta miettii edelleen, mitä tehdä. Patistan hänet varaamaan uuden ajan lääkäriin. Uusi aika järjestyy ja lääkärissä otetaan verikokeita, annetaan lähete sairaalaan ultraäänikuvaukseen. Verikokeiden tulokset tulevat ensin – ei mitään huolestuttavaa, kertoo lääkäri puhelimessa. Sairaalassa tutkiva lääkäri kutsuu paikalle toisen lääkärin ja molemmat toteavat, että kyseessä ilmeisimmin täysin harmiton patti. Tutkimukset tyssäävät terveyskeskuksen osalta tähän. Kuluu päiviä ja viikkoja, patti kaulalla saavuttaa kananmunan koon. Mies ei tunnusta huoltaan, alan tuntea olevani kaukana, toisella rannalla itselleni niin rakkaaseen ihmiseen nähden pelkoni kanssa. Mies toistelee haluavansa ajatella kivoja asioita, pitää mukavia viikonloppuja. Taistelen ansiokkaasti vielä pelkoani vastaan, tunnen oloni ristiriitaiseksi ja pelkään aiheuttavani tahtomattani kuormitusta puolisolleni.
Lopulta kaivelen kaikki lukemani tiedot auki koneelta ja luettelen miehelle asiatietoa. Nyt tulisi päästä magneettikuvaukseen, ohutneulanäytteeseen. Soitto terveyskeskukseen. Ärtyneen kuuloinen puhelun vastaanottanut hoitaja ei ole halukas antamaan soittoaikaa lääkärille. Lopulta aika kuitenkin järjestyy. Kuluu päiviä. Soittoajalla lääkäri suostuu lopulta laittamaan lähetteen nenä- ja kurkkutautien asiantuntijalle sairaalaan. Kutsua ei kuulu, eikä sitä koskaan tulekaan.