Säkenöivät hetket

4.5.2015 eeva inkeri

Nukkumaan käydessä ajattelen

Untitled design (5).png Minulla on uusi huone. Se tuli käyttööni, kun kämppäkaverini lähti maailmalle ja minä jäin opettelemaan itsenäistä elämää.

Uuden makuuhuoneeni parhaat (90-luvun) vuotensa nähneet harmaankirjavaraitaiset tapetit saivat peittyä valkoisen alle. Mitään ei tarvinnut hankkia, vaan tarvittavat palaset löytyivät sieltä täältä.

Löysin lähes ilmaisen, vihreänkirjavan maton vuosia sitten ekotorilta, ja se sai odottaa vanhempieni ullakolla pitkään ennen sijoituspaikan löytymistä. Haaveilin vaaleasta paimentolaismatosta – tai ainakin sellaisen näköisestä – mutta oikeastaan tämä vähän törkeä matto tuo tilaan jotakin ennakoimatonta ja elinvoimaista. Valkoista kuulasta rauhaa ja virheänä ryöppyävää elinvoimaa, mitäpä muuta sitä ihminen makuuhuoneensa sisustukselta toivoisikaan.

Ilta-aurinko maalaa seinälle unisiepparin varjoja.

Nukkumaan mennessä voin kuvitella maton nousevat hiljalleen ilmaan ja lennättävän minut uniin.

Vanhassa opetustaulussa näytetään, miltä Etelä-Pohjanmaan lakeudet näyttävät. Koti-ikävän iskiessä ja nykyisen kotikaupunkini korkeusvaihteluiden huimatessa voin katsella taulua ja huokaista helpotuksesta, kun silimä ei pökkää mihinkään.

Untitled design (4).png Ostin vähän aikaa sitten Eeva Kilven runokokoelman. Runoja on hyvä ahmia, kun kevätillan säteet paistavat yllättävän myöhään. Suosittelen sängylle heittäytymistä, syvään huokaisemista ja tämän lukemista:

Nukkumaan käydessä ajattelen:
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen,
kehun: Sinä pieni urhea nainen,
minä luotan sinuun.

Eeva Kilpi, Laulu rakkaudesta ja muita runoja (1972)

hyvinvointi mieli ajattelin-tanaan sisustus

3.5.2015 eeva inkeri

Sinne päin

Untitled design (1).png

Kun aloitin tämän blogin, minulla oli tavoite: kirjoittaa itsekritiikittömästi, rennosti ja suurin pensselivedoin. Ilman painetta tehdä jokaisesta tekstistä suurta, viisasta ja eheää – tai ainakin sellaista yrittävää. Halusin antaa itselleni luvan kirjoittaa vaikkapa lokeista, uusista tapeteista tai iltapäivistä ilman, että yrittäisin liikaa tai odottaisin tarpeeksi painavaa sanottavaa.

Mutta mitä enemmän sortuu vaatimaan itseltään valmista ja ehjää, sitä korkeammaksi nousee kynnys niihin rentoihin pensselinvetoihin. Lopputuloksena on jähmettyminen.

Nopeasti ajauduin olemaan mieluummin hiljaa kuin sanomaan jotakin keskinkertaista ja keskeneräistä. Miten kovasti se onkaan ristiriidassa sen kanssa, mihin opettajana, ohjaajana ja ihmisenä uskon!

Siksi kirjoitan sen nyt tähän: tästä lähtien kirjoitan enemmän ja väljemmin. Vähän sinne päin. Muuten pian huomaan, etten ole kirjoittanut kuukausiin, tai vuosiin.

Ja siksi kirjoitan nyt näin:

Viime aikoina olen tuntenut kamalan suurta kiitollisuutta siitä, miten arvokasta on tuntea olevansa innoissaan ja tohkeissaan. Miten upeaa on löytää itsensä (työ)ystävien keskeltä, ja vieläpä sellaisten, joiden kanssa haluaa tehdä jotakin omaa, jotakin tuntematonta, jotakin yhteistä. Hypätä tuntemattomaan ilman epäilystä siitä, ettemmekö osaisi. Huomata, että palaveria on kulunut jo neljä ja puoli tuntia, eikä vieläkään malttaisi lopettaa.

Viime aikoina olen saanut uuden makuuhuoneeni seinien tapetoinnin valmiiksi. Puhtaanvalkoisten seinien katselusta tulee sellainen olo, että lekottelisi kesäpäivänä ulkona pyykkinarulla kuivumassa olevien lakanoiden välissä. Myös kaikki asunnon ovet saivat lähteä häkkivarastoon: nyt valo lentää asunnon lävitse, ja ajatukset saavat leijailla vapaina. Uudessa makuuhuoneessa on aina kesä: vihreä persialaismatto saa kumppanikseen viherkasveja, sängyn ylle ripustan Etelä-Pohjanmaan lakeuksia kuvaavan vanhan opetustaulun.

Viime aikoina olen myös yllättynyt siitä, miten rennon lempeästi suhtaudun juuri nyt tulevaan. Sanoin virkojen haulle piut paut ja sain sen jälkeen monia iloisia yllätyksiä toisensa perään. En jähmettynyt paikoilleni vaan heittelin verkkoja sinne tänne ja tein ilman painetta onnistua.

Toukokuu jatkukoon omaa totuutta eläen, mutta muistaen: välillä sinne päin riittää.

hyvinvointi mieli hopsoa ajattelin-tanaan