Tähän kevääseen ja kesään on mahtunut poikkeuksellisen paljon vauvauutisia somessa ja ystäväpiirissä. Odottavat äidit ja onnelliset isit paljastavat olevansa pyöreisiin päin ja onnensa kukkuloilla.

Onhan se nyt ihanaa, kauniita masukuvia ja mielenkiintoista faktaa raskauksista ja niiden tuomista positiivisista ja negatiivisista puolista.

Mutta, hitto vie että satuttaa. Joka kerta tuntuu, että tulee isku suoraan sydämeen. Miksi hemmetissä ei ole jo minun vuoroni kertoa vauvauutisia? Tuleeko se koskaan? Aivan sama mikä syy on lapsettomuuteen, oli se sitten kumppanin haluttomuus perustaa perhe tai vaikeuksia tulla raskaaksi, tuska on kammottava.

Tuntuu että vuosia jo on ajatellut, että no ensi kesänä on minun vuoroni, ensi jouluna ehkä, no ehkä sitten keväällä. Joka kuukausi tarkistaa myös kaiken varalta lasketun ajankin (naurettavaa, tiedän). Lasketut ajat ovat tulleet ja menneet, eikä vauvaa näy eikä kuulu. Ei ole ollut minun vuoroni, eikä myöskään tunnu, että se olisi lähitulevaisuudessakaan. Suututtaa ja ahdistaa, olo on jotenkin todella pettynyt. Sitä vain pohtii, onko itsessä vikaa ja voisiko jotain tehdä toisin?  

Missä vaiheessa ikääkin ehti tulla jo näin paljon? Tuntuu, että mitä pidemmälle aika kuluu, sitä kauemmas vauvahaave siirtyy. Ja niinhän se on, hedelmällisyys on laskenut jo vuosia. Siltikään en koe, että olisin ollut valmis vauvan tuloon silloin parikymppisenä. Helkkarin hedelmällisyys!

Ja kaikille niille, jotka kyselevät ja kommentoivat meidän lisääntymisestä, voisimme haistattaa pitkän p..skan. Ihan oikeasti, joo olemme todellakin ajatelleet asiaaa ja joo, olemme todellakin tietoisia iästämme, oikeastaan KAIKESTA aiheeseen liittyvästä (trust me, google on ollut ahkerassa käytössä). Tässä muutama saamamme kysymys koottuna, vastaus on sanottu vain mielessä (tavallisesti vastaus on tietenkin vain jotain epämääräistä mutinaa).

K: “Koskas te aiotte hankkia lapsen?”

V: “Mistä niitä hankitaan, niin voisinpa hankkia!”

K: “No teillähän tulee kiire!”

V: “Eikä, enpä tiennytkään, että olen jo täyttänyt 30v.”

K: “Meillekin tulee pian vauva, niin tekin voisitte ryhtyä hommiin, niin lapsilla olisi sitten leikkikaveri!”

V: “Eipä kuule ole tulossa, vaikka kuinka ollaan hommissa..”

Itse en aio koskaan kysyä toiselta mitään raskautumiseen tai lapsiin liittyvää. Voin jutella aiheesta vasta, kun ihminen itse ottaa asian puheeksi. On hyvä muistaa, että jollekin asia voi olla erittäin kipeä, eikä ehkä tarkoituksenmukaisesti todellakaan halua puhua siitä.

A&M