Kotimaisina 1930-luvun romaaneina luin ensiksi Helvi Hämäläisen Katuojan vettä. Lukusuunnitelma meni osittain uusiksi, koska alkuperäinen ajatus oli lukea toisena kirjana Sally Salmisen Katriina. Kirjaston varausjono venähti kuitenkin sen verran pitkäksi, etten kerennyt Katriinaa saamaan helmikuussa luettavaksi. Sen tilalle vaihtui lennosta 1930-luvun suosikkikirjailijan, Hilja Valtosen, Nykyhetken tyttölapsi. Valtosen kirjoistahan on sovitettu monta elokuvaksi, tunnetuimpana varmaankin Ansa Ikosen ja Tauno Palon tähdittämä Vaimoke.

Amerikkalaisten (Yö on hellä ja Villipalmut) jälkeen aloin jo epäillä omaa lukutaitoani. Kotimaisten kohdalla kuitenkin huokaisin helpotuksesta: ehkä sittenkin osaan lukea ja ennen kaikkea ymmärrän lukemaani. Hämäläisen Katuojan vettä kertoo Kirstistä, joka lyhyen suhteen jälkeen saa lapsen, menettää työnsä ja joutuu hakemaan toimeentulonsa kaupungin köyhäinavusta. Elämä on äärimmäisen niukkaa ja raskasta, mutta ympäriltään nainen saa kuitenkin tukea ja apua.

Mietin kirjan nimeä Katuojan vettä. Siitä ainakin minulle tulee mielikuva romaanin päähenkilöstä, joka joutuu kodittomaksi ja ties minkä rikoksen uhriksi. Kirjan päähenkilöllä on koko ajan asunto, hän saa apua viranomaisilta ja naapureilta ja pystyy työskentelemään. En tarkoita, etteikö elämä silti voisi olla köyhää, mutta mietin sitä, millainen käsitys kirjailijalla on ollut köyhästä ihmisestä. Voiko totaalisesta köyhyydestä ja kurjuudesta kirjoittaa uskottavasti, jos ei itse ole sellaista kokenut tai ainakin tutkinut perusteellisesti? Nykyajan Kirstin kohtalo olisi varmasti rujo.

Nykyhetken tyttölapsi onkin sitten varsin iloittelevaa chick littiä edelliseen verrattuna. Parikymppinen Anja saapuu Saimaan saarelle viettämään kesää tätiensä seurassa. Yllättäen hän joutuu esittämään 15-vuotiasta tyttöä, koska samaisen saaren uusi omistaja, agronomi Ollikainen, ei suvaitse saarellaan mahdollisessa rakastumis- ja pettämisiässä olevia naisia. Noh, mitäs tästä seuraa? Mitä muutakaan, kuin  varsin ennalta arvattavia käänteitä ja onnellisia loppuja. Kirja oli helppolukuinen ja ihan kiva romsku ja se sai myös kyllä vähän haaveilemaan kesän vietosta jossain Saimaan rannalla.