Seurapiirit ja romahtavat sillat – 1920-luku
Luin viime vuonna enimmäkseen vuosina 2021-2022 julkaistua kirjallisuutta. Siitä sain ajatuksen lukea tänä vuonna enemmän vanhempia romaaneja, jopa jo sadan vuoden ikään ehtineitä vanhuksia. Lisäksi ajattelin, että olisi kiva vertailla suomalaista ja amerikkalaista kirjallisuutta. Tammikuussa valitsin lukulistalle kotimaisista kaunokirjoista Mika Waltarin Suuri Illusioni (1928) ja Anni Swanin Pikkupappilassa (1922). Amerikkalaista romaaneista luin Edith Whartonin Viattomuuden ajan (1920) ja Thornton Wilderin San Luis Reyn sillan (1927).
En oikein tiedä, miten näitä kirjoja vertailisin keskenään. Viattomuuden aika on hyvin yksityiskohtainen kuvaus New Yorkin 1870-luvun seurapiireistä. Kirja ei ollut juoneltaan hirveän vetävä, mutta kyseisen ajan ja elämän kuvauksessa Wharton on todella onnistunut. San Luis Reyn silta sen sijaan sijoittuu 1700-luvun Peruun, jonka ”siroin silta” murtuu eräänä päivänä vieden hengen viideltä ihmiseltä. Kumpikaan näistä kirjoista ei ollut kovin kummoinen lukuelämys. En tiedä johtuuko vanhasta käännöksestä, mutta San Luis Reyn siltaa oli hankala lukea. Viattomuuden aikakaan ei kulkenut sujuvasti, vaan oli aika raskasta luettavaa. Molemmat teokset ovat saaneet aikanaan Pulitzer-palkinnon.
No sitten suomalaiset verrokit. Luin Suuren illusionin ensimmäistä kertaa, enkä voinut välttyä ajatukselta, että jos nykypäivänä joku kirjoittaisi samantasoisen romaanin, siitä tuskin seuraisi sen kummempaa kunniaa. En tarkoita, että kirja olisi huono, ja ehkä tyhmääkin verrata lähes sata vuotta sitten saatua mainetta ja kunniaa siihen, mitä tänään sillä saavuttaisi. Kirja on varmasti omana aikanaan kohahduttanut ja ollut rohkea. Pikkupappilassa luin myös ensimmäistä kertaa, vaikka lapsena luin useamman Anni Swanin kirjan. Pikkupappilassa on hyvin lämminhenkinen – mutta myös lapsellinen, mutta menköön koska kyseessä lastenkirja – kuvaus papin perheestä ja erityisesti sen tyttäristä.
No tammikuuta on vielä puolitoista viikkoa jäljellä, ja lukusuunnitelmani mukaan voin nyt lukea mitä mieli tekee. Vuoroaan odottaakin jo Suvi Vaarlan Kadonnut aika (2022). Mietin myös, olisiko pitänyt lukea vielä 1920-luvulta F. Scott Fitzgeraldin Kultahattu (1925). Siitä olisi ainakin saanut verrattavaa amerikkalaiseen seurapiirielämään, mutta olen nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan, ja se aina lässäyttää halun tarttua kirjaan. En oikein tiedä miksi, mutta on kivempi lukea ensin kirja ja katsoa sitten leffa.
Ps. Mihin 1920-luvulla kirjoitettuun romaaniin sinä olet ihastunut (tai vihastunut)?