Kuuleminen – vimmaisia kirjeitä

En ole kuullut sinusta pitkään aikaan. Sinä varmaankin suutuit viime kirjeestäni. Ei ole syytä. Se oli tunnereaktio. Se meni jo. Anteeksi vain.

Ja tästä aloitan kirjablogini Marjo Niemen romaanilla Kuuleminen (Teos, 2021). Sattumalta Kuuleminen on ensimmäinen Niemeltä lukemani kirja ja myös ensimmäinen viime vuoden Finlandia-ehdokkaista, jonka olen nyt lukenut. Tunnustan heti aluksi, että yleensä vieroksun kokeellisia kirjoja. Tässä tapauksessa kokeellisena pidän kirjan rakennetta, sillä kirja rakentuu päähenkilön kirjoittamista vimmaisista kirjeistä ja niiden väliin ripotelluista dialogin ja mietelauseiden pätkistä.

Päähenkilö Titan avautumiskirjeistä saavat osansa niin hänet jättänyt puoliso kuin myös terapeutti ja isä. Jos yritän muistella kirjeiden sisältöä, jää saaliini aika laihaksi. Mitä Titta haluaa sanoa ja mitä hän haluaa kirjeillään saavuttaa? Kaiketi vain sitä, että hän tulisi kuulluksi. En oikein tiedä, haluaako Titta saada vastauksia kirjeisiinsä. Kirjaa lukiessani toivoin, että Titta antaisi palaa täysillä. Se olisi ainakin naurattanut. Vaikka ehkä Kuulemisen ei ole tarkoitus naurattaa tai viihdyttää. Ehkä sen on vain tarkoitus kuvata ihmisen kipeää ja vimmaista elämää.

Kirja ei ole juonivetoinen, vaan enemmänkin siinä käsitellään Titan elämään liittyviä aiheita kuten rakkaus ja terapia. Tämän vuoksi minun on vaikea muistella kirjan sisältöä tai tapahtumia. Kun sain luettua Kuulemisen, pääni päälle syttyi isohko kysymysmerkki: mistä tässä kirjassa on oikein kyse? Jos kirja jää vaivaamaan mieltä, pidän sitä yleensä hyvän kirjan merkkinä. Nyt olisin kuitenkin halunnut ymmärtää vähän enemmän. Ja onko sattumaa, että päähenkilön, joka haluaa nimenomaan tulla kuulluksi, nimi on Titta?

En ole koskaan lukenut kaikkia Finlandia-ehdokkaita, enkä edes kaikkia voittajia. Viime vuoden ehdokkaista olen ajatellut lukea Kuulemisen lisäksi Rosa Liksomin Väylän ja Joel Elstelän Sirkusleijonan mielen.

Ps. Kokeelliset ja vaikeasti ymmärrettävät kirjat ovat vähän pelottavia, koska niitä lukiessa saattaa tuntea itsensä tyhmäksi. Miksi en ymmärrä?