Kannattaako naimisiin mennä?

Yleisesti puhutaan, että noin puolet avioliitoista päättyy eroon.  Tilastokeskuksen mukaan vajaa 40 prosenttia ensimmäisistä avioliitoista päättyy avioeroon. Jos onnistumisprosentti on 50-60, kannattaako avioliittoa edes solmia? Mehän olemme vuoden sisään menossa naimisiin, joten loogista varmaan on ajatella, että meidän mielestä kannattaa. Ei kuitenkaan kaikissa tilanteissa. Naimisiinmenolle voi olla monia eri syitä ja ne voivat olla enemmän tai vähemmän järkeviä. Monen palasen pitää olla kohdallaan, jotta naimisiinmeno on kannattavaa. Haluan korostaa, että puhun tässä nyt vain omalla äänelläni, omien mielipiteiden ja kokemusteni pohjalta. Lisäksi puhun avioliitosta kahden tasavertaisen ihmisen liittona meidän kulttuurissamme.

Tärkeintä on mielestäni pohtia, miksi haluaa mennä naimisiin. Haluaako häät vai avioliiton? Vai molemmat? Rakkaus ja onnellisuus suhteessa eivät itsessään tarvitse avioliittoa säilyäkseen vaikka läpi elämän. Ennen kaikkea avioliitto on juridinen sekä taloudellinen sopimus ja laissa säädetty suhde, joka tuo mukanaan oikeuksia ja velvollisuuksia. Aviopuolisona olet toisen lähin omainen. Jos toinen vammautuu tai kuolee, aviopuoliso on se, joka tekee päätöksiä tai järjestää hautajaisia. Oleellisesti näihin liittyy asumisen turva, elatus, periminen, leskeneläke yms. Lisäksi lapsen saadessa ei tarvitse tunnustaa isyyttä ja avioliiton myötä on mahdollista, että koko perheellä on yhteinen sukunimi. Perimiseen liittyen tietysti voidaan tehdä myös avioehto.

Alussa mainitsin, että monen palasen tulee olla kohdallaan, jotta on mielestäni kannattavaa mennä naimisiin. Samankaltaiset arvot ja tulevaisuuden haaveet ovat tärkeä pohja. Molempien kannalta on myös helpompaa, jos lapsihaaveet ovat samankaltaiset. Vaikka kaikki omaisuus avioliiton aikana ei ole yhteistä, on yhteinen ja molempien oma talous sekä toisen mahdollinen omaisuus mielestäni yksi tärkeimmistä asioista, jossa tulee olla kartalla. Käytännön syiden lisäksi tarvitaan (ainakin nykymaailmassa kun kenenkään ei ole pakko avioitua) paljon rakkautta ja sekä fyysistä että henkistä vetoa toiseen. Se, että haluaako toisen parasta ja tekeekö kaikkensa toisen ja yhteisen hyvinvoinnin eteen myös silloin kun on vaikeaa tai riidellään, on aika ratkaisevaa. Surullisinta on mielestäni mennä naimisiin siksi, että yritetään paikata jotain puuttuvaa palaa ja odotetaan, että avioituminen kuin taikaiskusta parantaa suhteen. 

IMG_5164.jpg

Olen aina ajatellut meidän suhteesta, että me ollaan itsenäisesti yhdessä. Molemmat ovat itsenäisiä henkilöitä, jotka saavat toteuttaa unelmieen ja intohimojaan ja molemmat saavat kasvaa ja muttua ihmisenä, mutta valitsemme olla yhdessä, koska silloin on paras olla. Jokainen parisuhde on erilainen ja tärkeintä on, että parisuhteen molemmat osapuolet ovat yhtä mieltä esimerkiksi suhteen pelisäännöistä. Kaikki yllämainitut ovat asioita, joiden perusteella tulisi arvioida, haluammeko oikeasti mennä naimisiin ja olla uskollisia toisillemme ja itsellemme myötä- ja vastoinkäymisissä? Me haluamme. 

Avioliitto itsessään on järkiliitto ja hääpäivän juhliminen tuo mukaan romantiikan, järki ja tunteet eivät sulje pois toisiaan. Häät juhlana ovat romanttisuuden ja rakkauden multihuipentuma.  Mielestäni vihkipäivä on upea tilaisuus saada perhe ja ystävät koolle sekä juhlistaa rakkautta ja sitoutumista toisiimme. Jokainen voi juhlia avioliiton solmimista omalla tavallaan eikä sitä tarvitse edes sen kummemmin juhlia jos ei halua. Me pohdimme vaihtoehtoina vihkimistä sekä hääjuhlaa ulkomailla ja  naimisiinmenoa melko pian kihlauksesta pienimuotoisesti ja juhlien järjestämistä myöhemmin, mutta päädyimme lopulta siihen, että lykkäsimme vihkimistä, jotta voimme järjestää juhlat samana päivänä. Tähän tulokseen päädyttiin suurimmaksi osaksi siksi, että koen tärkeäksi perheen ja ystävien läsnäolon vihkitilaisuudessa ja juhlat tuntuvat luonnollisimmilta järjestää vihkipäivänä. Lisäksi minulle on tärkeää avioitua kirkossa.  (Pakko tehdä tähän väliin pieni lisäys edelliseen liittyen, nimittäin en ihan täysin myönnä olevani ”bridezilla”. 😉 Meidän parisuhteessa hääjuhlalla on suurempi merkitys minulle kuin miehelleni, mutta yhdessä olemme tehdeet päätöksen. 😛 ) 

Päällimmäisenä muille häiden suunnittelusta näkyy varmasti juurikin puvun metsästys, kutsujen suunnittelu, teemavärien ja kakun valikointi yms. Myönnän toki, että olen aivan innoissani järjestämässä häitä, mutta itse häitä tärkeämpää on se, että haluamme solmia avioliiton ja sanoa toisillemme tahdon. <3

No huh, tulipas tuhdisti kirjoitettua ajatuksia avioliitosta! Mitä mieltä sinä olet avioliiton kannattavuudesta, hyvistä ja huonoista puolista? Tuleeko mieleen myötä- tai vastalauseita tai uusia näkökulmia, joita en huomannut ajatella?

 

Rentouttavaa viikonlopun alkua! 

 

Ps. Klikkaa sydäntä jos tykkäsit 🙂 

Pps. Jos hääjutut kiinnostavat enemmän, niin klikkaa tästä hääblogiin! Päätin alkaa kirjoittaa hääblogia kuin päiväkirjana meille muistoksi (jää sitten muitakin muistoja suunnitteluvaiheesta kuin excel -taulukot :D). Kyseinen blogi on vielä melko tyhjä, mutta saanee kiihtyvällä tahdilla täytettä järjestelyjen edetessä. 🙂

Kuva: Photography by Markus Helminen

Suhteet Rakkaus Mieli Syvällistä

Yhteenmuuton ulottuvuudet

Muutimme mieheni kanssa yhteen reilu puotta sitten. Yhteenmuutto ehti olla kiikareissa aika pitkään ja käytännön syistä se siirtyi jatkuvasti vuodella eteenpäin, kunnes tuo lähes maaginen epätodelliselta tuntuva hetki koitti viime joulukuussa. Yhteen muuttaminen ja yhdessä asuminen on siis ollut elämässä aika paljon tapetilla (oikeasti onneksi maalatuilla seinillä) viime kuukausina ja siksi siitä halusinkin sanan jos toisenkin kirjoittaa.

On huvittavaa, miten toiset ihmiset tuntuvat olevan oman elämän asiantuntijoita. Ennen yhteenmuuttoa sain monesti kommentteja siitä, ettei se yhteiselo enään olekaan muuton jälkeen niin auvoista. Toisesta paljastuu varmasti uusia piirteitä ja oikeasti arjessa ei edes päivän aikana ehdi toisen kanssa olla niin paljon kuin ennen. Tässä taustalla se, että asuimme ennen eri kaupungeissa, jolloin esimerkiksi viikonloppuna nähdessä oltiin pitkälti 24/7 yhdessä. Vaikka tuollaiset kommentit tuntuivat kurjalta (miksi pitää yrittää pilata toisen ilo?), annoin puheiden olla ja mietin itsekseni, että mitäköhän tuosta nyt vielä paljastuisi kuuden vuoden jälkeen. Olemme kuitenkin olleet yhdessä lähes kaikki viikonloput ja lomat ollaan asuttu käytännössä aina toisen luona. Tuntuu tyhmältä maalailla piruja seinille, vaikka eihän sitä koskaan tiedä. 

Muuton jälkeen lopputulema on ollut se, että yhdessä asuminen on tähän mennessä ollut ihanaa ja ihan parasta aikaa. On ihan mieletöntä, että koko meidän pieni perhe asuu saman katon alla. Tämä on tukikohta, josta voi lähteä vaikka viikonloppuna näkemään kavereita jopa koko viikonlopuksi ilman, että se tarkoittaa automaattisesti kahden viikon erossa oloa. Ja kaikki mitä olemme kaivanneet, on juurikin se yhteinen arki, ei 24/7 yhdessäolo. Se, että päivän päätteeksi saa parkkeerata samaan osoitteeseen ja toisen kainaloon. 

IMG_5336.jpg

Kaikesta ihanuudesta huolimatta yhdessä asuminen ei ole mennyt ihan täysin ”kivuttomasti”. Koskapa silti mikään menisi? Meissä kummassakin on tietyt asiat, jotka kodinhoitoon tai asumiseen liittyen ärsyttävät toisessa ja teemme asioita omilla tavoillamme. Yksin asuessa olet oman kotisi herra ja voit päättää tasan tarkkaan, miten kotiasi hoidat. Nyt pitää tehdä kompromisseja ja sietää erilaisuutta, mikä ei toki ole yhtään huono asia. Nämä ”eroavaisuudet” olivatkin aika pitkälti tiedossa etukäteen. Niistä lisää joskus myöhemmin. 😀 Tällaisia on varmasti kaikilla, mitkä on teillä niitä asioita, jotka teette ihan eri tavoilla?

Meillä on ollut myös melko erilaiset ruokailutottumukset. Aiemmin oli helppo ostaa itselle viikon ruuat ja viikonloppuna katsottiin mitä syödään yhdessä. Nyt pitää handlata molempien ruuat viikoksi. Tätä on päästy tässä nyt reilu puoli vuotta treenaamaan ja alkaa hiljalleen sujua. Toinen käytännön juttu oli se, että meillä oli yhtäkkiä tuplasti kaikkia kodin tavaroita: imuri, mikro, veden- ja kahvinkeittimet, sänky, sohva, pesukone, suihkuverhot, astiat, sokerit, suolat, jauhot ja mitähän vielä. Tavaroita läpi käydessä aina mietittiin kumman tavarat pidetään ja kumman myydään/laitetaan poistoon. 

Yksin asuessa sairastaminen on ihan hanurista, kun ei ole ketään jeesaamassa, lenkittämässä koiraa tai käymässä kaupassa (luojalle kiitos vanhemmista, joiden vuoksi Timppakin on päässyt ulos, vaikka itse olen meinannut pyörtyä jo keittiöön kävellessä). Eihän sairastaminen koskaan ole kivaa, mutta yhdessä paljon siedettävämpää. Toinen voi ulkoiluttaa koiraa, tehdä ruokaa ja pitää huolta. Tämä tuli todeksi heti alkuun, nimittäin kaksi ensimmäistä yhteistä yötä uudessa kodissamme olimme vuoronperään vatsataudissa.. 😀

Muutto pelotti minua myös siksi, että muutin kaupunkiin, jossa en tuntenut oikeastaan ketään tai mitään muuta kuin mieheni, koiran ja muutaman miehen kaverin. Tämä on ehkä asia, jonka kanssa on ollut eniten haastetta ja työstämistä ja tämä aihe saanee oman postauksen myöhemmin. Reilun puolen vuoden aikana on onneksi löytynyt omia juttuja ja tuttuja Tampereeltakin, mikä tekee täällä asumisesta paljon helpompaa ja kivempaa. Kummasti sitä vain ihminen kaipaa omia juttuja, vaikka kuinka hyvä jengi olisi kasassa kotona. Minä ainakin olen sellainen!

All in all – yhdessä asuminen on ihan parasta, kun saman katon alla on ne kaikkein rakkaimmat! Ihanaa loppuviikkoa! <3

 

Ps. Klikkaa sydäntä, jos tykkäsit. 🙂

Kuva: Photography by Markus Helminen

Suhteet Sisustus Rakkaus Ajattelin tänään