Oi aikoja oi tapoja

Juon aamukahvini mustana ja poltan tupakan. 365 kertaa vuodessa.

Aina siellä mistä herään. Kaupungista, maalta. Teltasta järven rannalla. Tuntemattoman sohvalta. Paikasta, jossa kahvinkeitintä ei edes ole.

Rutiinit aikatauluttavat arkea. Ja aikataulutettu arki soljuu päämäärätietoisesti eteenpäin. Rutiinit pelastavat surun ympäröimän ystävän, kiireisen äidin kantakaupungista, yksinäisen vanhuksen, urheilijan tai sairaalloisesta lihavuudesta paranevan.

Ja pariskunta jättää yhteisen avioerohakemuksen Helsingin käräjäoikeuteen.

Koska yhtäkkiä kaikesta tuli niin rutiinia.

Juon aamukahvini mustana ja poltan tupakan. 365 kertaa vuodessa. Jotta päivissäni olisi aikaa ja tilaa sattumille, poikkeuksille. Sille, että mies tahtoo jutella tai sille, että Vaasankadun kadunmies tahtoo jutella. Useimmiten kuitenkin joku tahtoo jutella. Tai lähteä retkelle.

Mutta tuon pienen hetken turvaudun kahvikuppiini ja verhoudun savupilven taa. Sellaista maalaistytön rock n’ roll romantiikkaa.

 

-monan