(Kuva on peräisin Kanala-blogista)

Edellinen postaukseni, poiki ruhtinaallisen määrän kommentteja. Mikä oli aloittelevana bloggaajana, erittäin ihanaa. Aihe tuntui olevan kuuma. Kommenteissa sivuutettiin muutaman kerran aihetta lokerointi. Joten ajattelin tehdä siitä nyt ihan oman postauksen. 

Nyt kun edellisessä postauksessa niputettiin pukumies, palomies ja lääkäri omiin ryhmiinsä, on hyvä päästä aiheeseen: Lokerointi. Tyhmät, tuulitunnelit, älyköt, nörtit, kovikset, pelinrakentajat…no okei,  nyt ei olla kuitenkaan missään yläasteella. Tai edes jenkkiläisessä High Schoolissa. Mutta miksi me lokeroimme? Ja miten usein olette itse törmännyt lokerointiin? Katsomme vastaantulijaa ja ajattelemme heti, että millainen ihminen se on. Teemme sitä tyylin, ammatin, poliittisen suuntautumisen, seksuaalisuuden, älykkyyden ja ihmissuhteiden saralla. Emme tietenkään näin kärjistetysti ajattele aivan jatkuvasti. Vaikka pyrkisimme tutustumaan ihmiseen, emmekä vetämään johtopäätöksiä ulkoisesti, väitän jokaisen tehneen niin joskus tiedostamattaan. Olemme syvällisiä olentoja, joita ei voi tuomita puuterikerroksen perusteella. Kaikki tietävät tämän faktan. Mutta jos soppaan heittää rakkausrintaman ja epävarmuuden, on jonkinasteinen lokerointi varmasti taustalla. Ainakin itseään kohtaan, jos ei muuta. ”Ei tuo minua katsele, koska se on tuollainen ja tälläinen….” pääsee ainakin minun suusta aina välillä. 

Rakkauden, parisuhteen ja seksuaalisuuden rintamalla, valtaosa kasvaa iänmyötä siitä lokeroinnista ulos. Ajatusmalli muuttuu enemmän automaattiseksi, emmekä ajattele sitä tavallaan niin isona painolastina itsetunnolle. Kokemukset opettavat, että joskus se seksi sujuu ja joskus ei. Siihen voi jopa suhtautua huumorilla ja kokeilevasti, jos löytää sopivan kumppanin. Ainakin itse kykenen nyt yli kolmekymppisenä, suhteuttamaan seksuaalisuuden ja parisuhteen tavoitteet, eri mittasuhteisiin. Tai ainakin paremmin, kuin ennen ensimmäistä kertaa. Vaikka niitä kumppaneita ei mitään kymmeniä nytkään ole ollut, niin mikään, eikä kukaan, ole silti määriteltävissä mustavalkoisesti. Olemme aivan liian moniulotteisia olentoja, jotta olisi järkevää tehdä yksioikoisia päätelmiä. Tai ainakin, että ne olisi totuudenmukaisia. 

Mutta tulee silti aikoja, jolloin tuntuu unohtaneen kaiken. Viimeisimmästä parisuhteesta, minulla on seitsemän vuotta aikaa. Vuosien mittaan, minulla on ollut pidempiä seksisuhteita. Mutta en ole koskaan osannut harrastaa yhdenillan juttuja. Näitä ei siis lasketa. Eli jos joutuisin treffeille, olisin niin hukassa, että pääsisi itku. Onko parisuhteen aloittamisen säännöt, miten edetä, edelleen samat? painan mieluummin pään pensaaseen. Tunnistan tuttuja piirteitä siitä, että miten lokeroin itseni kapeaan, ahtaaseen laatikkoon. Toimin näin, ainakin mitä tulee rakkauden saralle. Lopulta päädyn rikkomaan klaustrofobiaa aiheuttavan laatikon ja sanon ”Fuck that shit”. Luovutan koko rakkauden pelin muille pelaajille ja siirryn vaihtoaitioon. Olen ankara itselleni ja lokeroin pelosta itseni muilta piiloon. Vaikka miten haluaisin toimia toisin, en tiedä miten siitä pääsisi irti?

Osiltaan lokeroiminen on sitä oman paikan hakemista yhteiskunnassa ja varmasti lajittelu kuuluu osana ihmisen tapaa toimia. Määritellään asioita, jotta voi hahmottaa itsensä ja ympäröivän maailman. On tietty nokkimisjärjestys ja siihen kuuluu se oman yksilöllisyyden löytäminen. Mutta lokerointi on niin suppeakantaista, pienten steretypioiden alle laittamista. Itse pyrin ajattelemaan sen kertovan enemmän määrittelijästä, kuin määritelmän kohteesta. Lokerointi tuo varmasti jotain turvaa, että löytyy samanlaisia erilaisia, kuin mitä itse on. Mutta olemme ihmisinä aivan liian moninaisia, että mahtuisimme yhden nimilapun alle. Mutta uskoisin, että seksuaalisten fantasioiden kohteen lokeroiminen, on jossain määrin turvallista. Koska mikä on todennäköisyys, että törmäät päiväuniesi karpaasiin tosielämässä. Voitat ennemmin lotossa. 

Hyvää viikkoa kaikille!

-Lumikki Luminen-