Maahanmuuttaja

amsterdam kanaali waterlooplein

 

Iso syy, miksi olen onnellinen, että päätin lähteä vaihtoon Amsterdamiin, on siinä, että haluan olla olematta ennakkoluuloinen. En halua pelätä turhan takia vieraita kulttuureja tai erinäköisiä ihmisiä. En ole alkujaankaan kovinkaan muukalaiskammoinen, olen itse asunut Saksassa ja Englannissa ja ollut se muukalainen. Hyvin samanlainen muukalainen, mutta toisaalta tullut, kuitenkin. Käyn koulua luokassa, jossa lähtökohtaisesti oli kaksi vuotta sitten aloittaessamme melkein puolet luokasta muita kuin suomalaiseksi syntyneitä. Ja sitten oli niitä, joilla on toinen vanhempi jostain muualta alkujaan kuin Suomesta. En ole tuntenut kovinkaan suurta eroa juuri muussa kuin ajankäsitteessä luokkatovereideni kanssa. Huolenaiheet ovat jokseekin samanlaisia, kuten ilonkin aiheet. Samanlaisia about nuoria ihmisiä sitä ollaan. Kaikki meistä kuitenkin ovat valinneet oman tiensä suhteellisen vapaaehtoisesti. Toisin kuin esim. tällä hetkellä eri puolille Eurooppaan pyrkivät turvapaikanhakijat, joista tuskin kovinkaan moni on vapaaehtoisesti käynyt matkaan. Jos et tiedä, mistä on kysymys, aloita vaikka täältä: 

http://yle.fi/uutiset/jari_tervo_seitsemansataatuhatta_rasistia/8265770

Tällä hetkellä asun maassa, jossa yli 20% maan kansalaisista on muita kuin alankomaalaisia. Ja 1,5 miljoonaa kaksoiskansalaisuuden omaavaa ihmistä lasketaan alankomaalaisiksi. Toivon täällä ollessani tajuavani munaskuitani myöten sen, että me olemme kaikki ihmisiä, joilla on lähtökohtaisesti sama arvo (”lähtökohtaisella” tarkoitan sitä, että esim. rikoksen tehneen ihmisen vapautta voidaan rajoittaa yms.). Haluan oppia olemaan olettamatta. En halua automaattisesti ajatella, että koska tuolla on tummempi ihonväri, hän ei ole alkujaan suomalainen tai koska tuolla on nuhjuiset vaatteet, hän on köyhä. Haluan niin pitkälle kuin mahdollista oppia ottamaan toisen ihmisen vastaan toisena ihmisenä. Samanlaisena kuin minä. Jokaisella meistä on kulttuurimme, tapamme ja mielipiteemme, mutta kaiken opitun alla olemme kuitenkin samanlaisia. Jokainen meistä voi oppia uusia kulttureja, tapoja, mielipiteitä (!), jos vain haluaa, viitsii ja uskaltaa. Etenkin uskaltaa. Itse asun tällä hetkellä alueella, jossa olen ihonvärini suhteen selkeästi vähemmistöä. Englantilainen tuttuja kommentoi, että asuinalueemme ”on ihan slummia”. En nähnyt asiaa noin, mutta toisaalta, meillä on varmaan hyvin eri käsitys slummista. En edes tiedä, onko Suomessa alueita, joita kutsuttaisiin slummiksi? Enkä tiedä uuden kaverini taustoja, kuinka ns. hyvistä olosuhteista hän on kotoisin ja minkä hän näkee ”slummina”. Kyllä, uusi asuinalueeni on värikkäämpää ja yhtä aikaa harmaampaa kuin esim. Amsterdamin keskustassa. Täälläkin pätee se, että toisissa osissa kaupunkia alue näyttää paremmin voivalta. Toisaalta asuinalueeni sijaitsee ihan Amsterdamin Areenan vieressä, jossa on toinen toistaan prameampia toimistorakennuksia ja hotelleja, puhumattakaan isoista keikkapaikoista tai areenasta itsestään. Jokatapauksessa, olen vähemmistöä. Tosin olen vähemmistöä myös siinä, että en puhu hollantia.

 

waterlooplein.jpg

 

Uusien tilanteiden, asioiden ja etenkin ihmisten kohtaaminen on pelottavaa. Mutta se on yhtä lailla mahdollisuus kuin uhkakin. Harmittaa, että en puhu paikallista kieltä, voisi olla helpompi tutustua ihmisiin. Mutta onneksi suurin osa paikallisista puhuu erittäin hyvää englantia. Tupa on täynnä turisteja, mutta ainakaan vielä en ole saanut epäasiallista palvelua. Toivottoman hidasta kyllä, mutta ystävällistä sellaista. Vaikka olenkin muukalaisena tunkeutunut heidän yhteisöönsä. Ja törkeästi vielä käyn koulua kovatasoisessa oppilaitoksessa. Pääsen jopa työskentelemään kaupungille, ilmaiseksi tosin, koulun kautta, mutta kuitenkin. Harvinaisen hävytön maahanmuuttaja kun olen. Enkä edes kieltä vaivautunut opettelemaan (tai noh, vaivauduin, mutta kun se on tolkuttaman vaikeaa!). 

Itseasiassa ei ollut tarkoitus kirjoittaa siitä, mitä mä olen tälle maalle, mutta tulkoon, kun oli tullakseen. Pointtini oli, että toivon, täällä ollessa kasvavani ihmisenä. Me ollaan kaikki ihmisiä. 

 

suhteet oma-elama suosittelen uutiset-ja-yhteiskunta
Kommentit (6)
  1. Hei onpas kiva, kun kirjoitat! Me taidettiin joskus joillain jatkoilla/etkoilla puhuakin tästä aiheesta, että harmittaa olla tahtomattaan toisinaan vähän ennakkoluuloinen.

    1. Mä vihdoin rohkaistuin kirjoittamaan. 🙂 Vähän on hakusessa, aikamoista pulppuamista tuo kirjoittaminen suomeksi vielä, mutta ehkä se tästä. Ja niinpä, vaikka kuinka ei haluaisi olla. Hölmöä on se, että olen huomaamattani oppinut Suomesta tavan, että en katso tummaihoisia kovin pitkään, koska sitä voitaisiin pitää pahanlaatuisena tuijottamisena (ei kai tuijottaminen aikuiselta ihmiseltä muutenkaan ole kovin kohteliasta meidän kulttuurissa), joten huomasin vältteleväni täälläkin katsomasta. Ihan älytöntä. En ees tajunnut, että olen oppinut tuollaisen typerän tavan. Nyt olen kyllä ihan reippaasti katsonut mielenkiintoisen näköisiä ihmisiä, tosin sillai kohteliaasti kuitenkin. 😀 

      1. Joo! Tai muutenkaan poikkeavan näköisiä ihmisiä, ettei vaan luulla että on paheksuva juntti. Kyllä pitää olla kummallisia tapoja! Hölmöähän se oman suvaitsevaisuuden korostaminenkin on. 😀

        1. No niinpä! Ei mulla kuitenkaan mitään ongelmaa ole tuijottaa(kin), jos joku vaikka sattuu erityisen paljon miellyttämään mun silmää. Tai noh, jos ”erityisen paljon”, niin sitten on jo vähän vaikea katsoa. 😀 

  2. Satuprinsessa
    1.9.2015, 17:51

    Hyvä kirjoitus, Amsterdam on ihana 🙂 

    1. Kiitos. Vaikuttaa hyvältä, mutta vielä on paaaaljon koluamatta. 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *