Kuukausi kaukana kotoa

Amsterdam-011.jpg

Mä oon asunut Amsterdamissa nyt reilun kuukauden. Eka viikko oli menoa ja meininkiä, kun tutustuttiin kansainvälisen ryhmän kanssa ja kahden paikallisen opiskelijakundin opastuksella kaupunkiin. Toinen viikko menikin sitten yrittäessä hommata kamoja kämpille (kuva alla ko. kämpästä, ei ole tilalla pilattu, mutta riittää mulle. Matto tosin ois vielä kiva.) ja rekisteröidessä itsensä sinne sun tänne ynnä muussa asettumisessa. Kolmas viikko alkoi koulu ja oli ensimmäiset ”viralliset” vaihtareiden alotusbileet. Sitä seuraava viikko oli vähän kurjaa, kun iski kulttuurishokki ja koti-ikävä. Mutta nyt on hyvä. Yllä olevat kuvat on, kuten kyltissä lukee, Naapureiden Ruokamarkkinoilta Westergasfabriekilta, jossa piipahdin kaverin kanssa lauantaina. Hyvää ruokaa, paljon orgaanisesti tuotettuja juttuja ja mukavaa musaa ja sopivaa puheensorinaa. Hyvä päivä, kerta kaikkiaan. 

chilling.JPG

Mulla lukee mun ”learning target” -merkinnöissänikin, että haluan vertailla alankomaalaisia ja meitä suomalaisia tai yleensäkin tutustua muihin kulttureihin ja tapoihin. Toki tulisi sitä varmaan muutenkin kiinnitettyä huomiota ko. asioihin, mutta nyt kun siitä tulee kirjoitettua raporttikin joskus vuodenvaihteessa, niin siihen kiinnittää enemmän huomiota. 

Hollantilaiset on tavallaan samanlaisia kuin me (ja nyt sitten yleistetään, joten ei kannata hermostua). Junassa ei tulla niskaan hengittämään, eikä vierustoverille kauheemmin jutella. Tosin jos joku juttelee, se ei ole niin kamalan kauheeta kuin Suomessa. Mutta siis käsivarren verran voi täälläkin jättää väliä kanssaolijoihin. Nää on kyllä äänekkäämpiä. Välillä vähän pännii. Mutta sitten taas, kun vertaa vaikka espanjalaisiin, niin alankomaalaiset on hiljasia kuin mykät. 

ipa1.JPG

Yllättäen kaikenmaailman sortolait (= ei saa tehdä sitä eikä tätä ja kaikki on haitallista, joten ehdottomasti pitää tehdä laki siitäkin asiasta) eivät täällä ole kovin suosittuja. Täällä on aika paljon panimoita, yllä yhden niistä tuote, ja nää tuo tietysti paljon alkoholituotteita naapurimaista, toinen toistaan parempia. Hintataso on kalliimpi kuin esim. Saksassa, mutta kaupasta ostettuna saat jo kolmella eurolla ihan ok viiniä ja tuo olut tuossa yllä oli 4,5 ravintolassa, joten en valita. Tupakoitsijoille on omia alueita, mutta ei niitä taida kovin moni noudattaa. Alkoholille ei ole omia alueita. Eikä ruuanlaittoa muille esim. noilla ruokamarkkinoilla säännöstellä. Ainakaan kovin pahasti. Myönnän, että en ole asiaan perehtynyt, mutta niin paljon on kaikenlaisia juoma- ja ruoka- ynnä muita kekkereitä, että vaikea uskoa, että sitä kovin vaikeaksi olisi tehty. Mitä muihin kieltoihin tulee, niin ainakin Damissa se kukka tuoksuu siellä sun täällä ja nää mun vaihtaritoverit samasta asuintalosta taitaa pöllytellä päivittäin. Tiedä sitten, onko se hyvä, mutta ei siitä haittaakaan näkyisi olevan. Ja juuri tänään luin uutisen kuinka Utrecht myönsi uuden alueen prostituoiduille, sinne mahtuu kuulemma enemmän väkeä. Ihan niinkuin Suomessa, vai mitä?

kanava1.JPG

Sää yllätti mut. Mä luulin tietäväni aika paljon Alankomaista, mutta en näköjään ajatellut sääasiaa. Täällä sataa paljon. On ihan lämmintä, ei siinä mitään, mutta sataa ja tuuleekin usein. Joten jos aurinko paistaa, silloin kannattaa oikeasti painua pihalle. Onneksi on säätutka tai paremminkin sadetutka, josta voi katsoa kuurot. Niin ehtii sitten siinä välissä paikasta A paikkaan B. 

kriketti.jpg

Amsterdamilaiset on yleisesti ottaen hoikkia. Tosin väitän, että useimmat niissä maailman _the_ kaupungeissa asuvat ihmiset ovat hoikkia, mutta damilaiset on kyllä kovin terveennäköisiä, eikä ihme. Pyöräile ite se 15-20 kilsaa (ainaki) päivässä ja kato lähteekö kilot katoamaan. Muutenkin jalan tai pyörällä liikkuminen on täällä kätevää. Ja sitten kun on todella montaa eri kansalaisuutta, jotka on tuonut tullessaan monia erilaisia lajeja, joita voi sitten kuka vaan urheilla (kyllä, itse kävin koulun kanssa kokeilemassa krikettiä), niin on varaa, mistä valita. Ei täällä oikein osaa tämmönen sohvaperunakaan olla liikkumatta.

leffateatteri1.JPG

Ja kulttuuri. Juuri eilen juteltiin kaverin kanssa, että on se vaan hienoa, kuinka paljon on mahdollisuuksia tehdä jotain. Kokoajan. Käytiin ruokamarkkinoilla ja katseltiin tuntemattomien valokuvaajien (http://unseenamsterdam.com/) teoksia (postauksen vika kuva). Ensiviikolle Facebook kalenterini näyttää Oktoberfestiä Amsterdam Roestissa, kaakkoiskulman tapahtumapäivää (tän oman asuinalueen siis), leffafriikille (eli mulle) ois tarjolla esim. Greenpeacen (ei-laitonta, kuten tapahtumakuvauksessa lukee) ulkoilmaelokuvanäytöstä tai esim. Utrechtissa on Nederlands Film Festival eli leffafestarit. Niille oon kyllä osallistumassa, koska pääsen näkemään yhden suosikkielokuvaajistani livenä. (Check: Hoyte van Hoytema, tehny sellasia pikkuleffoja kuin Spectre ja Interstellar.) Niin, kultturista tai tekemisestä ei ole pulaa, jos niin haluaa. Koululla oli juuri keräykset pakolaisille ja vapaaehtoishommia on tarjolle myös niille, jotka eivät paikallista puhu. 

oreo.jpg

Oreosuklaa on tosi hyvää. Ja kaupassa menee ihan sekaisin, koska lähes kaikki tuotteet on selkeästi halvempia kuin Suomessa. Ylläri. Ja Alankomaathan on maailman toiseksi suurin maataloustuotteiden viejä. Eli lähes kaikki tehdään täällä, mitä suuhusi pistät, jos niikseen haluat. Täällä on helppo olla kasvissyöjä, ei ole pulaa vaihtoehdoissa ja täällä on helppo olla myös vegaani, koska trendi on kasvava ja esim. Albert Heijnissa, joka on suurin paikallinen kauppaketju, on omat hyllynsä vegaaneille, ei edes tarvitse metsästää. Ja se ruokalajien määrä. En mä vieläkään tiedä, mitä tossa rotirolissa oli (eka kuva, vasen alalaita), ihan sama, hyvää se kuitenkin oli. Ja vegaanikaverini olisi kuulemma voinut syödä sitä myös (ilman kanaa tietty). Mä voisin hehkuttaa näiden valikoimaa kyllästymiseen asti. Hollantilaiset ”herkut” on niin ja näin, jotkut ihan jees, lähinnä ne makeat ja jotkut sillai, että ”mitähän mä just syön”, mutta ei haittaa, kun voi syödä kaikkea muuta. Indonesialainen ja surinamealainen keittiö on selkeästi edustettuina, entisiä siirtomaita kun ovat. Thumbs up sille, koska on muuten hyvää safkaa! 

pathe1.JPG

Yllä mun toinen koti. Pathé Arena. Lähielokuvateatteri, jossa olen vieraillut jo seitsemän kertaa. Että vinkkinä Finnkinolle: täältä saa kuukausikortin elokuvateatteriketjuun, joka maksaa huimat 19 euroa kuussa. En pistä pahaksi. <3

teet.JPG

Orgaanisesta safkasta tulikin jo puhuttua. Tässä orgaanista teetä, joka muuten tuoksui mielettömän hyvälle. Ostin kyllä. Ja tuosta tuli mieleen, että jos ette ole katsoneet Netflixistä sarjaa Chef’s Table ja pidätte hyvästä ruuasta, niin suosittelen katsomaan. Hieno sarja. 

unseen1.JPG

Mä taisin unohtaa sen vertailun heti alussa ja aluin vaan hehkuttamaan. Noh, ehkä ensikerralla. Nyt on vielä liian hyvä mieli hyvästä viikonlopusta, että viitsisin turhan kriittinen olla. Pus och kram! (Jännästi sitä on löytänyt hengenheimolaiset ruotsalaisista vaihtareista…)

Suhteet Oma elämä Matkat Suosittelen

Mitä pelkäät?

Joskus on mentävä kauas nähdäkseen lähelle.

En löytänyt alkuperäisen sanonnan sanonutta. Hyvin sanottu, jokatapauksessa. Olen miettinyt tätä viime päivinä paljonkin. Olen huomannut ehkä hieman yllättäviä, omasta mielestäni erittäin epämiellyttäviä piirteitä itsessäni täällä Hollannissa ollessani. Totta puhuen, olen varmaan huomannut ko. asiat jo aiemminkin, mutta jotenkin sysännyt ne syrjään. Yhteistä näissä piirteissä on se, että ne kaikki liittyvät pelkoon. Periaatteessa asiat ovat oikeastaan vain yksi asia minussa, joka heijastuu eri tavoilla. 

Mua on usein kutsuttu rohkeaksi ja tavallaan tajuan sen aina aika ajoin. Mulla on rohkeutta kohdata isoja muutoksia elämässä, uskallan ns. hypätä, jos tarve vaatii. Asun nyt kolmatta kertaa elämässäni ulkomailla, joka kerta olen lähtenyt yksin. Olen uskaltanut jättää työpaikkoja, koska ei ole tuntunut hyvältä, uskonut, että kyllä elämä kantaa (joo, kyllä se kantaa, mutta joskus voisi miettiä vähän pidempään). Olen uskaltanut aloittaa opinnot aikuisiällä, tehdä asioita yhteiskunnan oletuksia vastaan. Hyvä niin, mutta nyt olen huomannut, että mä pelkään. Ja vielä kaikenlisäksi maailman typerintä asiaa. 

Giant

Uudessa paikassa joutuu pyytämään kokoajan apua, kun ei löydä jotain tai kun ei ymmärrä tai ei osaa. Mä ilmeisesti mieluummin harhailen ikuisuuden, käytän Googlen translatoria tai en jopa tee jotain, koska en _uskalla_ pyytää apua. Kyllä, luitte ihan oikein. En uskalla. Huomasin tämän, kun halusin hommata kuukausikortin paikalliseen elokuvaketjuun, mutta en tiennyt, miten se toimii, koska nettisivut ovat vain hollanniksi. Pelkäsin mennä kysymään. Onneksi asia oli tarpeeksi iso meikälle (juu, rakastan elokuvia melkein enemmän kuin ihmisiä ja elokuvateatterit on maailman parhaita paikkoja), joten ylitin pelkokynnykseni. Sain kortin. Ensimmäisellä kerralla, kun menin ostamaan lippua sillä, en osannut käyttää automaattia. Siirryin toiselle. Jännästi en osannut käyttää sitäkään. Onneksi ystävällinen työntekijä tuli kysymään tarvitsenko apua. Jos ei olisi tullut, olisi ollut täysin mahdollista, että olisin lähtenyt paikasta näkemättä elokuvaa ja jopa mahdollista, että en olisi koskaan palannut, koska olisi hävettänyt, kun en osaa. Olisin pelännyt, että mitä nuo tuntemattomat (jotka nyt sattuisivat kuulemaan, kun pyydän apua) ajattelevat musta. Ja olisin silti maksanut kuukausittaisen maksun. Näin on muuten käynyt miljoonasti salijäsenyyden kanssa. Olen aina ajatellut, että olen laiska. Ei muuten ole siitä kiinni. Ei. Mä pelkään, mitä muut kelaa musta. Tommonen pullukka, eikä ees osaa käyttää noita laitteita, vaikka on kerran kerrottu, miten toimii. 

rohkeus_0.jpg

Mitä enemmän ajattelen asiaa, kuinka usein olen pelännyt todella pieniä asioita jokapäiväisessä elämässä, sitä naurettavammalta ja samaan aikaan tosi surulliselta se tuntuu. Mä olen aika takuuvarma, että on paljon juttuja, jotka olen jättänyt välistä, koska olen pelännyt. Pelännyt, mitä muut ajattelee musta. Sanon aina, että mä olen läpipaska näyttelijä. Niin varmasti, koska pelkään heittäytyä, koska siellähän on muita, jotka näkee. Tai mä haluan olla siellä taustalla asioissa. No kai nyt, koska siellä ei tarvitse pelätä niin paljoa. Ja typerintä on se, että mä oikeastaan ihailen ihmisiä, jotka uskaltaa mennä kysymään neuvoa, kun sitä tarvitsevat. Sen jälkeen, kun olen tajunnut kuinka paljon mä pelkään (oman pääni sisällä olevaa) kasvojen menettämistä, olen saanut itseni siitä kiinni päivittäin. Useamman kerran päivässä. Mä jätän käsittämättömän paljon asioita tekemättä tai ainakin niiden tekemiseen menee ikuisuus, koska mä pelkään. Nyt muuten loppui. Tästä lähtien en enää pelkää sitä, mitä tuntemattomat ihmiset musta ajattelee. Koska ei sillä ole väliä. Sillä on, mitä mä itse ajattelen. 

Et koskaan tule muuttamaan elämääsi, ellet muuta jotain mitä teet päivittäin.

— Mike Murdock

 

 

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään