#LihatonLokakuu alkakoon!

 

Puolentoista vuoden tauko kirjoittamisessa, hups. Tiivistetysti sen ajan tapahtumat: 1,25 vuoteen ei tapahtunut mitään uutta, mutta viimeisen kolmen kuukauden aikana ostin asunnon, perustin yrityksen ja muutin Helsingistä Kuopioon (+täytin 30…). Ja sain takaisin vähän hukassa olleen elämäniloni, sen kunniaksi myös paluu tänne. Mutta nyt itse asiaan:

Tiedättekö kokatessa sen tunteen, että nyt tulee joko jotain aivan uskomattoman hyvää, tai sitten jotain järkyttävän kuvottavaa? Tänä iltana Meeryn penthousessa elettiin hyvin vahvasti kyseisen jännän äärellä. 

Päätin kokata pöydällä makailleesta kesäkurpitsasta jotain, että on huomenna alkavaan Lihattomaan Lokakuuhun edes yksi sapuska jo valmiina. Jotta ensi kuusta ei tulisi ainakaan liian helppo, miehän olen siis päättänyt toteuttaa ruokavalioni gluteenittomana, lehmänmaidottomana, soijattomana, ja mitähän näitä rajoitteita nyt olikaan. Paleomeiningillä etiäpäin, katsotaan miten pitkälle kantti kestää.

No, lopputulemana tekaisin ”pizzan”, minkä pohjaan sain idean Virpiltä. Chevreä vain ei kaapista löytynyt, joten pistin sen sijasta Pecorino Romanoa. Tomaattipyrekin oli lopussa, joten yllätysmomenttina päätin testata siihen väliin omenasosetta…päälle sitten sitä kesäkurpitsaa, keltaista paprikaa, fetaa, kirsikkatomaatteja, sekalaisia mausteita ja pecorinoa vielä raastettuna. Hieman ristiriitaisia ajatuksia harhaili päässä varsinkin tuon omenasoseen ansiosta, mutta eihän siinä auttanut kuin rohkeasti maistaa tekelettään, kun se valmiilta alkoi näyttämään. Ja voi morjens, en tiedä onko miun makuaistit kasvaneet yhtä kieroon kuin itse savolaisena, mutta tästä tuli oikeasti herkkua =D Ja tuo omenasose toimi kuin toimikin näiden hyvin sekalaisten täytteiden kanssa, joten ilolla tuota pizzaa pari päivää tässä popsin. Mums vaan. 

Onkos täällä Lihattomaan Lokakuuhun osallistujia paljonkin? Millä ruoalla otatte huomenna haasteen vastaan?
  pizza.jpg

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Liikunta
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.