Sattuipa niin, että oli vapaapäivä ja meillä oli ainoastaan aikaa. Kylläpäs teki mieli ruisleipää. Tai näkkäriä. Tai jotain sinne päin. Jotain muuta, kuin sitä surullisen kuuluisaa, valkoista höttöä. Hakeuduimme muutaman vinkin siivittämänä ja toiveikkaina saksalaisen leipomo-osaamisen pariin. Emme valitettavasti löytäneet meille luvattua ruisleipää mutta sen sijaan saimme kuitenkin ihania sämpylöitä ja “homemade” omppupiirakkaa. Se oli suorastaan taivaallista suomalaisen kahvin kanssa vielä seuraavanakin päivänä.

Päätimme eksyä tutulta reitiltä mikä oli erityisen helppoa, sillä aloimme törmätä erilaisiin katutaiteen muotoihin. Pikkutiet ja kujat tarjosivat meille uudenlaisen Kathmandun. Meidän ei tarvinnut varoa autoja, moottoripyöriä tai ihmisiä. Turhien ärsykkeiden poistuttua, löysimme itsemme ihastelemasta kaunista taidetta ja maisemaa sekä jäänteitä kulttuurista, aikaisemmasta luonnon katastrofista ja sen surullisesta kauneudesta. Nämä asiat johdattivat meitä eteenpäin, jolloin huomasimme, että Kathmandussa ei koskaan voi tietää mitä nurkan takaa löytyy.

Hämmennys ja osittainen paheennus alkoi muuttua ymmärrykseksi kulttuuria ja olosuhteiden pakosta sanelemia asioita kohtaan. Järjestelmä ja kulttuurillinen ajatusmaailma alkoi tuntua yllättävän järkeenkäyvälle ja fiksulle. Huomasimme edessämme olevan lihakaupan. Asian ymmärtäminen tosin vaati hieman lähempää tutkiskelua. Sata varman kylmäketjun katkeamisen takia, liha myydään tuoreena juuri leikattuna tai halutessasi voit tehdä “Take away” -ostoksen ja kävelyttää ateriasi kotiin. Tämä vaatii enemmän teurastustaitoja, kuin perus karjalanpaistin silpominen vakuumista kotioloissa.

Samalla reissulla piipahdimme väijymässä, joko Garden Of Dreamsin kukkaloisto olisi pidemmällä kuin viimeksi. Hieman oli jo osa kukista auennut mutta ei vielä lähelläkään sitä, mitä se voisi olla. Saimme kuitenkin hyvän käsityksen siitä, että puutarha on erittäin hyvin hoidettu ja kunhan kaikki värit tulevat oikeuksiinsa, näky on varmasti upea. Garden Of Dreams antoi jälleen odotuttaa itseään.

Matkanvarrella saimme nauttia ilman kirkkaudesta(!), jonka luonto päätti tarjota meille näyttämällä omaa taidettaan. Nimittäin, Himalajan lumiset huiput avautuivat edessämme, vaikka ne näyttäytyivätkin ani harvoin saasteista ja pilvisyydestä johtuen. Olimmehan laaksossa! Hetki… Valo… Tunnelma… Kun kaikki osuu kohdalleen, on pysähdyttävä. Kaunista, rumaa, surullista mutta silti lohdullista ja jälleen niin kaunista.

Ruisleivän ja tuoreiden vihannesten kasvavassa himossa teimme retken lauantaiaamuisin järjestettävään Farmers Marketiin (Farmers Market at Le Sherpa). Tämä tori tarjoaa lähinnä maassa asuville ulkomaalaisille kohtauspaikan sekä tuoretta satoa paikallisilta tuottajilta ja viljelijöitä. Tori on hintava ja tuntuikin, että olisi ostoksilla Kauppatorilla. TOSIN, saimme täältä meille suun mukaista hunajaa, kermajuustoja, viiniä ja luomusalaatteja. Kaikkea sai maistaa ennen ostopäätöstä. Tunnelma oli seesteinen ja rauhallinen. Osa ihmisistä oli piknikillä nauttimassa ostamiaan tuotteitaan ja miksi ei olisi, suojaisa vihreä miljö tarjosi oivan pakopaikan kaupungin hälinästä! Kaikki tämä korvasi hetkellisesti pettymyksen puuttuvasta ruisleivästä.

Juuri kun luuli taas nähneensä kaiken, sai tuta paikan yllätyksellisyyden. Tuijotimme tosiamme sekunnin sadasosan ja totesimme, että kiertävä lihakauppa oli saapunut takapihalle. Vitsi, lehmä on pyhä.

KIPPIS! Matka jatkuu…

Vuorossa oli siis ensiapu/ päivystysosasto. Hoitoon saapuvat potilaat käyvät ensin eteisessä triage -hoitajan luona, kuten suomessakin ja hoitaja siis määrittää hoidon kiireellisyyden sekä hoidon tarpeen.

Päivystysosasto on iso sali kuten esim. jumppasali. Siinä keskellä on hoitajien ja lääkäreiden ”avo office”, jossa ovat lääkkeet sekä kaikki hoidolliset tarvikkeet. Lääkärit tekevät paperihommansa kirjoittamalla jatkotutkimus lähetteitä sekä laskuja perinteiseen tapaan erilaisille paperisille kaavakkeille, jotka kulkevat eri pöydillä sekä

 lokeroissa ympäri jumppasalia. Salin seiniin on maalattu maalilla vihreä alue, keltainen alue sekä punainen alue, jotka kertoo hoidon kiireellisyyden. Jokaiselle hoitajalle määritellään työvuoron alussa oma linja, jossa hän työskentelee koko työvuoronsa.  Punaisella linjalla on ainoastaan monitoriseuranta.

Yhteen nurkkaan oli tehty kipsaus- sekä pienkirurgisten toimenpiteiden piste. Se oli suojattu verholla, muuta yksityisyyden suojaa ei kenelläkään ollut. Päinvastoin, seinällä oli joka linjaston kohdalla iso taulu, jossa oli kissankokoisin kirjaimin kirjoitettu potilaan nimi sekä diagnoosi. Jos dg sattui olemaan mentaalipuolen ongelma joka esim. johtuu runsaasta alkoholin käytöstä, sekin kerrottiin kaikille hyvin avoimesti. Tietosuojavaltuutetulla olisi saattanut olla hieman asiaa… Kaikki potilaat olivat samassa salissa vauvasta vaariin, lasten puolta ei ollut erikseen.

Yksi käsienpesu allas sekä yksi käsipyyhe olivat lääkäreiden, hoitajien sekä potilaiden että omaisten yhteiskäytössä. Kaikki toimenpiteet samassa ” jumppasalissa” saa länkkäritytön pään pyörälle. Tilannetta ei helpottanut se, että potilaat vaihtoivat omavaltaisesti omaisineen paikkaansa, jos huomasivat, että viereinen sänky saattaisi olla jollain tapaa mukavampi. Toimenpide saattoikin vaihtua etsintäkuulutukseen.

Respiraattorisia ongelmia on lähes joka potilaalla, johtuen Katmandun ilman laadusta ja vielä tänäkin päivänä valmistetaan ruokaa paljon avotulella, josta tulee myös hengitystie ongelmia.

Tiskipöydät vyöryivät käytetyistä maskeista ja niiden letkuista, joita hoitajat puhdistivat aina kun ehtivät ja ripustelivat kuivumaan ”oskarin oksaan”. Vaikkakin potilaita on paljon, niin kaikki hoitui melko rytmisesti sekä rauhallisesti ja kaikki saivat tarvitsemansa hoidon. Ahtaissa tiloissa potilailla on aina mukana useampi omainen, jotka tekevät hoitosalista hyvin äänekkään ja rauhattoman.

Ruokatauolla kävimme sairaalan kanttiinissa lounaalla ja valitsimme kasviskeiton lounaaksi. Emme tilanneet lämmitettyä maitoa, vaikkakin kuva saattaa erehdyttävästi muistuttaa sitä. Kun oikein kupin pohjalta kaivoi lusikalla, löytyi kaksi porkkana palaa, joka siis meni mainiosti fifty-fifty.

Tilanteemme oli edelleen se, vaikkakin osastoa vaihdoimme, niin hoitotarvikkeiden puute sekä täysin erilaiset tavat toivat haasteita työskentelyymme. Meidät kuitenkin otettiin hyvin huomioon ja olisimme saaneet osallistua hoitotyöhön jopa enemmän kuin oma etiikka antoi periksi. Näissä tilanteissa oli hyvä pysähtyä tekemään pientä reflektiota itsensä kanssa.

Valitettavasti olosuhteiden pakosta, harjoittelumme on keskeytetty ja olemme palanneet takaisin Suomeen.