4 x energiaa ja hyvää oloa

img_0480_dance3.jpg

Kuva: Laura / Shadows 

Luin viime viikonloppuna Kolmistaan-blogin Karoliinan kirjoituksen itsensä huolehtimisesta ja sen unohtumisesta. Postauksen innoittamana pysähdyin miettimään hieman omaa hyvinvointia ja sen kulmakiviä sekä listaamaan omia hyvinvointivinkkejäni: 

1. Liiku säännöllisesti lajin parissa, josta todella nautit. 

Tämä on yksi lempiaiheitani ja ansaitsee ehdottomasti ykköspaikan omalla listallani. Säännöllinen liikunta on mielestäni yksi tärkeimmistä hyvinvoinnin osa-alueista. Liikunnan ilon ja säännöllisen liikkumisen ehdoton edellytys on mielestäni sellaisen liikuntalajin löytäminen, josta todella nauttii. Jos et ole vielä löytänyt sellaista lajia, suosittelen ehdottomasti uhraamaan etsinnälle hieman aikaa ja vaivaa. Tämä on mielestäni avain myös liikuntainnostuksen pitkäkestoiseen ellei jopa pysyvään ylläpitämiseen. Liikunnan tarkoitus on tuoda energiaa ja hyvää oloa, joten miksi tehdä jotain sellaista, josta ei nauti? Liikuntalajien kirjo on onneksi todella kattava, jonka vuoksi oman lajin löytäminen saattaa viedä hieman aikaa ja vaivaa, mutta on ehdottomasti sen arvoista.  Itse rakastan tanssimista enkä tekisi mitään muuta mielummin. Aloitin tanssimisen 5-vuotiaana ja rakastanut lajia siitä lähtien, mutta liikunnan ilon löytäminen ei ole koskaan liian myöhäistä! 

Viime keväänä jouduin olemaan muutaman kuukauden ajan tanssimatta, jolloin yritin liikkua lähinnä tekemällä juoksulenkkejä ja kotitreenejä. En ole ikinä oikein päässyt juoksemisen makuun ja yritin sinnikkäästi juosta kyseisen kevään aikana, mutta lenkille lähteminen tuntui lähes aina pakkopullalta, vaikka lenkin jälkeen olikin hyvä fiilis. Haasteena ei tosin ollut vain lenkille lähtö vaan myös itse juokseminen, jota tein usein hampaat irvessä. Juostessa kuuntelin aina musiikkia, mutta keskittyminen mihinkään muuhun kuin juoksemiseen oli todella haasteellista – tuntui muutenkin, etten saa siitä oikein mitään irti. Tämä oli todella turhauttavaa, koska lenkkeilystä saadut fiilikset eivät vastanneet alkuunkaan niitä fiiliksiä, mitä saan tanssimisesta. 

Tanssiminen antaa mulle ihan valtavasti energiaa ja hyvää oloa sekä monesti lähes euforista hyvänolon tunnetta! Fiilistä on todella vaikea pukea sanoiksi. Yksi osoitus tanssin antamista superfiiliksistä on esimerkiksi sellaiset tilanteet, kun treenit on loppusuoralla ja olen fyysisesti todella puhki ja luulen, etten jaksa tanssia koreografiaa enää yhtään kertaa, mutta tanssista ja musiikista kumpuava mieletön fiilis saa kuin ihmeen kaupalla jaksamaan ja ylittämään itseni. Mulle tanssimisessa on mahtavaa myös se, etten erityisesti ajattele ”harrastavani liikuntaa”, vaikka tanssiminen onkin fyysisesti todella vaativa laji. 

Yksi tanssimisen parhaista puolista on myös se, etten tanssiessani ajattele mitään muuta. Jos huomaan ajattelevani jotain muuta kuin tanssimista, on silloin jotain vialla. Hektisen arjen pyörteessä on mun mielestä ihan mahtavaa pystyä unohtamaan hetkeksi kaikki muu ja vain keskittyä tanssimiseen! 

Vaikka nautin tanssimisesta yli kaiken, on itsellänikin välillä niitä päiviä, jolloin jäisi mielummin viltin alle sohvalle kuin menisi tanssimaan – erityisesti pimeään vuodenaikaan. Tämän vuoksi on erityisen tärkeää löytää sellainen liikuntalaji, josta nauttii. 

Hyvä idea on myös houkutella kaveri kokeilemaan uutta liikuntaharrastusta tai aloittaa yhteinen harrastus oman puolison kanssa. Mikäli säännöllinen liikkuminen tuntuu haasteelliselta, liikkuminen kaverin tai puolison kanssa voi olla hyvä motivaattori. On paljon helpompaa pitää kiinni sovituista treeniajoista, mikäli liikuntatreffit on jo sovittu kaverin kanssa. Liikunnan harrastamisen yhteydessä tulee samalla myös vietettyä arvokasta ja hauskaa laatuaikaa kaverin tai puolison kanssa – win-win! 🙂 

2. Syö säännöllisesti ja monipuolisesti ja suunnittele ruokia etukäteen. 

Toinen mielestäni tärkeä hyvinvoinnin osa-alue on terveellinen ja monipuolinen ravinto. Uskon siihen, että mitä terveellisemmin syö, sitä vähemmän tarvitsee turvautua erilaisiin lisäravinteisiin. Haluan itse panostaa siihen, että syön terveellisesti ja monipuolisesti kiireisenkin arjen keskellä. Tämän vuoksi suunnittelen yleensä arkiviikon ruuat kerralla ja käyn ruokakaupassa kerran tai kaksi viikossa, jolloin työpäivän jälkeen ei tarvitse kuluttaa aikaa ruokakaupassa käymiseen nälkäisenä ja sen jälkeen vielä kokkaamiseen. Suunnitelmallisuus säästää aikaa ja rahaa sekä minimoi esimerkiksi valmisruokien tms. ostamisen ns. nopean ruuan toivossa. 

Säännölliseen syömiseen itselläni toimii myös erilaisten pienten eväiden kuljettaminen matkassa. Huomaan erityisesti töissä kaipaavani jotain lounaan ja iltapäivän välissä, joten yritän usein kuljettaa mukanani esimerkiksi hedelmiä, jugurttia tai viimeaikaista suosikkiani, kirsikkatomaatteja. 

Hyvä vinkki on myös valmistaa aterioita etukäteen. Itse olen tehnyt esimerkiksi smoothien illalla valmiiksi seuraavaa aamua varten, joka nopeuttaa aamutoimia ja edesauttaa hyvän aamiaisen nauttimisen ennen uuteen päivään kiirehtimistä. 

3. Juo tarpeeksi vettä.

Hyvin yksinkertainen neuvo, joka ainakin itseltäni välillä unohtuu. Väsynyt olo voi johtua niinkin pienestä asiasta kuin liian vähäisestä veden juomisesta. Itselleni parhain tapa varmistaa riittävä veden juominen on kantaa vesipulloa koko ajan mukana ja pitää sitä käden ulottuvilla. Kokeile myös aamun aloittamista juomalla lasi vettä ja tee siitä tapa. 

4. Nuku riittävästi.

Tämä on varmasti monelle ikuisuusongelma, niin myös minulle. Oma vinkkini on tarkastella hieman omia iltarutiineja ja erityisesti sitä, mihin päivän viimeiset tunnit käyttää. Mieti, onko illoissasi turhia ajan syöjiä, kuten esimerkiksi somessa/netissä pyöriminen, tv-sarjat yms., ja voisitko nipistää illoistasi esimerkiksi 30 minuuttia ja mennä aikaisemmin nukkumaan? 

Tämän lisäksi joskus on myös hyvä pysähtyä miettimään omaa jaksamistaan ja sitä mihin aikaansa käyttää ylipäätään. Kukaan ei jaksa minuutilleen aikataulutettua elämää pidemmän päälle. Millä konkreettisilla tavoilla voisit saada viikkoihin hieman lisää aikaa ja kiireettömyyden tunnetta?  

Energiaa uuteen viikkoon! 🙂 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *