Joka päivä jotain

Punnitukseen on vielä pari päivää. Työt vie aika paljon aikaa. Ja välillä meinaa tuo syöminen unohtua. joten otin käyttööni naturdiet shake. jos se hieman helppotaisi, ettei tulisi syötyä mitään hyvää. 

Tänään aamulla kävin koiran kanssa 50 minuutin lenkkin tekemässä. ja illalla teen saman kävelyn. Tänään ei ole aikaa zumbailla eikä mennä kuntosalille. Huomenna on kuitenkin vapaa päivä ja ajattelin tehä siitä kunnon treeni päivän. 

saapa nähä onko se kilo mennyt vielä pois. 

huomasin tuossa että ruokavalio on aika kasvisperäistä. en syö paljon lihaa enää olenkaan. osaksi sen takia että mieheni on kasvissyöjä ja en aina jaksa tehä kahta eri annosta ruokaa.

täällä on ollut hieman kurjat kelit nyt viime aikoina ja tietenkin mun vapaapäivänä sataa vettä. onneksi urheilua voi harrastaa myös sisällä.

 

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään Höpsöä

Tämä päivä ensimmäinen kerta

Mäpäs kerron hieman itsestäni. Asustelen Keski-pohjanmaalla olen 25 vuotias nuori nainen. Asun poikakaverini kanssa yhdessä.

Meillä on kotona myös kultainen noutaja. ikää koiralla on kohta 1 vuotta.

Elikäs kerron viel sellaisen asian että olen pudottanut painoa tammikuusta lähtien ja painoa on mennyt tähän menessä 12kg. Seuraava etappi olisi 110kg ja se on kilon päässä.

sitten olisi tarkoitus päästä 1ookg, jouluun menessä.

Painoa pudotan vähä hiilariruokavaliolla. mutta sanon nyt sen että en kuitenkaan karppaa. olen vain hieman vähentännyt hiilareita. 

Käyn myös 3-4 kertaa kuntosalilla joko teen salitreenin tai sit mennen jumppaa.

Ostin myös tänään wiille Zumban oli muuten aika mukava ja tehokas. voin suosittella sitä lämpimästi kaikkille.

Kirjoitan myös muista asioista jossain vaiheessa. mutta tämän blogin tarkoitus on kuitenkin että saisin jakaa painonpudotus operaatiota muiden kanssa.

 

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään Syvällistä