Toiveita vuodelle 2019
En halua tehdä lupauksia vuodelle 2019 – ja ne olisikin ehkä pitänyt kuiskia ilmoille jo rakettien paukkuessa – mutta muutaman vienon toiveen voisin ehkä itselleni esittää. Laadin toiveeni listan muotoon, sillä rakastanhan listoja, enkä ole listannut mitään hetkeen.
Vuonna 2019 minä…
- haluan pitää prioriteeteistani kiinni ajankäytön suhteen eli esimerkiksi olla paljon kotona Pikkutyypin ja Jiin kanssa. Kuten ehkä muistatte, palasin töihin tammikuussa, ja vaikka minulla onkin kuherruskuukausi paluun suhteen meneillään, haluan jatkossakin pyhittää illat perheelle tai kaverien näkemiselle enkä löysätä sen suhteen, mihin ilta-aikani käytän. Jätän työt tyytyväisenä työpaikalle, vaikka sitten joutuisin olemaan siellä hetken pidempään, ja kotona alkaa kotielämä. Näinhän sen olisi pitänyt olla jo ennen lasta, mutta kummasti aloin sisäistää asiaa vasta juuri ennen Pikkutyypin syntymää. Lisäksi haluan nähdä säännöllisesti pitkäaikaissairasta läheistäni ja se asiaa ajaa nyt monen muun ohi ja vaikuttaa viikonloppujemme viettoon. Ja tottakai minun tulee tarkkailla myös omaa jaksamistani raskauden edetessä – asia, joka saattaa välillä unohtua, ellen pidä siitä tiukasti kiinni. Onneksi olen oppinut kieltäytymään asioista paremmin kuin ennen. Toinen raskaus tuntuu tässä suhteessa kovin erilaiselta kuin ensimmäinen, koska nyt en konkreettisesti ehdi kietoutua asian ympärille tai sohvan uumeniin kovin keskittyneesti, koska Pikkutyyppi tarvitsee läsnäoloani ja minä tarvitsen hänen läsnäoloaan. Ehkä kirjoitan aiheesta oman tekstinsä myöhemmin.
- haluan treffailla Jiitä ja ystäviäni. Tämä toive jatkaa ajankäytön prioriteeteista kiinni pitämisen linjaa. Minulla ja Jiillä on kahdenkeskiset tärskyt kaksi kertaa kuukaudessa ja ne pysyvät kalenterissa etenkin aikana ennen beibin saapumista. Toisen lapsen synnyttyä treffitahti hidastunee taas joksikin aikaa, mutta olemme miettineet, että vakkarihoitajamme, ihana sukulaistyttö, voisi halutessaan jatkaa silti Pikkutyypin hoitamista silloin tällöin ja siten tarjota hänelle kahdenkeskistä leikkiaikaa. Ystävien näkemisestä olen pitänyt melko hyvin kiinni, vaikka näkemistahti on ymmärrettävästi harventunut, ja toivon, että saan pidettyä vastakin – lasten kanssa ja myös ilman heitä. Kuulun niihin tyyppeihin, jotka lataavat energiaa nähdessään ystäviään ja jolle pelkkä Whatsapp-ääniviestien pallottelu ei riitä, vaikka se onkin pelastanut monta avautumisentarpeista hetkeä. (Hurraa-huuto siis myös ääniviesteille, jotka mahdollistavat kuulumisten lähettämisen omalla äänellä vaikka kauppaan kävellessä!) Treffit tärkeiden ihmisten kanssa pysykööt täten prioriteettilistan kärkipäässä.
- toivon meidän löytävän uuden asunnon mahdollisimman pian. Aikamme hissittömän talon yläkerroksessa alkaa toivottavasti lähestyä loppuaan ja joku hermoilevampi henkilö olisi ehkä jo meltdownin partaalla, mutta olen jotenkin saanut säilytettyä optimistisen asenteen asian suhteen. ”Onhan tässä vielä pari kuukautta aikaa. Kyllä se löytyy.” Kyttään kyllä asuntoilmoitukset useamman kerran päivässä, eli en sentään usko asioiden järjestyvän taianomaisesti itsestään. Onneksi muutamme vuokralle, mikä vähentää asunnonvalinnan mahdollisen epäonnistumisen kauheutta. Toivon silti, ettemme joutuisi luopumaan tärkeimmistä toiveistamme asunnon suhteen. Niitä ovat tietty (koko ajan laajeneva) alue kartalla, hissi, parveke, yksi tai kaksi huonetta lisää nykyiseen ja järjen rajoissa oleva vuokra. (Järjen rajat on hyvin suhteellinen käsite, etenkin pääkaupunkiseudulla asuntoa etsiessä.)
- haluan pitää kiinni lukemisesta ja bloggaamisesta. Molemmat harrastukset vaativat erillistä ajan raivaamista ja ajankäytön suunnittelua yhdessä Jiin kanssa, mutta molemmat rikastuttavat arkeani paljon enemmän kuin vaikkapa jokapäiväinen puhelimen pläräys, joten kyse on taas kerran priorisoinnista. Ideoita blogikirjoituksiin pulpahtelee taas mieleeni ja päässäni on lista tahoista, joihin haluan ottaa yhteyttä kysyäkseni ekompaan kuluttamiseen liittyviä juttuja. On ihanaa, kun on joku paikka, johon voi vuodattaa fiiliksiään ja jossa voi puntaroida omaa kuluttamistaan ja keskustella aiheesta! Ehkä tehokkainta olisi merkitä kalenteriin jokin säännöllinen spotti bloggaamiselle; lukemisaikaa kun pystyy nappaamaan sieltä täältä, mutta bloggaamisen kanssa vartti ei esimerkiksi riitä mihinkään. Otankin asian keskusteluun Jiin kanssa. Meillähän oli jossakin vaiheessa yksi oma harrastusilta per viikko, mutta hyvin toiminut systeemimme on nyt jäänyt taas hetkeksi. Uskon, että me molemmat haluamme harrastusillat taas takaisin.
- haluan kuluttaa järkevämmin. Olisi tekopyhyyden huippu sanoa, että haluan kuluttaa vähemmän, kun perheeseen on syntymässä uusi lapsi, mutta tavoitteet järkevämmästä kuluttamisesta pysyvät yhä voimissaan. Sitouduin jo ostamaan itselleni vähemmän asioita ja olen mielestäni jo oikealla tiellä siinä, etten kuvittele tarvitsevani vaikka uutta paitaa tai mekkoa, jotta raskausaika sujuisi mukavammin tai jotta lääkitsisin pettymystä jollakin toisella elämän osa-alueella. Mitä vähemmän ostaa, sitä vähemmän tuntee tarvetta ostaa. Mutta kyse ei ole vain ostamisesta. Haluan tietää enemmän mikromuovien vaikutuksesta, kodin tuotteiden kemikaaleista, palmuöljyn haitoista ja hyödyistä ja vaikka mistä. Haluan syynätä hiilijalanjälkeäni ja etsiä uusia näkökulmia koko kuluttamiseen. Ei riitä, että vaihtaa tuotteita toisiin eettisempiin – ja välillä valitettavasti lainausmerkeissä eettisempiin– tuotteisiin, vaan koko omaa ympäristökuormaa pitäisi osata ajatella uudella tavalla. Ah, siinäpä tavoitetta tälle ja tuleville vuosille!
Mitkä ovat sinun tärkeimmät toiveesi tälle vuodelle?