Tavoitteita vuodelle 2020 ja hyvistä ja huonoista säännöistä
Jos olet seurannut tätä blogia jo jonkin aikaa, saatat muistaa, että etenkin sen alkutaipaleella halusin sitoutua erilaisiin kulutusmuutoksiin, joiden avulla elämästäni tulisi vähän vähemmän ympäristöä kuormittavaa. Muutoksista möykkäämisen taustalla oli itsetuntemus: Minun on usein vaikea sitoutua uusiin tapoihin, ellen koe minulla olevan vastuuvelvollisuutta jonnekin itseni ulkopuolelle. Ulkopuolinen tarkkailija voi olla kuka tahansa kaveri tai vaikkapa kalenterini, pääasia on, että homma ei jää yksin oman päättäväisyyteni varaan.
Kikka on toiminut hyvin. Olen kuluttanut vähemmän, tehnyt viisaampia valintoja ja jättänyt ostamatta asioita blogiin tekemäni sopimukset mielessäni. Kaikista muutoksista en ole pitänyt yhtä tarkasti kiinni, sillä saatoin laatia omat sääntöni liian ehdottomiksi käytännön elämää ajatellen. (Esimerkiksi sen, ettemme ostaisi lapselle yhtään lelua ennen kuin hän keksii pyytää niitä itse… Voisin muuten tehdä oman postauksen siitä, mitä kulutusmuutoksille kuuluu.) Oli miten oli, ulkoisen velvollisuudentunteen luominen toimii hyvin yhteen luonteeni kanssa.
Kun blogini postaustahti laantui täyden elämänvaiheen seurauksena, laadin itseni tuntien ovelan suunnitelman, minimalismipelin. Halusin muutenkin karsia kaappeihin kertynyttä tavaraa, mutta tiesin, että pelin avulla saisin myös itseni kammettua ainakin yhden blogitekstin viikkotahtiin. En kuitenkaan ottanut huomioon tämänhetkistä tilannettani. Minulla on näet niin vähän kirjoittamiselle pyhitettyjä hetkiä arjessani, että nyt asialle varattu slotti täyttyy sillä, että etsin kuumeissani poistokamppeita ja kirjoitan niistä sitten lyhyen raportin. Samalla jätän kirjoittamatta kaikista muista asioista, jotka syyhyttäisivät aivojani paljon enemmän. Siis täten juhlallisesti repäisen itseni irti karsimisen kahleista ja julistan, että hidastan minimalismipelin pelitahtia fiiliksenmukaiseksi ihan vain siksi, että saisin joskus kirjoittaa jotain muutakin.
Kliks kloks. Noin.
Puhutaanko sitten uudenvuodenlupauksista? Ehkä tavoite voisi olla osuvampi sana, sillä asioiden haluaminen on jotenkin kannustavampaa kuin lupaamiseen liittyvä velvoittavuuden klangi. Tavoitteeni ovat tänä vuonna hyvin numeerisia, sillä selkeys on motivoivampaa kuin fiilispohjalta tekeminen. Olennaista ei kuitenkaan ole välttämättä tietyn luvun saavuttaminen vaan se, että tavoite pistää tekemään jotakin toivottua. Nämä tavoitteet eivät nyt liity ekoiluun millään tavalla, sillä siihen liittyvistä jutuista kirjoitan mieluiten erikseen.
Tavoitteet vuodelle 2020:
Luen 50 kirjaa vuodessa. Keksin ja aloitin tämän toteuttamisen jo itse asiassa viime vuoden puolella, kun yritin motivoida itseäni lukemaan pohdittuani Jiille, miten liekeissä olen aina, kun olen lukenut jotakin kiinnostavaa. Yllätyin siitä, miten noin-kirja-per-viikko-tahtisuus on ollut ihan mahdollista tässä vauva-arjessakin. Piti vain vähentää puhelimen käyttöä ja opetella imettämään kirja kädessä. Tällä hetkellä minulla on jo kymmenes kirja menossa, eli pian 20 % jo tehty, ja vaikka feilaisin heti ensi viikolla, niin tyytyväisyyteni määrä on kasvanut jo roimasti pelkästään siksi, että luen joka päivä proosaa tai tietokirjaa.
Harrastan liikuntaa 100 kertaa tänä vuonna. Tämä tavoite on tähän hetkeen erittäin tarpeellinen. Liikunnaksi ei tässä lasketa nyt sitä, että juoksen 2-vuotiaan kanssa ympäri puistoa, sillä haluan nimenomaan kannustaa itseäni myös muuhun liikuntaan. Haaveilin säännöllisestä liikunnasta jo alkusyksystä, mutta väsymys veti pitemmän korren. Nyt lapsen syödessä jo kiinteitä ja unikoulun ollessa jo täydessä vauhdissa haluan todella puskea itseäni ovesta ulos kadonneita lihaksiani etsimään. Onko kenenkään muun mielestä muuten lihas jotenkin ällö sana?
Harjoittelen maalaamista. Ostin viime vuonna akryylivärit, jotta voisin tehdä abstrakteja sekasotkuja, ja haluan tehdä niitä edelleen. Säännöllisen epäsäännöllisesti. Vain omaksi iloksi ja hellästi omaan osaamattomuuteen suhtautuen.
Kirjoitan 100 blogitekstiä. Apua, tämän ennuste on huono, mutta haluan asettaa tässäkin tavoitteen tarpeeksi ylös, jotta saisin kirjoitettua. Pikainen koiranoksennuksenkaltainen tekstikin on joskus parempi kuin ei mitään. Vai onko. Ehkä ei. Enkä edes tiedä, onko koiranoksennus pikainen. You get the point. Haluan roikkua kirjoitusvireen kulmassa kiinni.
Kokeilen meditaatiota ainakin 20 kertaa. Tämä tavoite on vähän tällainen hatusta repäisty, mutta olen halunnut kokeilla meditoimista jo pitkään enkä muista tehneeni ikinä kuin yhden lyhyen harjoituksen eikä siitä ole jäänyt mitään muistijälkiä. Meditaatiosta kuulee niin paljon hyvää. Jotenkin kiehtoo myös se ajatus, että taaperon uhmakohtausten myrskynsilmässä jättäisin Jiin lasten kanssa ja vetäytyisin tekemään rentouttavan ja kaikesta irti päästävän meditaatioharjoituksen. Ehkä kuulette aiheesta vielä lisää.
Onko jollakulla samansuuntaisia tavoitteita? Mitä sinä lupasit?