Tarvitsen syksyyni bucket listin!

En ole koskaan ollut kova tyttö väsäämään kesälle suunnitelmalistaa. Syy on mielestäni selkeä: Miksi edes laskea kynää paperille, kun kesä täyttyy hyvisasioista ilmankin! Kesällä valvominen, ystävien näkeminen ja luonnossa tunnelmoiminen  tapahtuvat yleensä aika pakottamatta. Myös mahdolliset festarisuunnitelmat ja matkahaaveet niksahtavat kohdilleen ilman erityisiä listauksia. Miksi siis tuoda suorittamisen siipalettakaan asiaan, mikä jo toimii ihan itsestään? (Toki voi olla, että olen myös poikkeus, mutta tohdin epäillä.)

Ai niin, olihan minulla mentaalinen ämpärilista, jonka laadin jonakin alkukesän päivänä. Silloin linjasin, että tänä kesänä haluaisin 1) synnyttää, 2) käydä kerran mökillä ja 3) päästä käymään jossakin Helsingin edustan saarista. Kaikki kolme kohtaa tuli onneksi täytettyä, osa pienemmällä hikoilulla kuin osa. Oli miten oli, kesä ei moista listausta olisi tarvinnutkaan.

Sen sijaan syksy on ainakin omalla kohdallani ihan eri maata. Miehen palattua töihin hoitovapaalta ja isyyslomaltaan minun arkeni kahden palleroisen kanssa alkaa, ja kun heistä toinen niin sanotusti notkuu asiakkaana maitobaarissa ja toinen on aloittamassa kerhon samalla kun alkaa latailla toden teolla uhmaikää, on ehkä hyvä tehdä innostavia suunnitelmia, ettei arki jösähdä liikaa kodin ympärille ja että äidillä pysyy hymy huulessa  ja oma henkinen kerhoreppu keveänä.

Mitä siihen syksyn bucket listiin sitten kirjataan?

  • Maanantaille aina jotakin uutta

Pikkutyypillä ei ole maanantaisin kerhoa, joten silloin voisimme lasten kanssa yrittää mennä uusiin paikkoihin ja tehdä muutenkin jotakin uutta. Sen ei tarvitse olla mitään kovin ihmeellistä, kunhan emme jämähdä tuohon lähipuistoon.

  • Lisää Esa Saarista

Olen kuunnellut aamuyön pitkinä imetyshetkinä  Esa Saarisen Filosofia & systeemiajattelu 2019 -luentosarjaa Youtubesta ja välillä pilannut jatkouneni, kun olen innostunut niin Saarisen jutuista. Vitsit, mikä valovoimainen puhuja ja persoona! Onnistuisinpa jotenkin pääsemään hänen vastaaville luennoilleen ensi keväänä. Siitä haaveillessa aion ammentaa videopalvelusta sen minkä pystyn.

  • Jokin liikuntarutiini

Haluan takaisin salille ja lenkeille! Haluan selkeän rutiinin ja etukäteen sovitut liikuntahetket, joista ei voi vain luistella pois kuten epämääräisestä ”aion liikkua enemmän” -lupauksesta.

  • Koko perheen reissu Tallinnaan

Mukava idea ja täysin toteutettavissa.

  • Säännöllinen bloggaaminen

Haluan löytää aikaa kirjoittamiselle joka viikko, ei vain silloin tällöin. Kun kirjoittaminen on säännöllistä, ideoitakin alkaa puskea kuin itsestään. Ideat johtavat innostumiseen ja innostuminen taas siihen, että alan kaivaa tietoa eri asioista ja kysellä enemmän. Juuri sellaista tekemistä kaipaan tähän äitiysvapailuun.

Mitkä kolme asiaa sinulla on suunnitteilla syksylle?

Hyvinvointi Oma elämä Hyvä olo
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.