Jos aikasi on sinulle kallis

Leikin viime vuoden lopulla Pikkutyypin kanssa puistossa ja seurasin, miten taitavasti ja rohkeasti hän eteni kiipeilytelineellä, aina vain korkeammalle. Tirppa nukkui vaunuissaan tyytyväisenä. Samalla mietin, miten aina toivon, että saisin Tirpan unille edes hetkeksi Pikkutyypin kerhon aikana, jotta saisin tehdä jotain ”omaa”. Jos saan pienimmän unille, käytän usein oman hetkeni siihen, että menen yksin suihkuun ja juon aamukahvin rauhassa loppuun. Joskus ehdin lukea hetken kirjaa tai lähetän pitkän ääniviestin ystävälle samalla kun täytän tiskikonetta. Tuo pieni hetki tuntuu hyvin käytetyltä ajalta.

Välillä mietin, että jos olisin parempi herääjä ja superturbo touhuaja, niin voisin käydä isomman lapsen kerhon aikana vaikka Kiasmassa vauvan kanssa. ”Hei kamoon nytte!” sanoi minut polvenkorkuisesta tuntenut ystäväni, jolle pohdin asiaa puhelimessa. Hän tuntee minut ja tietää, etten ole aamupäivän sirkeä museokävijä, oli vauvaa kuvioissa tai ei. Lohdutun ajatuksesta, ettei minun tarvitse saavuttaa tai suorittaa noina hetkinä mitään. Aamupäivä voi ihan suosiolla olla leppoisaa kotiaikaa.

Tosi arkiset ja samanlaisina toistuvat tekemiset, kuten vaipanvaihdot, ruoanlaitto ja keittiön siivoaminen, taas tuntuvat ajoittain hyvin puuduttavilta. Tässä taas hinkkailen syöttötuolia ja etsin kadonnutta pikkusukkaa. Kun aloin tuona iltapäivänä listata mielessäni, mitkä tekemiset lasken turhaksi ajankäytöksi, lasten- tai kodinhoidolliset tekemiset eivät kuitenkaan tulleet osaksi listaa. Ne tuntuvat kaikesta huolimatta merkityksellisiltä, koska lisäävät perheen hyvinvointia. Tyhjänpäiväistä tekemistä ovat mielestäni toistuva Instagramin tai Facebookin selailu tai vaikka sellaisten uutisten klikkaaminen, joita en pidä oikeasti kiinnostavina.

Pohtiessani arjen hyvää ja vähemmän harkittua ajankäyttöä, mietin, mitä haluaisin muotoilla aiheesta blogiin ja tajusin yhtäkkiä, että olin kirjoittanut tismalleen samasta aiheesta jo yli vuosi sitten, kun starttailin blogiani. Seuraavaksi muistin liiankin hyvin, että silloisessa tekstissäni painin ihan saman ongelman kanssa:halusin vähentää puhelimen puoliaivollista selailukäyttöä. Teksti vieläpä päättyi siihen, että kiinnitin puhelimeeni tarran, jonka nähdessäni minun oli tarkoitus muistaa, että voisin tehdä jotakin muutakin kuin selata internetiä.

Palasin vielä samaan aiheeseen muutaman kuukauden kuluttua paljastamaan, ettei tarrakikka toiminut kovin kauaa, mutta myhäilin korvanneeni sen uudella idealla: piilottamalla Instagramin pikakuvakkeen pois ruudulta. Hahaa, sekään kikka ei kyllä hidastanut minua kovin kauaa. Tässä sitä nimittäin taas olin. Saman ongelman edessä.

Haluatteko kuulla, miten ratkaisin selailuahdistuksen tällä kertaa? Korvaamalla sen paremmalla tekemisellä. Päätin nimittäin asettaa itselleni sellaisen lukemistavoitteen, että minun on korvattava puhelin kirjalla, jos yritän edes lähellekään saavuttaa sen. Haluan lukea 50 kirjaa vuodessa. Jos tavoite olisi vaikkapa 20 kirjaa, en olisi liikuttanut vielä evääkään, sillä olisin uskotellut ehtiväni ihan hyvin hitaammallakin tahdilla ja napsinut mieluummin puhelinta selailemalla nopeita mielihyvän tunteita. Viisikymmentä kirjaa kuitenkin tarkoittaa sitä, että saan liikutella silmiäni ihan urakalla yli yhä uusien rivien, joten luen usein imettäessäni ja vielä ennen nukkumaanmenoa puhelimen jäädessä kakkoseksi.

Voi olla, että huokailen facepalmien säestämänä taas muutaman kuukauden kuluttua samasta asiasta ja kerron, miksi selailu veti taas magneetin lailla puoleensa, mutta tässä hetkessä uusin juoneni on toiminut jo yksitoista viikkoa. Lukeminen on I-HA-NAA ja tuntuu hölmöltä, että olen niin helposti höynäytettävissä sen parista pois katsomaan silmät puuduksissa jonkun sisustus-, ruoka- tai vaunulenkkikuvia. Miten hykerryttävää on myös korvata jokin vähemmän innostava tapa jollakin paljon paremmalla.

Toinen ajankäytön muoto, josta en niin liekehdi, on alituinen kaupassa ravaaminen ja ruokahuoltoon liittyvä säätö. Osa syömisiin liittyvistä pähkäilyistä helpotti jo sillä, että päätin suunnitella kuukauden arkiruoat aina kerralla etukäteen. Toinen helpottava tekijä on se, että päätin Tirpan kohdalla koostaa hänen vauvanruokavalionsa osittain purkkiruoista. Kolmas kikka voisi olla se, että säästäisimme kaupassakäyntiajasta ja tilaisimme isot ostokset kerran viikossa kotiin. Tämä sopisi näpsäkkäästi yhteen sen kanssa, että suunnittelen muutenkin syömiset etukäteen. Ruokaostoksien kotiinkuljetus lieneekin seuraava juttu, mitä kokeilemme matkalla kohti paremmin rullaavaa arkea. Onko kellään muuten ruokaostosten kotiinkuljetuksesta kokemuksia jaettavaksi?

Kolmas olennaiseen keskittymistä lisäävä tekijä ajankäytössä voisi olla siivouspalveluiden käyttäminen kuukausittain, sillä tiedän, että se lisäisi vapautuvan ajan lisäksi myös tyytyväisyyttäni. Kuten olen ennenkin avautunut, kodin siisteystaso vaikuttaa valitettavan paljon omaan viihtyvyyteeni, ja kodin ryönäisyyden määrä on suoraan verrannollinen siihen, kuinka zen olen. Toistaiseksi säännöllinen ulkopuolisen tekemä siivous on tuntunut liian suurelta investoinnilta, mutta huomaan silti fiilisteleväni ajatusta säännöllisesti.

Neljäs tapa säästää aikaa olennaisille asioille voisi olla sellainen vaatimaton pikku haaste kuin turhan negaamisen ja myrkyllisten ajatusketjujen vähentäminen. Itselleen rumasti puhuminen vaihtelee ihmisestä riippuen. Joku jankuttaa mielessään, miksi ei tajunnut tehdä niin tai niin silloin ja silloin, toinen vertailee itseään muihin ja kolmas sättii itseään pienimmistäkin jutuista. Itse otan ehkä liikaa kierroksia siitä, miten väsymykseni näkyy lapsille, ja vaadin itseltäni epärealistisia suorituksia vanhempana. Huolestun vaikka siitä, miten kärsimättömästi hoidin uloslähtemisen ja lasten pukemisen, vaikka olennaisempaa olisi varmaankin keskittyä siihen, miten kärsivällinen olen lasten kanssa suurimman osan ajasta. Armollisuus itselle on välillä pirullisen vaikeaa, mutta nämä ovatkin niitä hardcore levelin juttuja.

Millä keinoin osoitat armollisuutta itseäsi kohtaan? Entä milloin viimeksi ryvit itsetyytyväisyydessä oikein antaumuksella?

Hyvinvointi Ajattelin tänään

Viime aikojen ekoiluja ja antiekoiluja

En olekaan jorissut perheemme kuluttamisesta sitten elokuun. Ehkä olisi syytä, jotta itsekin hahmottaisin missä mennään ja saisin taas lisämotivaatiota järkeviin valintoihin. Isot linjat asumisessa ja ruokavalinnoissa ovat melkeinpä samoja, mutta uusia juttujakin löytyy. Yritän keskittyä niihin.

Matkustaminen ja liikkuminen

Listataan suurin hiilijalanjäljen kasvattaja ensin: Vaikka alkuvuodesta uumoilin, ettemme lennä tänä vuonna ollenkaan,päädyimme viettämään joulunajan siskoni luona Espanjassa. Ympäristön kannalta oli ainakin plussaa, että reissu oli rehdin pituinen nyt kun vihdoin menimme sinne ekaa kertaa Pikkutyypin syntymän jälkeen. Viivyimme kohteessa yli kolme viikkoa ja imimme aurinkoa ja nautimme perheen yhteisestä bondailuajasta.

Syksylle kaavailtu Tallinnan-matka sen sijaan jäi tekemättä, siitä laiha plussa. Muutenkaan emme ole juuri matkanneet Suomessa ehkä kahta mummolareissua lukuun ottamatta ja auto on nököttänyt lähes käyttämättömänä parkissaan.

Zero waste

Ostin ennen joulua itselleni kestosheiverin, ja vaikka olenkin vielä vanhan muovisen kertakäyttöhöylän epäinnokas loppuunkäyttäjä, kokeili Jii jo kestoversiota partaansa ja suorastaan liekehti sen laadukkuudesta. Pitäisi varmaan itsekin jo siirtyä pian siihen.

Sitä vastoin luovutin hoitoainepalan käytön kanssa ja ostin Ole Hyvä -sarjan nestemäisen tuotteen, sillä palani mureni pieniksi hitusiksi eikä ollut teholtaan tarpeeksi turbo helposti takkuuntuvaan hiuslaatuuni. Ehkä vielä joskus muttei nyt.

Kerroinko, että siirryin sähköhammasharjan ohella bambuhammasharjaan? Ensimmäisestä harjasta (Mable Brush) kokemukseni ei ollut kovin auvoisa. Saatan olla raivokas jynssääjä – selittää tarpeeni sähköhammasharjalle – mutta harja ei ainakaan kestänyt kovin kauaa, vaan rusentui käytössäni ja muoviharjakset vain irtosivat harjatessa suuhun. Tällä hetkellä kokeilen Humble Brushia, ja toistaiseksi harja on yhtenä kappaleena…

Pikkutyypin pottailu on muuten siinä vaiheessa, että vaipaton elämä saattaa olla lähempänä kuin luulemmekaan, mikä on mahtavaa, sillä vaipat ovat se tuote, josta meillä tulee ylivoimaisesti eniten sekajätettä. (Kestojen käyttämiseen emme päätyneet allekirjoittaneen käsien ihottuma-alttiuden takia.) Nyt kun pienemmän lapsen unikoulukin on hyvässä vauhdissa, on meillä lisääntyvän energian myötä hyvä hetki kannustaa isompaa tähän uuteen vaiheeseen.

Harrastaminen ja hummailu 

Jee, viimeksi tähän sektoriin ei ollut oikein mitään sanomista, mutta nyt Tirpan ylitettyä puolen vuoden rajapyykin häämöttää hummailuakin horisontissa. Melko vähäistä, mutta hummailua kuitenkin. (Kuulostan säätiedotukselta: Vähäistä hummailua horisontissa. Hummailutunnelmat ovat lämpenemään päin ja eiköhän se aurinkokin tuolta pilkistele.) Tämänhetkiset harrastuksemme eli sali, lukeminen ja minulla satunnaiset maalauspyrähdykset, eivät pahemmin ympäristöä rasita. Tosin olemme hankkineet uusia kirjoja ja syksyllä ostamani akryylimaalaustarvikkeet hankin uutena, sillä en löytänyt nettilähteistäni käytettyjä. Maalaustarvikkeet olivatkin omassa 12 esineen ostohaasteessani se, mikä katkaisi kamelin selän, mutta siitä lisää seuraavan otsikon alla.

Tavarat ja huonekalut

Tein vuoden alkupuolella kulutusmuutoslupauksen, jossa määrittelin, että saan ostaa itselleni vain 12 esinettä koko vuonna. Tavoite oli ihan järjen rajoissa ja olisinkin pysynyt siinä. Mutta. Sain syksyllä päähänpiston, että haluan maalata akryyliväreillä, ja jotta pääsin edes alkuun, jouduin hankkimaan sen verran maalaustarvikkeita (maalauslehtiön, siveltimiä, värejä ja sekoittimen), että ylitin 12 esineen saldon. Olisin tietysti voinut himmailla vuoden vaihtumiseen asti ja ostaa välineet vasta sitten vain saavuttaakseni tavoitteeni, mutta en nähnyt siinä järkeä, joten annoin kassan laulaa ja ostin tarvikkeet. Ei ole kaduttanut hetkeäkään. Tämä taas saa miettimään, että ehkä haaste oli epämääräisesti asetettu alunperinkin, sillä joidenkin esineiden kohdalla on vähän kyseenalaista, ovatko ne minulle vai koko perheelle. Lisäksi en laskenut uusiksi esineiksi sellaisia, jotka korvasivat vanhan ja rikkinäisen.

Oli miten oli, ostin mielestäni itselleni vain vähän tavaraa tänäkin vuonna. Edellä mainittujen lisäksi kolmet farkut (kahdet raskaus- ja yhdet normaalit) rikkimenneiden tilalle, yhden paidan ja yhden pipon. Ja kahdet korvikset. Näistä kaikki (raskausfarkkuja lukuun ottamatta) saavat tässä huushollissa jatkossakin runsaasti käyttöä. Näiden lisäksi ostin lumilapion ja seinäkalenterin tarpeeseen, ja yhden kauniin keittiöliinan ihan vain tuttavan yritystä tukeakseni. Ennen joulua päätin vielä jättää seinäkalenterin ostamatta vuodelle 2020 ja tilata kauniin kovakantisen kalenterin. Muita ostoksia itselleni en ainakaan muista. Uuteen kotiin tehtiin yhteisiä hankintoja, mutta niistä kerroinkin jo tässä postauksessa.

Ehkä voisin vielä lisätä, että joululahjojen antamisessa perheemme oli myös hyvin maltillinen. Molemmat lapset saivat meiltä jouluna yhden lahjan ja isompi Espanjan jouluna eli reyesinä myös toisen, jotta hänelläkin olisi jotakin avattavaa, kun hänen serkkunsa sai silloin lahjoja suvulta. Koska lapset saivat muiltakin lahjoja, ei kuusen alla ollut mitenkään tyhjää, mutta silti määrä tuntui todella riittävältä. Pikkutyyppi ei vielä edes toivonut mitään. Itse asiassa vasta joulun jälkeen hän on nyt ensimmäisen kerran toivonut lelua: keppihevosta. En keksi, missä hän on sellaista ihaillut, mutta olen luvannut askarrella hänelle sellaisen.

Jii sai minulta aineettoman lahjan (hummailua mysteerihenkilön kanssa mysteerikaupungissa!) ja äiti meiltä lapsilta myös. Kummilapsille yritimme hankkia toivottuja tai käytössä kestäviä lahjoja. Yksi heistä sai aineettoman lahjan, josta tiesimme hänen ilahtuvan. Ainoastaan yksi antamamme lahja oli todellinen hutiostos. Ostimme yhdelle kummilapselle helikopterin, joka oli niin surkealaatuinen, että siitä irtosi kolme palaa jo muutaman päivän aikana. Ärsyttävää, että pienille lapsille valmistetaan leluja, jotka ovat ihan kertakäyttökamaa.

Mitä lasten muihin tavaroihin tulee, en ole mielestäni ostanut vauvalle joululahjan lisäksi mitään muuta. Kaikki vaatteet ovat äitiyspakkauksista, lainassa tai lahjana saatu, ja lelujahan meillä jo onkin. Äh, ostinpas hänelle yhden uuden tuttipullon, mutta kotona selvisi, että sitä ei voi pestä pesukoneessa. Ei tullut mieleenkään edes tarkistaa. Pikkutyypille olen ostanut joululahjojen lisäksi käytettynä merinovillapipon, lakin ja fleecehaalarin sekä uutena kurahanskat, kerhorepun ja kaksi paria sormikkaita. Muut vaatteet ovat serkun vanhoja. Aika vähillä tavaranhaalimisilla olemme päässeet. On kyllä tosi onnekasta, että suvussa on vuotta vanhempi serkkupoika. Käytännössä tämä tarkoittaa toki sitä, etteivät läheskään kaikki vaatteet ole sellaisia, joita itse valitsisin kaupasta, mutta ajattelen, ettei lapsen tarvitsekaan esitellä minun tyylisilmääni tuolla turuilla ja toreilla.

Syöminen ja juominen

Ruokahommiin ei kuulu hirveästi uutta. Palailen loman jälkeen hiljalleen systeemiin, jossa suunnittelen aina kuukauden arkiruoat etukäteen. Vegaanisen ruoan määrää haluan lisätä yhä edelleen, ja se vaatii tietoista uusien reseptien kokeilemista. Mitä lihaan tulee, yritämme suosia tuotteita, joiden päivämäärä on erääntymässä.

Tirppa on siirtynyt kiinteisiin, ja tällä kertaa päätin, että en pyri valmistamaan kaikkea itse, vaan käytän myös purkkiruokaa. Se säästää kyllä aika paljon aikaa, kun kaikista ruokalajeista ei ole mielestäni ihan yhtä helppoa tehdä vauvanversiota. Esimerkiksi kalakeitosta tuli mielestäni pliisun makuista, kun lisäsin siihen mausteet vasta keitettyäni ja poistettuani Tirpan osuuden. Purkkiruoassa suosimme kierrätettäviä lasipurkkeja, vaikka pusseistakin meillä on hyviä kokemuksia esimerkiksi matkoilta. Yritän välttää vauvanruoissa mehuilla makeutettuja ruokia. Ostimme kokeeksi vauvan puolukkapuuron ja sen lisäksi, että hinta tuntuu kalliilta verrattuna sisältöön (siis verrattuna siihen, että tekisi aamupuuron itse), niin maku oli mielestäni todella makea. Eikä ihme, sillä omenatäysmehu oli ainesosaluettelossa heti toisena veden jälkeen. Ei jatkoon.

Hävikin välttely on minulle tosi tärkeää, ja lasten kanssa se tarkoittaa sitä, ettei lautaselle ladata heti valtavaa annosta. Pikkutyypillä on meneillään vaihe, jossa hän pyytää ruoan useimmiten kylmänä, joten lämmittämisestäkään ei ole vaivaa. Kaipa näissä jutuissa muutenkin kyse on siitä, mihin riittää energiaa satsata. Valitsen tällä kertaa suosiolla valmisruoat, mutta pyrin sitten ainakin pitämään hävikin ihan minimissä.

Kotihommat

Tällä sektorilla ei ole uusia kuulumisia, paitsi että olen alkanut pestä tiskit eko-ohjelmalla. Paikallistin myös pyykkikoneen eko-ohjelman olemassaolon pari päivää sitten. Pesuohjelma kestää yli neljä tuntia, joten en tiedä, ryhdynkö sen käyttäjäksi. Sen sijaan käytän useimmiten pestessäni ajansäästönäppäintä, jolla pesuaikaa saa lyhennettyä. Annostelen myös pesuainetta alle suositusmäärän, sillä olen lukenut niin monesta lähteestä, miten vähempikin hoitaa homman jopa paremmin. Tehokasta on myös välttää turhia pesukertoja, mutta syömään opettelevan puklubertan kanssa operoivalle pyykkiä kyllä kertyy.

Mitä seuraavaksi?

Sama vastaus kuin viimeksi: Ruokailuissa voisimme siirtyä paljon monipuolisempaan kasvisten suosimiseen. Lääkekin siihen on sama kuin viimeksi eli jatkan ruokalajien etukäteissuunnittelua ja ujutan sitä myöten kasvisruokia ja vegaanisia ruokia säännöllisesti joukkoon. Tarvitsen kuitenkin edelleen helppoja ja toimivia vegaanireseptejä, joista tulisi yhtä automatisoidusti kokkaamiani ruokia kuin vaikka kalakeitosta, uunifetapastasta tai kaalilaatikosta. Vinkkejä saa aina jaella!

Puheenaiheet Oma elämä Vastuullisuus