Alkuvuoden vihreitä ja vähemmän vihreitä valintoja

Arkemme on kokenut jonkinasteisia muutoksia sen jälkeen, kun palasin hoitovapaalta takaisin duunipaikalle. Ajattelin listata joitakin mieleen tulleita uusia tapoja ja juttuja, täysin epätärkeysjärjestyksessä ja sattumanvaraisesti. Kaikki muutokset eivät suinkaan ole askel ekompaan suuntaan, mutta ekojeesustelun sijaan pyrinkin tässä blogissa olemaan rehellinen, pohtimaan valintojeni syitä ja etsimään järkevämpiä tapoja toimia.

Ruokahuolto

Jiin jäätyä hoitovapaalle olemme aloittaneet sunnuntaisin uuden tavan suunnitella viikon ruoat jo etukäteen viikkokalenteriin, joka kiinnitetään jääkaapin oveen näkyvälle paikalle. Samalla merkitsemme myös alkavan viikon menemiset muistiin. Jii ei ole superkokenut kokki – enkä ole muuten minäkään, vaan aika perusruokamuija – ja uusi tapa helpottaa hänen kokkailuaan ja molempien kauppareissuja. Lisäksi suunnittelu vähentää ruokahävikkiä ja monipuolistaa valmistamiamme aterioita. Ilman suunnittelua saattaisimme lepsahtaa liiaksi peruna- ja kalalinjalle. Hyvä ruokasuunnitelma takaa myös sen, että voin ottaa viikolla omat eväät töihin, mikä säästää rahaa ja on minulle mieluisampi vaihtoehto kuin työpaikkani ruokala. Viime vuonna aloittamani Meatless Monday on yhä mukana kuvioissa, mutta se on muotoutunut enemmän Meatless Whateverdayoftheweek -päiväksi, jolloin valmistan ison satsin kasvisruokaa useammalle päivälle. 

Muuten en voi sanoa, että ruokavalintani olisivat hirveästi järkevöityneet. Pikemminkin nyt raskaana ollessa annan aika helposti periksi etenkin terveellisille mielihaluilleni, vaikka ne eivät olisi satokauden mukaisia. Minun tekee esimerkiksi usein mieli tomaatteja ja kurkkua, joten olen syönyt niistä tehtyä salaattia fetalla ja kikherneillä aika surutta. Myös maitotuotteet ovat aika vahvasti edustettuna tämänhetkisessä ruokavaliossani. Ostoksilla mukaan on tarttunut muuten ensimmäisiä kertoja myös valmiita vihannessekoituspusseja pakkasesta, sillä ne nopeuttavat välillä keiton tai wokin kokkaamista ihanasti. Koen kyllä huonoa omaatuntoa siitä, että ne on pakattu muoviin ja yritän edes ostaa mahdollisimman isoja pusseja kerralla ja käyttää niitä vain toisinaan, mutta uskon, että tämä tapa on tullut jäädäkseen ainakin nyt pikkulapsivaiheessa. Palmuöljyn välttelijöiden kannattaa muuten tsekata pakastevihannespusseja ostaessa niiden sisältö: osassa on palmuöljyä ja osassa ei.

blogiin121.jpg

Raskausajan ykköscraving! Huomaa viehkot puuronjämät pöydällä.

Vaate- ja tavaraostokset

En ole ostanut uusia vaatteita sitten raskausfarkkujen, vaan pyöritän työpaikalla päälläni samoja vakkaripaitoja, mutta ah ja voih, huomasin tänään, että juuri tammikuussa ostamissani raskausfarkuissa on jo alkava repeämä näkyvällä paikalla. Ei jumaliste! Yritän varmaan parsia tilanteen paremmaksi, mutta harmillinen ennusteeni on, että joudun ostamaan uudet raskausbyysat jo aika pian. Hirveää potaskaa tämä tällainen. Ehkä kannattaisi käydä liikkeessä reklamoimassa. Muuten olen ollut kelpo parsijatar ja parsinut äidin kanssa tänä vuonna takaisin kuosiin jo yhden takin ja kaksi paitaa. Ihme ituhippi kirjoitti juuri blogissaan parsivansa myös sukat, ja tästä innostuneena olen miettinyt, että sitäkin voisi kokeilla, vaikka olenkin skeptinen siitä, paljonko sukille voi parsimalla saada jatkoaikaa. Vaiva on kuitenkin aika pieni ja kokeileminen helppoa.

Kesävauvalle emme ole tehneet vielä yhtäkään ostosta emmekä ole hetkeen tekemässäkään. Lastenvaunujen kanssa pitäisi miettiä jokin järkiratkaisu (seisomalauta istuimella?) ja nukkumiseen myös, mutta muuten pärjännemme vanhoilla tamineilla. I-ha-naa. Pikkutyyppikään ei ole nyt tarvinnut mitään uutta tavaraa, emmekä mekään. Mukavaa, ettei tarvitse juosta ostoksilla.

Muutenkin huomaan, että olemme alkaneet tietoisesti käyttää joitakin tuotteita loppuun ostamatta uutta tilalle nyt ennen muuttoa, joka siis on edelleen haaveiden tasolla, sillä sopivaa kämppää ei ole vieläkään löytynyt.

Liikkuminen

Kauppareissut teemme yhä jalan, mutta toisin kuin mieheni, en käytä julkisia kulkuneuvoja työpaikalle mennessä, vaan olen turvautunut autoon. Perustelen auton käyttöä sillä, että saan sen avulla joka viikko kokonaiset viisi tuntia lisää aikaa lapsen kanssa olemiseen ja nukkumiseen. Minusta kyse on pitkästä ajasta, mutta tunnen silti pienen omantunnonpistoksen niskassani.

Kotihommat

Tämä ei liity suoranaisesti aiheeseen, mutta ai että on ihanaa, kun kotihommien vetovastuu on siirtynyt Jiin hoitovapaan myötä hänelle! Uskon, että on parisuhteen kannalta huipputärkeää, että roolit välillä vaihtuvat, jotta kotona olevan osapuolen työmäärä konkretisoituu ja muutenkin vaihtelu oli paikallaan ja tekee hyvää sille, joka on jo turtunut pyyhkimään puuroa ja muita ruoanjämiä pinnoilta useamman kerran päivässä (that’s me).

Meiltä loppuvat pian sekä tiskikoneet tabletit että pyykinpesuneste. Etenkin jälkimmäinen kestää meillä todella pitkään, koska en lorota sitä liian anteliaasti ja pesemme vain hyvin täysiä koneellisia. Haluaisin seuraavaksi kokeilla molempien suhteen jotakin sertifioitua ekomerkkiä, mutta etenkin pyykinpesuaineostoksilla pitää olla tarkkana, sillä perheessä on kaksi atoopikkoa. Vinkkejä saa jakaa kommenttiboksin puolella! Olin muuten hyvin helpottunut, kun vauvan myötä pesukoneen pyörityksestä ei tullutkaan jokapäiväistä tai edes jokakolmaspäiväistä, vaikka jotkut niin ennalta varoittelivatkin. Saapa nähdä, mikä tilanne on sitten, kun perheemme paisuu nelihenkiseksi.

Matkustaminen

Haaveemme talvilomamatkasta siskoni perheen luo peruuntui käytännön seikkojen takia, joten näillä näkymin emme tee yhtään perhematkaa lentäen tänä vuonna. Suunnittelimme kyllä minilomaa julkisilla johonkin meille uuteen suomalaiseen kaupunkiin kivoine hotelleineen päivineen, mutta hylkäsimme senkin idean, kun lomapäivät alkoivat täyttyä kivoilla menoilla kuin itsestään. Eilen esimerkiksi vietimme mainiot treffit ravintola Emossa, jossa oli ilahduttava palvelu ja superhyvää ruokaa. Lämmin suositus! Ehkä löydämme aikaa minilomallekin vielä myöhemmin keväällä.

Muut mieleen tulevat jutut

Kirjoitin Ilmastoveivi2019-vetoomuksen ja osallistuin Ida365-blogin kirjoituksesta innostuneena eettisen muodin verkkokauppa IVALO:n joukkorahoitukseen.

Mikä on sinun viimeisin arkinen ympäristöystävällinen valintasi?

Suhteet Oma elämä Vastuullisuus

Toiveita vuodelle 2019

En halua tehdä lupauksia vuodelle 2019 – ja ne olisikin ehkä pitänyt kuiskia ilmoille jo rakettien paukkuessa – mutta muutaman vienon toiveen voisin ehkä itselleni esittää. Laadin toiveeni listan muotoon, sillä rakastanhan listoja, enkä ole listannut mitään hetkeen.

Vuonna 2019 minä…

  • haluan pitää prioriteeteistani kiinni ajankäytön suhteen eli esimerkiksi olla paljon kotona Pikkutyypin ja Jiin kanssa. Kuten ehkä muistatte, palasin töihin tammikuussa, ja vaikka minulla onkin kuherruskuukausi paluun suhteen meneillään, haluan jatkossakin pyhittää illat perheelle tai kaverien näkemiselle enkä löysätä sen suhteen, mihin ilta-aikani käytän. Jätän työt tyytyväisenä työpaikalle, vaikka sitten joutuisin olemaan siellä hetken pidempään, ja kotona alkaa kotielämä. Näinhän sen olisi pitänyt olla jo ennen lasta, mutta kummasti aloin sisäistää asiaa vasta juuri ennen Pikkutyypin syntymää. Lisäksi haluan nähdä säännöllisesti pitkäaikaissairasta läheistäni ja se asiaa ajaa nyt monen muun ohi ja vaikuttaa viikonloppujemme viettoon. Ja tottakai minun tulee tarkkailla myös omaa jaksamistani raskauden edetessä – asia, joka saattaa välillä unohtua, ellen pidä siitä tiukasti kiinni. Onneksi olen oppinut kieltäytymään asioista paremmin kuin ennen. Toinen raskaus tuntuu tässä suhteessa kovin erilaiselta kuin ensimmäinen, koska nyt en konkreettisesti ehdi kietoutua asian ympärille tai sohvan uumeniin kovin keskittyneesti, koska Pikkutyyppi tarvitsee läsnäoloani ja minä tarvitsen hänen läsnäoloaan. Ehkä kirjoitan aiheesta oman tekstinsä myöhemmin.
  • haluan treffailla Jiitä ja ystäviäni. Tämä toive jatkaa ajankäytön prioriteeteista kiinni pitämisen linjaa. Minulla ja Jiillä on kahdenkeskiset tärskyt kaksi kertaa kuukaudessa ja ne pysyvät kalenterissa etenkin aikana ennen beibin saapumista. Toisen lapsen synnyttyä treffitahti hidastunee taas joksikin aikaa, mutta olemme miettineet, että vakkarihoitajamme, ihana sukulaistyttö, voisi halutessaan jatkaa silti Pikkutyypin hoitamista silloin tällöin ja siten tarjota hänelle kahdenkeskistä leikkiaikaa. Ystävien näkemisestä olen pitänyt melko hyvin kiinni, vaikka näkemistahti on ymmärrettävästi harventunut, ja toivon, että saan pidettyä vastakin – lasten kanssa ja myös ilman heitä. Kuulun niihin tyyppeihin, jotka lataavat energiaa nähdessään ystäviään ja jolle pelkkä Whatsapp-ääniviestien pallottelu ei riitä, vaikka se onkin pelastanut monta avautumisentarpeista hetkeä. (Hurraa-huuto siis myös ääniviesteille, jotka mahdollistavat kuulumisten lähettämisen omalla äänellä vaikka kauppaan kävellessä!) Treffit tärkeiden ihmisten kanssa pysykööt täten prioriteettilistan kärkipäässä.
  • toivon meidän löytävän uuden asunnon mahdollisimman pian. Aikamme hissittömän talon yläkerroksessa alkaa toivottavasti lähestyä loppuaan ja joku hermoilevampi henkilö olisi ehkä jo meltdownin partaalla, mutta olen jotenkin saanut säilytettyä optimistisen asenteen asian suhteen. ”Onhan tässä vielä pari kuukautta aikaa. Kyllä se löytyy.” Kyttään kyllä asuntoilmoitukset useamman kerran päivässä, eli en sentään usko asioiden järjestyvän taianomaisesti itsestään. Onneksi muutamme vuokralle, mikä vähentää asunnonvalinnan mahdollisen epäonnistumisen kauheutta. Toivon silti, ettemme joutuisi luopumaan tärkeimmistä toiveistamme asunnon suhteen. Niitä ovat tietty (koko ajan laajeneva) alue kartalla, hissi, parveke, yksi tai kaksi huonetta lisää nykyiseen ja järjen rajoissa oleva vuokra. (Järjen rajat on hyvin suhteellinen käsite, etenkin pääkaupunkiseudulla asuntoa etsiessä.)

blogiin119.jpg

  • haluan pitää kiinni lukemisesta ja bloggaamisesta. Molemmat harrastukset vaativat erillistä ajan raivaamista ja ajankäytön suunnittelua yhdessä Jiin kanssa, mutta molemmat rikastuttavat arkeani paljon enemmän kuin vaikkapa jokapäiväinen puhelimen pläräys, joten kyse on taas kerran priorisoinnista. Ideoita blogikirjoituksiin pulpahtelee taas mieleeni ja päässäni on lista tahoista, joihin haluan ottaa yhteyttä kysyäkseni ekompaan kuluttamiseen liittyviä juttuja. On ihanaa, kun on joku paikka, johon voi vuodattaa fiiliksiään ja jossa voi puntaroida omaa kuluttamistaan ja keskustella aiheesta! Ehkä tehokkainta olisi merkitä kalenteriin jokin säännöllinen spotti bloggaamiselle; lukemisaikaa kun pystyy nappaamaan sieltä täältä, mutta bloggaamisen kanssa vartti ei esimerkiksi riitä mihinkään. Otankin asian keskusteluun Jiin kanssa. Meillähän oli jossakin vaiheessa yksi oma harrastusilta per viikko, mutta hyvin toiminut systeemimme on nyt jäänyt taas hetkeksi. Uskon, että me molemmat haluamme harrastusillat taas takaisin.
  • haluan kuluttaa järkevämmin. Olisi tekopyhyyden huippu sanoa, että haluan kuluttaa vähemmän, kun perheeseen on syntymässä uusi lapsi, mutta tavoitteet järkevämmästä kuluttamisesta pysyvät yhä voimissaan. Sitouduin jo ostamaan itselleni vähemmän asioita ja olen mielestäni jo oikealla tiellä siinä, etten kuvittele tarvitsevani vaikka uutta paitaa tai mekkoa, jotta raskausaika sujuisi mukavammin tai jotta lääkitsisin pettymystä jollakin toisella elämän osa-alueella. Mitä vähemmän ostaa, sitä vähemmän tuntee tarvetta ostaa. Mutta kyse ei ole vain ostamisesta. Haluan tietää enemmän mikromuovien vaikutuksesta, kodin tuotteiden kemikaaleista, palmuöljyn haitoista ja hyödyistä ja vaikka mistä. Haluan syynätä hiilijalanjälkeäni ja etsiä uusia näkökulmia koko kuluttamiseen. Ei riitä, että vaihtaa tuotteita toisiin eettisempiin – ja välillä valitettavasti lainausmerkeissä eettisempiin– tuotteisiin, vaan koko omaa ympäristökuormaa pitäisi osata ajatella uudella tavalla. Ah, siinäpä tavoitetta tälle ja tuleville vuosille!

Mitkä ovat sinun tärkeimmät toiveesi tälle vuodelle?

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään