”Hei voitko ottaa musta muutaman kuvan?”

8BD2FA7B-5FF8-41F0-88C5-3D9B6C9559CF.jpeg
Otsikon lause on varmasti tuttu ainakin monille blogia pitävien ja Instagramissa aktiivisten läheisille. Somettaja saapuu paikalle kameralaukku olalla ja tuo ”muutama” kuva harvoin jää vain muutamaan kuvaan, kun milloin mikäkin kaipaa kuvissa fiksausta ennen kuin saadaan edes yksi käyttökelpoinen otos.

Voin tietenkin puhua vain omasta puolestani, mutta välillä tuntuu vaikealta tasapainotella somejuttujen ja hetkessäelämisen välillä. Aina kun matkustan kihlattuni luokse Texasiin, olisi täydellinen tilaisuus vihdoin ottaa lukuisia kuvia talteen pahojen päivien varalle, mutta haluanko tai onko oikein käyttää suurta osaa vähäisestä yhteisestä ajastamme siihen, että ravaamme eri kuvauspaikkojen välillä hän kameran takana, minä edessä? Onko kiva, että kahvittelun lomassa ojennan pahaa-aavistamattoman ystäväni käteen kameran ja pyydän häntä ottamaan ”muutaman” kuvan? Tai että äitini rakastaman ulkoilun sijaan, raahaan hänet johonkin kahvilaan tai muuhun vastaavaan, josta saa hyviä kuvia?

590A72AA-99D6-42C1-897B-20844A92BFC5.jpeg
Haluan hyviä kuvia ja RAKASTAN valokuvata, mutta samalla tunnen itseni itsekeskeiseksi. Lähiaikoina olenkin usein jättänyt kameran kotiin, jotta olen voinut keskittyä itse asiaan enkä ole halunnut vaivata ketään. En ole halunnut vaikuttaa siltä, että haluan nähdä vain, koska tarvitsen kuvaajaa. Tämä on myös yksi syy siihen, miksi olen viime aikoina ollut harmissani ja stressaantunut, etten ole saanut uutta kuvamateriaalia niin paljon kuin haluaisin. En vain halua olla ärsyttävä kaveri, jolla on aina kamera mukana. Varsinkin nyt, kun ulkonakin on kylmä, tuntuu väärältä laittaa jonkun toisen näpit jäätymään, jotta minä saan haluamani kuvat.

Tilanne on aivan eri, jos seurassani on ihminen, joka vastaavasti haluaa/tykkää, että otan myös hänestä kuvia. Silloin kumpikin otamme ja annamme. Kuitenkin, vain harva ystäväni, saati sitten poikaystäväni, haluaa että heitä kuvataan. Heille haluaisin mielelläni antaa esimerkiksi rahallisen korvauksen tai tarjota, jos menemme kahville tai syömään.

A0D9DCBC-226F-4D82-B88B-4DB5FDE9BDE1.jpeg
Monesti olen tehnyt niin, että olen laittanut ystävälleni etukäteen viestiä kysyen, jos hän voisi ottaa minusta kuvia, kun näämme. Silloin ystäväni tietävät varautua esimerkiksi pukemalla lämpimästi päällensä tai voivat vaikka etukäteen kieltäytyä. Saimme menneenä viikonloppuna hyvät naurut, kun minua kuvannut ystäväni tallusteli kohtaamispaikalle pukeutuneena paksusti kuin eskimo, jotta ei tulisi kylmä, kun kuvaamme. Minä puolestani en vaatetuksellani ollut laisinkaan varautunut pakkassäähän ja jouduinkin lopulta lainaamaan häneltä lämpimämpää takkia. Olimme varmaan aika hauskan näköinen kaksikko.

Tähän asiaan vaikuttaa varmasti olennaisesti myös se, millä kuvataan. Itse kuvaan lähes kaikki blogi- ja Instagram-kuvani järjestelmäkameralla, jonka asetuksia pitää aina säätää, joten jo senkin vuoksi kuvaaminen vie hetken aikaa. Jos taas kuvaisin puhelimella, kuvaustilanteet voisivat olla nopeammin ohi eivätkä niiden tarvitsisi olla suunniteltuja.

35D46EFD-DC9E-4EE8-8B54-84342B0DC2F6.jpeg
Tekstistäni saattaa helposti saada sellaisen kuvan, että läheiseni kovasti valittaisivat minulle siitä, että joutuvat minua kuvaamaan. Asia ei kuitenkaan ole näin. Päinvastoin, kaikki yleensä auttavat mielellään. Itse vain tunnen huonoa omatuntoa, sillä veikkaan, että vaikka heitä ei kuvaaminen varsinaisesti haittaisi, he varmaankin mielummin tulisivat vain viettämään aikaa kanssani ilman kameraa. Olenkin todella kiitollinen, että he minua monesti auttavat hyppäämällä kameran taakse, sillä ilman heitä, kaikki kuvat itsestäni olisivat todennäköisesti otettu kotona kaukolaukaisimella.

Painiiko joku muukin samankaltaisten ajatusten kanssa? Miten olette ratkaiseet tämän asian omalla kohdallanne? Onko siellä joku, joka usein päätyy kuvaajan rooliin, miten sen koet?

7BC99566-2FAD-4772-B1EB-5BEB26F9533F.jpeg

Kommentit (10)
  1. Tää on niin tuttu juttu. Mulla ei ole ketään kaveria joka olis sellainen luontainen valokuvaaja tai edes valokuvavaihtareita tekevää kamua, joten sit tulee aina ikävä fiilis kun joutuu pyytelemään. Blogi ilman kuvia kirjoittajasta kun ei ole niin mielenkiintoinen.

    1. Jep. Mullakin noita kavereita löytyy ”vain” pari. Toki olen todella kiitollinen jokaisesta, joka kameran taakse suostuu, mutta nimenomaan harmittaa aina vaivata omilla kuvausjutuilla… 🙁 Jotenkin niitä kuvia on kuitenkin saatava, jos meinaa kuvallista blogia kirjoittaa.

  2. Siis mulla on aivan sama tilanne ja monet ystävät/tutut tottuneet kuvaamiseen. Itselläni ei ole kuin yksi kaveri, jonka kanssa kuvaamme yhdessä ja se toimii viikottaisella tasolla hyvin. Järjestelmäkamerani on kuitenkin suhteellisen vaativa ja näin en voi antaa sitä kenen tahansa käsiin. Harmittaakin, että itse kuvaan hyvin laadukkaita ja ammattimaisia kuvia, mutta omat otokseni ovat usein sinnepäin.

    yst. Pinja Mitrovitch // http://www.pinaycoco.fi

    1. Tiedän täysin, mistä puhut. Hauskaa, että tämä aihe herättää keskustelua! Näemmä moni painii samanlaisten ajatusten kanssa. Voisimmepa jotenkin yhdistää voimamme!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *