Ikuinen kaupunki-ihminenkö?

Viime viikonloppuna äiti kysyi, haluaisinko lähteä hänen mukanansa päiväksi mökille. Jonkin aikaa mietittyäni, päätin hypätä autoon kohti kesämökkiä. Päivästä tuli kokonaisuutena mukava ja olen onnellinen, että lähdin, sillä viimeisin mökkipäiväni taisi olla vuosi sitten. Kuitenkin, tuo päivä sai minut jälleen pohtimaan, miten en totta tosiaan ole elementissäni ollessani maalla, mökillä tai muuten vain kaukana kaupungista.

Niin kauan, kun kykenen muistamaan, suurkaupungit ovat kiehtoneet minua. Pienestä asti olen juossut kesämökillä pörriäisiä ja muita ötököitä pakoon ja ajatus siitä, että kaikki on kaukana, on lähinnä tuntunut ahdistavalta. 17-kesäisenä hakiessani vaihto-oppilaaksi USA:han, kuten varmaan useimmilla, sijoitushaaveissani olivat New York ja Los Angeles. Kumpaankaan en sijoittunut. Sen sijaan, päädyin Houstonin esikaupunkiin nimeltä Katy. Jo hyvin varhaisessa vaiheessa vaihtarivuottani ymmärsin, että Katy oli paikka minua varten. Suurkaupungin hulina ulottui sinne juuri sopivasti, koulussamme oli peräti 3500 oppilasta ja kaikki palvelut, mitä ikinä saatoitkaan toivoa, olivat saatavilla.

Hieman yli puolenvälin jälkeen vaihdoin isäntäperhettä, minkä yhteydessä myös asuinpaikkakuntani vaihtui. Uuden paikkakunnan pienuus jysähti tajuntaani, kun havaitsin naapurissamme asuvan aasin tai viimeistään ensimmäisenä kouluaamuna, kun tien yli kävellä jolkotti lammas. Alkujärkytyksen jälkeen yritin nähdä asian positiivisesti; ainakin nyt saisin kokemusta kahdesta täysin erilaisesta asuinpaikasta Amerikassa ja kuka tietää, ehkä rakastuisin tuohon paikkaan ikihyväksi. En voi sanoa niin käyneen. Olen kiitollinen tuosta kokemuksesta, mutta se jääköön yhteen kertaan. Toisia ahdistaa jatkuva hälinä ja se, että naapuri asuu liian lähellä. Minua taas ahdistaa ajatuskin siitä, että astuessani ovesta ulos, näen pelkkää peltoa ja lähimpään elokuvateatteriin täytyy ajaa 30-40 minuuttia.

En voi väittää, etteikö tyynellä järvellä veneily aurinkoisena kesäpäivänä kuulosta varsin rentouttavalta, mutta kun tähän yhtälöön lisätään parikymmentä hyttystä korvanjuureen inisemään ja yksi pään ympärillä vähän väliä pyörivä ampiainen, kuvailisin kokemusta ennemminkin stressaavaksi rentouttavan sijaan. Monesti aika kultaakin muistot ja kuvittelen luonnon rauhan paljon miellyttävämmäksi, kuin se sitten osoittautuukaan. Tämä johtuu kaiketi myös siitä, että osa minusta haluaisi olla yksi niistä, jotka osaavat nauttia moisista kokemuksista siitäkin huolimatta, että olen kaupunki-ihminen. Viime sunnuntainakin mökillä ollessamme, rantauduin aluksi laiturille ottamaan aurinkoa tyytyväisenä, mutta auringon mennessä pilveen ja ötököiden kömmittyä koloistaan, en yht äkkiä osannutkaan nauttia päivästä yhtä paljon. Postauksen kuviin taisi kesäinen tunnelma tallentua juuri sopivasti, mutta näissä ei näy sitä, kun ampiaispelkoisena (melkein voisin kutsua sitä fobiaksi) väänsin itkua ampparin jahdatessa minua ollessamme kävelyllä.

Joskus ajattelin, että iän myötä oppisin arvostamaan pienien paikkakuntien tunnelmaa, rauhaa ja sitä, että kaikki tuntevat kaikki. Ei sillä, että voisin tässä puhua vanhana ja viisaana, olenhan minä vasta kohta 24-vuotias. Silti ajattelin, että tähän ikään mennessä, tai vähintäänkin asuttuani pienellä paikkakunnalla, hihkuisin jo riemusta päästessäni luonnonhelmaan, ehkä jopa telttailemaan! Voi olla liian aikaista sanoa, mutta aloin jo pohtia, tulenko ikuisesti olemaan se tyyppi, jonka paikka ei ole kaukana kaupungin vilskeestä. Ehkä tilanne tulee vielä muuttumaan sitten jos/kun on omia lapsia ja 23-vuotias minäni on kasvanut vielä kymmenisellä vuodella. Toistaiseksi sisäinen pienen kylän tyttöni piilottelee vielä. Nähtäväksi jää, tuleeko se koskaan esiin.

Tällaisia mietteitä tänään. Jotenkin itsestä aina tuntuu, etten saa ilmaistua itseäni tarpeeksi selkeästi, joten toivottavasti saitte ajatuksesta kiinni. Toivon myös, ettei kukaan, joka näistä asioista tykkää, pahoita mieltään. Tarkoitus oli pohtia vain omaa suhtautumistani asiaan eikä sanoa pahaa sanaa pienistä paikkakunnista, mökkeilystä tai mistään muustakaan. 🙂

Kommentit (1)
  1. Taren Morrill
    25.6.2019, 10:03

    ss内容ss

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *