Kuka on Silja Cecilia? – faktoja minusta

En ole absolutisti, mutta en juurikaan välitä alkoholinjuomisesta. Tämän vuoksi juon alkoholia todella harvoin ja useimmiten valitsen mielummin alkoholittoman vaihtoehdon.

Olen todella tunnollinen ihminen. Välillä liiankin tunnollinen. Liiallisesta tunnollisuudesta olen yrittänyt pyristellä eroon, sillä välillä olen unohtanut itseni, kun olen yrittänyt miellyttää muita.

En pidä riitelemisestä, saati sitten riidoissa olemisesta. Voin kuitenkin myöntää, että esimerkiksi parisuhteessa, saatan välillä saada riitoja/kinasteluja aikaan tyhjästä vain, koska olen itse turhautunut omaan tilanteeseeni tai on ”se” aika kuusta.

Olen aina ollut tietyllä tapaa oman tieni kulkija enkä voi sietää sitä, jos joku yrittää kertoa minulle, miten minun tulisi elää minun elämääni, ellen ole erikseen kysynyt mielipidettä asiaan.

Minulla on lyhyt pinna ja ärsyynnyn helposti. Olen myös todella malttamaton ”kaikki tänne, heti” -tyyppi.

Tutustumisen alkuvaiheessa olen ujo ja vältän huomionkeskipisteenä olemista. Joku saattaakin yllättyä siitä, miten hulluja juttuja minulta voi irrota, kun minuun tutustuu paremmin.

Kouluaikoina monet luulivat minun olevan kympin oppilas, koska en liiemmin pitänyt itsestäni meteliä, mikä on minusta hassua. Todellisuudessa olin hyvä ainoastaa taito- ja taideaineissa. Liikunnassa en kylläkään erityisen, sillä inhoan pallopelejä ja niitähän koululiikunnassa riitti. Muutenkin innostuin treenaamisesta vasta lukion puolessa välissä, kun löysin oman juttuni eli kuntosalin ja ryhmäliikunnan.

Aasinsiltana edelliseen: Terveydentilani vuoksi en ole voinut tehdä kunnolla sykettänostattavaa treeniä noin kolmeen vuoteen. Puhun tästä ehkä lisää joskus tulevaisuudessa, jos tilanne selkenee. Tällä hetkellä en ole kuitenkaan varma, voinko enää ikinä treenata kovaa.

Olen parantumaton perfektionisti intohimojeni suhteen. Ehkä juuri siksi on välillä vaikeaa tuottaa juttuja tänne blogiin, kun tunnen itseni tämän suhteen niin keskeneräiseksi.

Välillä reaktioni saattaa olla nauru/hymy tilanteissa, joissa ei ole mitään hauskaa. Jos esimerkiksi edessäni kävelevä ihminen kompastuu, minulla saattaa olla vaikeuksia pidättää naurua tai jos kerron jotain vakavaa juttua, saatan kertoa sitä samalla hymyillen. En edes tiedä, mistä tämä johtuu, sillä mikäli kyse on jostain vähänkin vakavammasta tai jos jotain sattuu, en missään nimessä halua pilkata ketään. Olen aina ajatellut, että tämän reaktion täytyy olla jonkinlainen defenssi.

Käytän pinsettejä lähes päivittäin. Jos katson itseäni peilissä esimerkiksi töissä ja huomaan yhden hajanaisen kulmakarvan eikä minulla ole pinsettejä lähettyvillä, asia jää häiritsemään minua, kunnes pääsen taas pinsetteihin käsiksi.

Pienenä halusin aina mustat hiukset ja ruskeat silmät. Muutenkin tummat piirteet miellyttivät minua paljon vaaleita enemmän. Nykyään olen ihan tyytyväinen vaaleahiuksisena, mutta ruskeat silmät voisin edelleen ottaa, kiitos.

Varma tapa kiukustuttaa minut on, että lupaa jotain ja eikä sitten toimikkaan luvatulla tavalla ilman mitään pätevää syytä. Luvatakseen ei tarvitse sanoa ”minä lupaan”. Riittää, että sovitaan jotain ja sitten toinen peruuttaakin viimetipassa, tyyliin koska ei vain huvitakaan.

Tämän olen ehkä sanonut ennenkin; kun haluan jotain, menen läpi vaikka harmaankiven saadakseni sen ja olen valmis laittamaan itseni likoon kyseisen asian vuoksi. Halutessani esimerkiksi oppia uuden taidon paneudun siihen kunnolla, näen vaivaa, työtunteja eikä ”hyvä” riitä. Jos taas en ole kiinnostunut jostain asiasta, homma on eri. Esimerkkinä ajokortti: Minulle on elämäni aikana useampi ihminen sanonut, että se kannattaisi hankkia, mutta vieläkään en sellaista omista. En tämänhetkisessä elämäntilanteessani tarvitse ajokorttia yhtään mihinkään, mutta kun oikeanlainen motivaattori ilmestyy eteeni, tulen varmasti ajamaan ajokortin. Tästä tulee nyt kunnon rant, mutta välillä ärsyttää, kun ajokorttikin tuntuu olevan yksi niistä opiskelun kaltaisista asioista, jonka olemattomuus tekee ihmisestä automaattisesti alempiarvoisen. Se ajokortti vaan pitäisi olla siellä takataskussa hengailemassa, vaikka omassa elämässä ei sille olisi käyttöä. MIKSI?

En käytä päihteitä, mutta minulla pitää aina olla meineillään jokin addiktio. Milloin tuo addiktio kohdistuu proteiinipatukoihin, milloin Oreo-suklaaseen, milloin kauralatteen, milloin vitamiinijuomiin, mansikoihin, kombuchaan… you name it.

Jaaha, eivätköhän nämä riitä tältä erää. Hei, mikäli milloin tahansa juolahtaa postaustoiveita mieleen, niitä saa aina laittaa tulemaan! Parasta päivää tyypit! <3

puheenaiheet oma-elama
Kommentit (2)
  1. Vilhelmiina H.
    29.6.2019, 11:51

    Haha, ihania paljastuksia! 🙂 Kuulostat ihan minulta, ja hei, todellakin samaa mieltä tuosta ajokorttihommasta – täytän syksyllä 27v enkä omista edelleenkään ajokorttia. Ei ole ollut koskaan tarvetta, ja vasta pakonedessä ajan kortin jos sikseen tulee. Ihanaa viikonloppua Silja <3

    1. Kiitos ihanasta kommentista Vilhelmiina! 🙂 Kiva kuulla, että meiltä löytyy samoja piirteitä! Tuo ajokorttihomma on kyllä kumma juttu ja samankaltaisia esimerkkejä riittää… Mun mielestä jokaisen pitäisi antaa tehdä, kuten parhaaksi näkee eikä varsinkaan arvottaa ketään tuollaisten asioiden perusteella.

      Aivan ihanaa viikonloppua myös sinne! <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *