Viime perjantaina pakkasin kimpsuni ja kampsuni ja hyppäsin bussiin kohti Helsinkiä pitkästä aikaa! Ainakin tuntuu siltä, kuin viime kerrasta olisi kulunut ikuisuus. Todellisuudessa, viimeisimmästä Helsinki-reissustani oli vain muutama kuukausi ja vielä kuukausi vähemmän, jos laskemme sen, kun pikaisesti yövyin ystäväni luona ennen Texasiin lähtöä ja suuntasin siitä aamulla lentokentälle. Me olemme vain Vilman kanssa olleet niin tiiviisti yhteyksissä viimeisen vuoden parin ajan, että parinkin kuukauden näkemättömyys ja vähäisempi viestittely tuntuu todella oudolta. Onneksi se korjaantui viimeistään nyt, kun ehdittiin vihdoin näkemään!

Aivan sairaan hyvä vegeburgeri, menun mukaan vurgeri. Olen ihan sekasyöjä, mutta mahdollisuuksien mukaan tykkään monesti valita kasvisvaihtoehtoja ja muutenkin kasvisruoka on viime vuosina alkanut entistä enemmän kiinnostaa. En kuitenkaan halua kieltää itseltäni mitään tai rajoittaa ruokailujani liikaa, sillä minulla on sellaisesta huonoja kokemuksia.
Päivän seura. <3

Kävimme pitkästä aikaa myös Green Hippo:ssa aamiaisella/lounaalla. Paikalliset lokitkin olisivat mielellään nauttineet kahvilan antimista, eivätkä jättäneet meitä millään rauhaan. Eikä mikään ihme, maistuihan Green Hippo aivan loistavalta varsinkin, kun noita smoothie bowleja ja avocadoleipiä ei ollut saanut hetkeen.

Nyt siellä joku ehkä miettii, teimmekö me syömisen lisäksi muuta? Eipä juuri, haha. Paitsi kävimme kirpparilla ja muutamassa muussa kaupassa, katsoimme Kardashianeita sekä kuvasimme. Lauantai-aamuna nousin junaan kohti Tamperetta. Olisinpa voinut jäädä pidemmäksi aikaa… Täytyy kuitenkin olla kiitollinen tuosta yhdestäkin päivästä!

Pakko kertoa tähän loppuun, että kihlattuni vanhemmat hankkivat pari päivää sitten uuden koiranpennun!!!! *miljoona sydänsilmähymiöä tähän* Haluan niiiiin leikkimään sen kanssa!! Saatuani kuulla asiasta vaadin heti kuvia ja videoita, mutta niiden katsominen pyörittää kyllä veistä haavassa. En kestä! <3

En ole absolutisti, mutta en juurikaan välitä alkoholinjuomisesta. Tämän vuoksi juon alkoholia todella harvoin ja useimmiten valitsen mielummin alkoholittoman vaihtoehdon.

Olen todella tunnollinen ihminen. Välillä liiankin tunnollinen. Liiallisesta tunnollisuudesta olen yrittänyt pyristellä eroon, sillä välillä olen unohtanut itseni, kun olen yrittänyt miellyttää muita.

En pidä riitelemisestä, saati sitten riidoissa olemisesta. Voin kuitenkin myöntää, että esimerkiksi parisuhteessa, saatan välillä saada riitoja/kinasteluja aikaan tyhjästä vain, koska olen itse turhautunut omaan tilanteeseeni tai on ”se” aika kuusta.

Olen aina ollut tietyllä tapaa oman tieni kulkija enkä voi sietää sitä, jos joku yrittää kertoa minulle, miten minun tulisi elää minun elämääni, ellen ole erikseen kysynyt mielipidettä asiaan.

Minulla on lyhyt pinna ja ärsyynnyn helposti. Olen myös todella malttamaton ”kaikki tänne, heti” -tyyppi.

Tutustumisen alkuvaiheessa olen ujo ja vältän huomionkeskipisteenä olemista. Joku saattaakin yllättyä siitä, miten hulluja juttuja minulta voi irrota, kun minuun tutustuu paremmin.

Kouluaikoina monet luulivat minun olevan kympin oppilas, koska en liiemmin pitänyt itsestäni meteliä, mikä on minusta hassua. Todellisuudessa olin hyvä ainoastaa taito- ja taideaineissa. Liikunnassa en kylläkään erityisen, sillä inhoan pallopelejä ja niitähän koululiikunnassa riitti. Muutenkin innostuin treenaamisesta vasta lukion puolessa välissä, kun löysin oman juttuni eli kuntosalin ja ryhmäliikunnan.

Aasinsiltana edelliseen: Terveydentilani vuoksi en ole voinut tehdä kunnolla sykettänostattavaa treeniä noin kolmeen vuoteen. Puhun tästä ehkä lisää joskus tulevaisuudessa, jos tilanne selkenee. Tällä hetkellä en ole kuitenkaan varma, voinko enää ikinä treenata kovaa.

Olen parantumaton perfektionisti intohimojeni suhteen. Ehkä juuri siksi on välillä vaikeaa tuottaa juttuja tänne blogiin, kun tunnen itseni tämän suhteen niin keskeneräiseksi.

Välillä reaktioni saattaa olla nauru/hymy tilanteissa, joissa ei ole mitään hauskaa. Jos esimerkiksi edessäni kävelevä ihminen kompastuu, minulla saattaa olla vaikeuksia pidättää naurua tai jos kerron jotain vakavaa juttua, saatan kertoa sitä samalla hymyillen. En edes tiedä, mistä tämä johtuu, sillä mikäli kyse on jostain vähänkin vakavammasta tai jos jotain sattuu, en missään nimessä halua pilkata ketään. Olen aina ajatellut, että tämän reaktion täytyy olla jonkinlainen defenssi.

Käytän pinsettejä lähes päivittäin. Jos katson itseäni peilissä esimerkiksi töissä ja huomaan yhden hajanaisen kulmakarvan eikä minulla ole pinsettejä lähettyvillä, asia jää häiritsemään minua, kunnes pääsen taas pinsetteihin käsiksi.

Pienenä halusin aina mustat hiukset ja ruskeat silmät. Muutenkin tummat piirteet miellyttivät minua paljon vaaleita enemmän. Nykyään olen ihan tyytyväinen vaaleahiuksisena, mutta ruskeat silmät voisin edelleen ottaa, kiitos.

Varma tapa kiukustuttaa minut on, että lupaa jotain ja eikä sitten toimikkaan luvatulla tavalla ilman mitään pätevää syytä. Luvatakseen ei tarvitse sanoa ”minä lupaan”. Riittää, että sovitaan jotain ja sitten toinen peruuttaakin viimetipassa, tyyliin koska ei vain huvitakaan.

Tämän olen ehkä sanonut ennenkin; kun haluan jotain, menen läpi vaikka harmaankiven saadakseni sen ja olen valmis laittamaan itseni likoon kyseisen asian vuoksi. Halutessani esimerkiksi oppia uuden taidon paneudun siihen kunnolla, näen vaivaa, työtunteja eikä ”hyvä” riitä. Jos taas en ole kiinnostunut jostain asiasta, homma on eri. Esimerkkinä ajokortti: Minulle on elämäni aikana useampi ihminen sanonut, että se kannattaisi hankkia, mutta vieläkään en sellaista omista. En tämänhetkisessä elämäntilanteessani tarvitse ajokorttia yhtään mihinkään, mutta kun oikeanlainen motivaattori ilmestyy eteeni, tulen varmasti ajamaan ajokortin. Tästä tulee nyt kunnon rant, mutta välillä ärsyttää, kun ajokorttikin tuntuu olevan yksi niistä opiskelun kaltaisista asioista, jonka olemattomuus tekee ihmisestä automaattisesti alempiarvoisen. Se ajokortti vaan pitäisi olla siellä takataskussa hengailemassa, vaikka omassa elämässä ei sille olisi käyttöä. MIKSI?

En käytä päihteitä, mutta minulla pitää aina olla meineillään jokin addiktio. Milloin tuo addiktio kohdistuu proteiinipatukoihin, milloin Oreo-suklaaseen, milloin kauralatteen, milloin vitamiinijuomiin, mansikoihin, kombuchaan… you name it.

Jaaha, eivätköhän nämä riitä tältä erää. Hei, mikäli milloin tahansa juolahtaa postaustoiveita mieleen, niitä saa aina laittaa tulemaan! Parasta päivää tyypit! <3