Torstai-illan kokkailuja
Voisi sano, että nämä mun blogipostailut menevät aika syklittäin. Paljon olen edellisen postauksen jälkeen kotona kokkaillut, mutta sattuneesta syystä kuvat resepteineen eivät ole päässeet tänne blogiin saakka. Tänään kuitenkin sain inspiraation blogiharrastukseni ylläpitämiselle kollegaltani, jonka kanssa olen samalla neurologisen fysioterapian erityiskoulutuksessa (erittäin mielenkiintoinen koulutus muuten :). Tulimme sattumoisin puhuneeksi kokkailusta, joten mieleeni juolahti leipasta jotain pientä iltapurtavaa nälkäiselle poikaystävälle (toki siinä sivussa tulin itsekin näitä maistaneeksi ;). Tässäpä siis tämän illan kuvasaldoa.
Teeleivän pyöräytin suunnilleen näin.
Kasvissosekeitto syntyi tämän keiton pohjalta. Lisäksi laitoin siihen yhden lantun ja 1/2 pakettia Koskenlaskija-juustoa (maito-allergiset voivat jättää pois)
Jälkkäriksi tein viime aikoina monessa blogissa pyörinyttä Paleo-Brownieta, joka oli muuten aivan loistava! Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen leipomus esim. keliaakikoille ja muille vilja-allergikoille. Alkuperäinen ohje lienee täältä.