Valkosuklaa-vadelma hyydykekakku
Tällaisen kakun leipasin muutama viikko sitten, silloin kun kelit olivat vielä kohdillaan… Mitään suurta juhlaa varten en sitä vääntänyt, vaan olimme menossa syömään vanhemmilleni sunnuntailounasta ja lupasin tehdä kahvin kanssa jotain purtavaa. Itse pidän raakakakuista, mutta ne jakavat mielipiteita suuntaan jos toiseenkin, joten aivan joka kerralla en viitsi sellaista leipoa. Tämänkin tortun tein toki gluteenittomana ja laktoosittomana, omien ruoka-aineyliherkkyyksien ja äidin keliakian vuoksi.
Pohja:
170g gluteenittomia suklaakeksejä
75g laktoositon voita
Täyte:
4 liivatelehteä
200g valkosuklaata
1 rkl sitruunamehua
250g maitorahkaa
2 rkl sokeria (tai halutessaan vaikkapa erytritolia)
2 valkuaista
2 dl kuohukermaa
Kiille:
200g vadelmia (pakaste)
2 liivatelehteä
makeuta oman maun mukaan intiaanisokerilla tms.
Valmista ensimmäiseksi pohja. Murskaa keksit jauhoksi, esimerkiksi laittamalla ne muovipussin sisään ja hienontamalla kaulimella. Sekoita hienonnetut keksit sulatetun voin kanssa tasaiseksi. Vuoraa irtopohjavuoka voipaperilla ja taputtele keksi-voiseos tiiviisti pohjalle. Siisti reunat. Laita jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen noin 5 minuutiksi niin, että ne pehmenevät. Vatkaa valkuaiset sokerin kanssa jämäkäksi vaahdoksi. Vataa myös kerma. Sulata suklaa esim. lämminvesihauteessa. Sekoita sulaneen suklaan joukkoon maitorahka. Lämmitä sitruunamehu kattilassa kiehuvaksi. Purista pehmenneistä liivatelehdistä vesi pois ja sekoita ne kuumaan sitruunamehuun. Jäähdytä hieman ja lisää ohuena nauhana suklaa-rahkatäytteeseen koko ajan sekoittaen. Lisää sitten täytteeseen valkuaisvaahto sekä kermavaahto varovasti nostellen. Tarkista maku. Kaada täyte keksipohjan päälle ja tasoita pinta mahdollisimman tasaiseksi. Nosta jääkaappiin hyytymään useaksi tunniksi tai seuraavaan päivään. Jos kakulla on kova kiire, niin laita se silloin pakastimeen.
Valmista vadelmakiille muutama tunti ennen tarjoilua, jotta se ehtii hyytymään ennen tarjoilua. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Kiehauta vadelmat kattilassa ja siivilöi niistä siemenet pois. Jäljelle jää periaatteessa vadelman mehu. Lisää makeutus, itse laitoin intiaanisokeria. Kuumenna vadelmamehu uudelleen ja lisää joukkoon pehmenneet liivatteet. Sekoita hyvin. Anna jäähtyä hieman ja kaada varovasti kakun pinnalle. Tasoita pinta ravistelemalla vuokaa. Nosta jääkaappiin hyytymään.
Koristele pinta ennen tarjoilua vielä esim. tuoreilla marjoilla ja lehdillä.
Mistä löysit laktoositonta valkosuklaata? 🙂
Ekolossa on ainakin tällaista: http://www.ekolo.fi/tuote/bonvita-riisimaito-valkosuklaa/8713965500158/
Normi-kaupasta ei taida saada mitään laktoositonta valkosuklaata, varsinkaan tavallisesta maidosta tehtyä :/
Kiitos tiedosta! Täytyypä katsoa löytyiskö tuota paikallisista ekokaupoista. Brunbergillahan on laktoositonta maitosuklaata mutta en ole ainakaan nähnyt valkosta.
Joo voi olla, että hyvinkin löytyy paikallisesta ekomarketista! Brunbergilla ei taida olla.