TAVAROIDEN VÄHENNYS TAPAHTUU VAIHEITTAIN

TAVAROIDEN VÄHENNYS TAPAHTUU VAIHEITTAIN

Musta tuntuu, että tavaroiden vähennys on kuorimista kerros kerrokselta. Kerros kerrokselta päästään syvemmälle. Paljaammalle. Ja joka kerrokselta tavarasuhde muuttuu. Ensin lähtevät turhat tavarat, suoranaiset roskat. Sellaiset, jotka olisi pitänyt poistaa jo aikoja sitten, muttei ole saanut aikaiseksi. Sen jälkeen pitääkin jo vähän miettiä. Vähennys on kuitenkin vielä suhteellisen helppoa. Poistetaan tavaraa lähinnä sen mukaan, mitkä […]

AJAN MÄÄRÄ ON RAJALLINEN – VALITSE SIIS TARKOIN MIHIN SEN HALUAT KÄYTTÄÄ

AJAN MÄÄRÄ ON RAJALLINEN – VALITSE SIIS TARKOIN MIHIN SEN HALUAT KÄYTTÄÄ

Mitä jos asuisit yksiössä pelkän sängyn kanssa ilman minkäänlaista ruutua? Mitä tekisit kaikella sillä ajalla? Haaveilemme omasta ajasta, mutta emme uskalla ottaa sitä. Ja jos meillä olisi omaa aikaa, osaisimmeko edes täyttää sitä? Mitä sinä lopulta tekisit, jos aikaa olisi rajattomasti? Olisitko valmis tekemään sen eteen tekoja – kuten luopumaan televisiosta, tavaroista ja näennäisestä tekemisestä, […]

MILLAINEN KULUTTAMINEN ON NORMAALIA?

MILLAINEN KULUTTAMINEN ON NORMAALIA?

Sain joskus aikojen alussa kommentin, että tavaroiden pakonomainen syynäys on mielisairaus missä anoreksiakin. Jotenkin en itse pysty samaistumaan tuohon väitteeseen ollenkaan. Tai meillä on varmaan erilainen käsitys pakonomaisuudesta. Toisaalta mietin, että eihän sairaskaan aina ymmärrä olevansa sairas. Sen sijaan sairaus voi tuoda mielihyvää, vaikka se onkin järjetöntä. Jotta tavarakaaoksen hallinnoinnin voisi luokitella sairaudeksi, tulisi siinä […]

OLETKO SOKAISTUNUT OMISTAMIESI TAVAROIDEN MÄÄRÄLLE?

OLETKO SOKAISTUNUT OMISTAMIESI TAVAROIDEN MÄÄRÄLLE?

Missä vaiheessa tuli normaaliksi omistaa 81 erilaista mukia juomiseen? Minä nimittäin ennen omistin. Oli isoa kahvikuppia, pientä kahvikuppia, hienompaa kahvikuppia, arkisempaa kahvikuppia, varalta kahvikuppeja, jos on enempi vieraita, isoa juomalasia, pienempää juomalasia ja vielä vähän erilaista juomalasia, hienot viinilasit, vanhat viinilasit jne. Hirveä määrä kuppeja, vaikka sitä kuitenkin pystyy juomaan vain yhdestä lasista kerrallaan. Miksi […]

PÄÄTÖS – KAIKKI PÄÄLAELLEEN

PÄÄTÖS – KAIKKI PÄÄLAELLEEN

Vielä kevääseen asti haaveilin menestyksekkäästä elämästä. Menestyksekkäällä elämällä tarkoitan elämää, jossa voisin huolettomasti ostaa asioita, minulla olisi aikaa tehdä mitä haluan sekä suoranainen kyky olla mitä haluan. Kaiken alkuna olisi raha. Enemmän rahaa ja voisin alkaa elää elämää mitä haluan. Aluksi onnistuin uskottelemaan itselleni, että kyllä minusta vielä joskus tuleekin jotakin. Sillä mielestäni kaikista, jotka […]