KEHTAATKO MYÖNTÄÄ OLEVASI YKSINÄINEN?

Minä en kehtaa.

Sillä jos olen yksinäinen, se tarkoittaa, ettei minulla ole tarpeeksi tai ollenkaan kavereita. Jos minulla ei ole kavereita, minussa on jotakin vikaa. Jos olen viallinen, en ole riittävä. Riittävän hyvä.

Milloin saa sanoa itseään yksinäiseksi?

Luokittelen neljä ihmistä ystävikseni. Lisäksi on pari tuttua joille voi laittaa viestiä satunnaisesti. Minulla on myös todella vuorovaikutteinen työ ja iso työyhteisö, perhe ja joku, joka odottaa aina kotona. Yhteenlaskuna tämä kuulostaa hyvältä. Käytännössä ei niinkään. Tunnen, ettei se riitä. Tarvitsisin lisää elämää ympärilleni. Ja siksi usein viimeaikoina, olen tuntenut itseni yksinäiseksi. Aina ei vain ole jotakin kenelle laittaa viestiä tai nähdä vaikka kipeästi haluaisikin. Syynä tähän on muutos. Muutos minussa. Muutos tarpeissani aikaisempaan nähden.

Ja hassua. Piti heti alkaa perustelemaan, että hei en minä kuitenkaan ihan surkimus ole, kyllä minulla jokunen kaveri on! En voi jättää asiaa siihen, että toteasin vain olevani välillä yksinäinen.

Sillä yksinäisyyttä varjostaa häpeäleima.

Häpeäleima, joka on omassa päässä. Sillä kuka tahansa muu yksinäisyyttä ajatellessaan tulee ennemminkin surulliseksi. Ei kukaan ajattele, että oletpas kauhea ihminen kun olet jäänyt yksinäiseksi. Uskon, että kuka tahansa kenelle tahansa avautuisi tuntevansa olonsa yksinäiseksi, saisi auttavaa kättä. Samalla sitä ei kuitenkaan uskalleta pyytää. Pitää osoittaa, että kaikki on jo hyvin. En tarvitse apua.

Minä pärjään.

Viimeksi:

6 X AJATUKSIA HERÄTTÄVÄÄ LUKEMISTA

Lue myös:

SAMANKALTAISTEN IHMISTEN HEIMO

MILTÄ TUNTUU OLLA LÄPINÄKYVÄ?

ON PALJON HELPOMPAA, KUN YMMÄRTÄÄ JA HYVÄKSYY OMAN RAJALLISUUTENSA

Kommentit (3)
  1. Laura/ Tässä kaupungissa tuulee aina
    27.5.2020, 19:08

    Mä olen havahtunut viime vuosina siihen, että olen lopulta aika yksinäinen ja ilman lapsien tuomaa ihmismäärää olisin oikeasti myös suurimman osan aikaa yksin. Mulla on muutama ystävä, paljon kavereita ja hyvä työporukka, muttei lopulta kuitenkaan kovin montaa, jota pyytää vaikka kahville täysi jolle soittaa. Ja ehkä kaikista eniten yksinäisyyttä aiheuttaa se, ettei minulla ole sitä omaa kaveriporukkaa, mihin kuuluisin.

    https://tassakaupungissatuuleeaina.blogspot.com/2020/04/mina-en-ole-kenenkaan-paras-ystava.html?m=0

    1. Hei kiitos tästä <3 luin tekstisi ja samaistuin.

  2. Minulla on tasan yksi ystävä. Saattaa minulla joku muukin joskus kahvilla käydä ja jutellaan tuttujen kanssa niitä näitä jos satutaan samaan aikaan asioille, mutta ystäviksi heitä en laske, enkä kaipaa yhtään enempää ystäviä. Ihmiset ylipäätään ovat 90 prosenttisesti kusipäitä ja noita loppua kymmentä prosenttiakaan en jaksaisi katsella päivittäin, en edes viikottain. Päätin jo kymmenen vuotta sitten viimeisimmän eron jälkeen, etten enää ikinä huoli riesaķseni parisuhdettakaan ja lapsilukukin on tässä, ei yhtään enempää. Olenko yksinäinen? En todellakaan! Jos kokisin oloni yksinäiseksi, pyytäisin tuttujani kylään sen sijaan, että kääntyisin kaupan käytävällä toiseen suuntaan välttyäkseni kohtaamasta heitä.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *