Donitsilaatikko

Olen ollut pian yhden kolmanneksen ajan raskaana, mutta lapsettomuus ei ole jättänyt minua taakseen. Ehkei se koskaan jätäkään?

Sain ystävältä hienotunteisen raskausilmoituksen tekstiviestillä, kun tiesin jo olevani raskaana, mutta emme olleet kertoneet asiasta vielä kenellekään. Ensireaktioni oli kouraisu rinnassa ja ajatus niinpä tietenkin. Tietysti hänkin on raskaana. Kunnes muistutin itselleni, että ei hätää, niin olen minäkin. Mutta kyllä se kouraisee, varsinkin kun tiedän sen olleen heille helppoa, heillä ei voinut olla kovin montaa yrityskuukautta takana. Vaikka en yksityiskohtia heidän päätöksestä tiedäkään, olemme molemmat olleet avoimia lapsitoiveistamme ja tiedän suunnilleen ajanjakson, jolloin he eivät ole vielä yrittäneet. Mutta kun aikaa vähän kului, ymmärsin että sehän on ainoastaan ihanaa, kun voimme kokea tämän yhtä aikaan.

Toinen kateuden kouraisu tapahtui, kun töissä tuli kahvitauolla puheeksi työkaverini paluu vanhempainvapaalta helmikuussa. Mieleni teki melkein huutaa, että olen minäkin kohta äitiyslomalla! En tietenkään sanonut mitään, en ole vielä puhunut asiasta edes pomolleni. Mutta silti, vieläkin toisen äitiyslomasta puhuminen saa minut tuntemaan oloni epämukavaksi.

Jos kadulla näköpiiriini ilmestyy raskaana oleva nainen, käännän yhä katseeni refleksinomaisesti pois. Toteutin pitkään poissa silmistä, poissa mielestä -strategiaa, eikä siitä pois oppiminen käy käden käänteessä.

Olen miettinyt kuinka kertoa asiasta töissä. Toimistojohtajamme ja ryhmänvetäjäni aion pyytää joulunalusviikolla palaveriin, jotta voin jakaa uutiset yksityisesti ensin heille, joille sillä on työpanokseni kannalta merkitystä. Mutta muille työkavereille leikittelen ajatuksella keksiä joku hauskempi tapa. Pinterest on täynnä kuvia donitsilaatikoista, joissa lukee jotain sen suuntaista kuin ”äitini ei halua olla ainoa isomahainen täällä, joten syökää pois, t. vauva Vainio”. Mutta sitten mietin, miltä minusta olisi tuntunut vielä syyskuussa, jos tällainen laatikko olisi ilmestynyt kahvipöytään. Se olisi tuntunut pahalta. Päivästä riippuen ehkä todella pahalta, kotona olisin varmasti itkenyt ja täällä olisin ehkä avautunut, että miksi tällaisia tempauksia pitää oikein tehdä ja kylläpä tuli paska fiilis. En olisi varmaan syönyt yhtään donitsia. Minua jännittää, jos töissä onkin joku muu, jolle tämä on arka aihe, enkä haluaisi aiheuttaa pahaa mieltä. Edes vahingossa.

Yksi työkaverini, joka on kaverini myös töiden ulkopuolella, tietää raskaudesta ja hän oli heti donitsilaatikon puolella, lupasipa auttaa leipomisessakin. Hänen mielestään vauva on täydellinen tekosyy tehdä kaikkea hauskaa!

Niinhän se olisi, ja minä haluaisin tehdä hauskoja asioita. Vihdoin minäkin saan kokea lapsen saamiseen liittyvät ihanat puolet, en vain loputtomia lääkkeitä, pistoksia ja lääkäriaikoja. Epätoivosta ja muista negatiivisista tunteista puhumattakaan. Ja vaikka tiedän, miten donitsi-ilmoitus olisi itseäni satuttanut, en tiedä olisiko uutisia ollut yhtään sen helpompi kuulla millään muullakaan tavalla.

perhe ajattelin-tanaan raskaus-ja-synnytys
Kommentit (3)
  1. Mulla neljä vuotta tahatonta lapsettomuutta takana. Nyt IVF hoitojen jälkeen jo raskausviikolla 26.

    Töissä oli raskasta kuulla raskausuutisista ja muutenkin kaikki samat tuntemukset mistä mainitset tekstissäsi.

    Miksi et tekisi tuota donitsiasiaa esim kaveripiirille, joiden taustoja tiedät vähän paremmin? Itse raskaana ollessani olen pyrkinyt muistamaan sen joka 5.kokee tahatonta lapsettomuutta kaavan, joten töissäkin olen kertonut ripotellen ja vähän eri tavalla, riippuen vastaanottavan henkilön perhetilanteesta. Heillä jolla on lapsia, tuntui luontevammalta kertoa vähän ”räiskyvämmin” (vaikka eihän heidänkään taustan voida olettaa olevan helppo). Heillä, joilla ei ole lapsia, mainitsin vain, että jään vanhempainvapaalle ensi vuonna. Jos keskustelu jatkui siitä, niin mainitsin myös, että vauva on romanttisesti hedelmöitetty Kampin Foorumissa (Mehiläisessä). Lähipiiri on tietysti seonnut uutisestani ja heille oli ihana kertoa ja heidän kanssaan höpötellä näitä asioita jatkuvasti. Eli olen tietoisesti päättänyt painottaa fiilistelyä muualla kuin työpaikallani.

    Toivottavasti et ymmärtänyt tekstiä väärin, vaan halusin tulla jakamaan ja ehkä jopa selkeyttämään ajatuksiani.

    Ja ennen kaikkea, onnittelus raskaudestasi.<3 En tiedä mistä tänä päivänä tulen onnellisemmaksi kuin muiden raskausuutisista rankan taustan jälkeen.

    1. neiti Vainio
      27.11.2022, 12:35

      Kiitos kun jaoit ajatuksiasi! Juuri sen kanssa minä painiskelen, että minun pitäisi ymmärtää olla hienotunteinen, kun olen itsekin kokenut sen nurjan puolen, mutta toisaalta haluaisin jollain tasolla myös unohtaa ne kokemukset ja tunteet (tai etten ainakaan aktiivisesti kantaisi niitä mielessä koko aikaa) ja tehdä juuri tällaisia tavallisia, mukavia asioita raskauteen liittyen. Tämän pitäisi olla iloinen asia ja koska koko yritysajan ilo vietiin, haluaisin kokea sitä nyt raskausaikana. Työpaikan sijaan kaveripiirille donitsiyllätys olisi hyvä ajatus, mutta kaikki ystäväni tietää jo, eikä minulla ole sellaista laajempaa piiriä, kenelle voisin asiasta yhteisesti ilmoittaa. Itsekäs ajatushan tämä on, haluan vihdoin julistaa onneani kaikille, myös siis työkavereille, ja ehkä niillä donitseilla voisin tuoda vähän iloa myös heille? Kai hekin, ketkä eivät ole joutuneet käymään läpi lapsettomuushoitoja, haluavat vain vilpittömästi jakaa iloaan. Mutta en halua tehdä ilmoituksesta myöskään mitään spektaakkelia, joku matalan profiilin juttu sopii luonteelleni muutenkin paremmin.

      Kateudestahan nämä tunteet kumpuaa ja ehkä halu on vähän lapsellinenkin, tyyliin ”muutkin saa, niin miksen minä”? Mutta se että minä haluan jakaa, ei todellakaan tarkoita että muut haluaisivat vastaanottaa. Ei välttämättä edes he ketkä eivät ole kokeneet tahatonta lapsettomuutta. Lopputulemana, en tiedä mitä teen, pohdinta jatkuu.

      Kiitos paljon ja onnea teillekin ❤️ Se on totta, että kohtalotovereiden onnistumiset lämmittää erityisesti!

  2. Sekä ylipainoisena että lapsettomana mua on jo pitkään ärsyttänyt kaikki raskaana olevaan kehoon liittyvä sisäistettyä läskifobiaa ilmentävä puhe: kertyneiden raskauskilojen ja vatsan koon päivittely ja kauhistelu, valas-läppä ym. Ne välittävät samalla oletuksia ja normeja siitä, millainen on toivottava vartalo, josta raskaus on hyväksyttävä spektaakkelimainen poikkeama. Sen ymmärrän ihan inhimillisesti, että odottaja voi olla tosi hämmentynyt kehollisista muutoksista ja saa sitä ihmetellä, sehän on osa odotusta. Mutta jos työpaikalleni tuotaisiin donitsilaatikko tuollaisella isomahaisuus-saatteella, ei kyllä donitsi maistuisi. Miksei voi tuoda donitsit ihan vain juhlan kunniaksi?

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *