Jos minun pitäisi yhdellä sanalla kuvailla meidän uuden vauvaperhe-elämän kolmea ensimmäistä kuukautta, se olisi kaaos.

Kaaoksessa on ollut koti, päivärytmi, yörytmi, minun mieleni ja kehoni, eli oikeastaan koko elämä. Kai tämä oli ihan odotettavissa, mutta en silti usko että olisin voinut valmistautua tähän mitenkään paremmin. Ei tämä olisi voinut tullut vähemmän shokkina. Vaikka mielestäni minulla ei ollut mitenkään yltiöruusuiset kuvitelmat vastasyntyneen kanssa elämisestä, en voinut etukäteen kuvitella kuinka intensiivistä se todella on. En tiedä voiko kukaan, se täytyy kai itse elää.

Nyt jälkiviisaana toivon, että olisin lukenut vauvan unesta ja nukkumisesta hieman aiemmin, mutta eihän sitä etukäteen tiedä millaisia haasteita tulee kohtaamaan. Ja ihan kaikkeen ei vain voi varautua, eikä kannata yrittääkään. Raskauden aikana pääsin irti jatkuvasta pahimman pelkäämisestä, mikä oli minulle vain hyväksi. Juuri sen ansiosta pystyin nauttimaan raskaudesta niin paljon.

Pahin kaaos tuntuu olevan tältä osin ohi. Minulla alkaa vihdoin olla aivokapasiteettia ja henkisiä resursseja myös muuhun kuin päivän välttämättömiin toimiin. Ajatukset alkavat selkiytyä niin että niitä saa taas kirjoitettua ylös.

Kokemani kaaos ei ollut yksiselitteisen huono asia, mutta oli se kovin kuluttavaa. Nyt kaaos on muuttunut jonkinlaiseksi alkeelliseksi rytmiksi ja elämä on riittävän ennakoitavaa. Kuitenkin jo nyt muistelen kesää pienellä kaiholla ja kuinka hurjaa aikaa se oli. Ja myös kuinka suloista.

Jos minun pitäisi kolmella sanalla kuvailla meidän uuden vauvaperhe-elämän kolmea ensimmäistä kuukautta, sanoisin että se oli hurjan suloinen kaaos.