28.9.2022 Onnistuminen Se onnistui. Me onnistuimme! Uskomatonta. Kaikkea olin kuvitellut, mutta en sitä, että… 37
22.6.2022 Molekyylitason mysteeri Ensimmäinen alkio ei selvinnyt sulatuksesta. Toinen onneksi selvisi ja se siirrettiin onnistuneesti,… 7
14.6.2022 Vapaus ja vastuu Meidän oma lääkäri on ollut lomalla, joten kävin toisen lääkärin luona ultrassa… 2
1.6.2022 Kauanko vielä? Kolmeen vuoteen on mahtunut monia hyviä uutisia. Harmi vain, että kaikki ne… 4
2.5.2022 Yhdeksänkymmentäviisi prosenttia Kahden viime vuoden aikana olen etsinyt netistä valtavat määrät tietoa, tutkimuksia ja… 5
6.4.2022 Yhdeksän Välillä tuntuu, että kirjoitukseni on aina vain samaa valitusta. Nyt minulla on… 11
23.3.2022 Tähän aikaan Vuosi sitten tähän aikaan olin toipumassa elämäni ensimmäisestä munasolujen keräyksestä. Tähän aikaan… 4
29.12.2021 Epäonnistuminen 3 Heräsin testipäivän aamuna 5:30 vessahätään. Tuntui, että oli liian aikaista testata vielä,… 4
10.12.2021 Paras joululahja Kuin Mariah Careylla konsanaan, minulla on vain yksi toive. Pitkään olen siitä… 2