Tänään se tapahtui

Häidemme kuukausipäivänä. Jos tämä toimii, voin kuvitella asiasta tietämättömien myöhemmin myhäilevän, kuinka osasivat odottaa tällaisia uutisia, ainahan sitä häiden jälkeen laitetaan lapsi alulle. Jos tällaisia kommentteja tulee, suunnittelen vastaavani kertomalla suoraan, että onneksi tähän vaadittiin vain yksi alkionsiirto. Enkä siis mitenkään ilkeästi, vaan rehellisesti. Miksi se tuntuukin, että onnistumisen jälkeen tästä olisi niin helppoa puhua? Etukäteen siirrosta tiesi ainoastaan meidän molempien vanhemmat, minun sisko ja kaksi ystävää.

Minua jännitti aivan hirveästi, jo viime torstaista asti. Vaikka eihän itse toimenpiteessä varsinaisesti mitään jännitettävää ole, se on nopea eikä satu. Mutta kuitenkin kaikki siinä on jännitettävää, se voi muuttaa meidän elämän. Kävin aamulla akupunktiossa ja siitä suoraan takaisin kotiin etäkokoukseen. Lounaalta lähdimme klinikalle, ja onneksi mies sai tällä kertaa tulla mukaan, kun koronarajoituksia on lievennetty. En kyllä pystynyt jännitykseltäni mitään oikein syömään, mutta join kuitenkin, koska siirtoon piti mennä rakko täynnä.

Täysi rakko olikin se ikävin osuus koko hommasta, mahan painelu ultralla oli kyllä vähän kivuliasta. Itse toimenpide ei tuntunut miltään, vaikka kävi ilmi, että minulla on tiukka kohdunsuu, ja sitä piti avata nuppisondilla ennen kuin katetri saatiin kohtuun. Kaikkea sitä omasta kehostaan oppii!

Olen myös miettinyt, että kun 10 munasolustani 8 hedelmöittyi, niin pakkohan myös ensimmäisen vuoden yritysaikana hedelmöittymisen on ollut tapahtua. Edes joskus. Miksi ne eivät siis ole kiinnittyneet? Nyt toivon kaikin voimin, sydämen pohjasta ja universumia rukoillen, että tämä kiinnittyisi.