Epäonnistuminen 3

Heräsin testipäivän aamuna 5:30 vessahätään. Tuntui, että oli liian aikaista testata vielä, koska negatiivisen tuloksen jälkeen nukkumisesta ei tulisi enää mitään, mutta oli myös liian myöhäistä käydä helpottamassa oloa ja testata vasta seuraavalla vessakäynnillä. Kieriskelin sängyssä ja punnitsin vaihtoehtoja, kunnes päätin yrittää nukkua edes vähän pidempään. Olla vielä hetken aikaa onnellisen tietämätön.

Nukahdin uudestaan ja näin unta että meninkin alas vessaan tekemään testiä. Uni oli aamuyölle tyypilliseen tapaan hyvin todentuntuinen, sellainen unen ja valveen rajalla oleva. Istuin pöntöllä ja testiin alkoi ilmestyä kaksi viivaa! Ensin viiva oli haaleampi, mutta se voimistui ja lopulta testi oli kiistattomasti positiivinen. Muistan sen kuplivan ilon, joka minussa heräsi. Unessa aloin nauraa ääneen onneani. Lähdin takaisin yläkertaan kertomaan miehelle kunnes portaikon kohdalla havahduin unesta ja tajusin olevani vielä sängyssä. Ja että testi on vielä tekemättä.

Olin saanut nukuttua tunnin verran pidempään ja päätin, että on turha enää vitkutella. Rakko ei sitä pitkään enää sallisi muutenkaan. Nyt näin tikusta jo heti ensivilkaisulla, että toivoa ei olisi. Ruudussa hohti kirkkaana ja yksinäisenä oikein komea kontrolliviiva. Naurun sijaan minusta alkoi ryöpytä ulos kyyneleitä.

Kuten unessakin, lopulta lähdin takaisin kohti makuuhuonetta, jossa mies nyyhkäykset kuullessaan ymmärsi mitä oli tapahtunut. Hän otti minut takaisin kainaloonsa, jossa itkin surkeuttani ja maailman epäreiluutta aamiaiseen asti.

Olen tehnyt tietoisen päätöksen (yrittää) olla ajattelematta negatiivisia raskaustestejä todisteina henkilökohtaisesta epäonnistumisestani ihmisenä. Hoito epäonnistui, en minä, siksi otsikkokin vaihtui epäonnistujasta epäonnistumiseen. Jonkinlaista edistystä kai tämäkin.