Mitä kuuluu

Moi! Mitä kuuluu? Vähän aika menee nopeaa, juteltiin viimeksi silloin kun Eeli syntyi!

Puhelimeen kilahti viesti vanhalta ystävältä, jonka kanssa olemme olleet yhteydessä viimeksi reilu vuosi sitten. Nykyisin hän on kai enemmän kaveri, ystävyytemme oli jo pitkään hitaasti hiipunut yhteydenpidon vähennyttyä puolin ja toisin. Ilman mitään suurempaa dramatiikkaa, niin vain joskus käy. Viimeisin viestinvaihtomme koski villasukkia, jotka olin neulonut hänen esikoiselleen ristiäislahjaksi.

Vaikka ystäväni raskaus ei mielestäni enää vaikuttanutkaan suhteemme viilenemiseen, kyllä uutinen sattui. Emme olleet olleet paljon tekemisissä, mutta päätin neuloa sukat, koska halusin pitää ystävyyden oven raollaan ja muistaa sekä äitiä että vauvaa uudessa elämäntilanteessa. Niiden sukkien jälkeen kuitenkin päätin, että enää en neulo sukkia muiden vauvoille. En ennen kuin olen saanut neuloa omallenikin. Olin jo niin kyllästynyt ja surullinen tekemään pieniä, suloisia vauvantamineita aina vain muille. Ja niitä muitahan riitti.

Päätös on pitänyt, muutama vauva on syntynyt lähelle ja vähän kauemmaskin, mutta olemme muistaneet heitä muilla tavoin.

Mutta mitä minulle kuuluu? Pettymystä siitä, että alkionsiirtoa ei saada tehtyä tähän kiertoon, koska se osuisi viikonlopulle. Ahdistusta siitä, että on todennäköisempää, että maaliskuussa olen taas kypsyttelemässä kasapäin munasoluja kuin että olisin raskaana. Lisääntyvää alakuloa ja kalvavaa tunnetta, että tulevan vuoden aikana mikään ei tule muuttumaan parempaan. Pelkoa siitä, että ystäväni lähettää viestin vain kertoakseen taas raskausuutisia. Jos he haluavat perinteisesti kaksi lasta kahden vuoden ikäerolla, pian alkaa olla uutisten aika. Vaikka en heidän elämään aktiivisesti kuulukaan, tahattomasti lapseton kyllä muistaa tällaiset asiat.

Moikka, ihan hyvää kuuluu! Tylsää kun on taas kaikki harrastukset suljettu, mutta etätyöt sujuu sentään mukavasti. Mitä sulle?