Raskausuutisia

Ensimmäistä kertaa noin neljään vuoteen ilahduin, kun kuulin jonkun olevan raskaana. Olen ollut jo seitsemän kuukautta raskaana ja vastaanottanut sinä aikana useammatkin raskausuutiset, mutta jostain syystä juuri tällä kertaa olin aidosti iloinen tulevien vanhempien puolesta. Aiemmat reaktioni ovat vaihdelleet katkerista tietysti hänkin on raskaana -ajatuksista (tunne on helpottanut vähän, kun olen muistanut että olen itsekin) penseään no sepä kiva -kuittaukseen. Olen myös tuntenut lapsellisesti outoa kateutta siitä, että nyt olisi minun vuoroni olla raskaana, miksi tuo toinenkin saa olla?

Mutta tänään minua hymyilytti. Tänään mielessäni pyöri kuinka paljon leikkikavereita meidän lapsella sitten onkaan! Ja kuinka hauskaa on jakaa raskaus- ja vauva-aikaa muiden kanssa, sekä läheisten ystävien että vähän kaukaisempien tuttavien.

Ehkä aikaa alkaa olla kulunut tarpeeksi? Ehkä olen vihdoin alkanut uskoa, että kuulun itsekin oikeasti tähän porukkaan, tähän elämänvaiheeseen, eikä muiden liittyminen samaan kerhoon aiheuta enää niin negatiivisia tunteita. Minun ei tarvitse enää olla kateellinen. Minun ei tarvitse muistaa omaa suruani jokaisen perheuutisen kohdalla, sillä sitä ei enää ole olemassa samassa muodossa kuin ennen. Silloin kun se oli kaiken nielevä musta aukko, pohjaton vellova meri, johon olin hukkua ja joka hukutti pienetkin ilon pilkahdukset elämästäni.

Olipa ihanaa olla spontaanisti iloinen toisten puolesta, kuinka kevyt olo siitä tulikaan. Toivottavasti en enää toiste kadota kykyä tuntea näin.