Eilen, tänään ja huomenna

Eilen, lapsettomien lauantaina, olin surullinen. Vaikka olet nyt lähempänä minua kuin koskaan ja ihan pian täällä, ei vuosien kipu ja kaipuu ole mihinkään kadonneet. En silti mielelläni ajattele aikaa ennen positiivista raskaustestiä, haluan tuntea olevani aivan tavallinen raskaana oleva nainen, ilman menneisyyden painolastia. Haluan nauttia olostani ja odotuksesta ilman varjoja. Vaikka toisaalta ehkä juuri niiden varjojen vuoksi olen ollut nyt onnellisempi kuin olisin koskaan osannut toivoa.

Tänään me vietämme äitienpäivää ihan kahdestaan, sinä mahassani mellastamassa ja minä järjestelemässä vaatteitasi pieniin koreihin ja kaappiin valmiiksi odottelemaan. Lisäsin ostoslistaan muutaman puuttuvan vaatekappaleen, kuten hellehatun. Eihän hatun ostolla kiire ole, mutta siitä tulisi minulle hyvä mieli. Kuvittelen tulevaa kesää kanssasi ja miten voisimme kölliä pihalla puiden varjossa lämmöstä ja linnunlaulusta nauttien. Minusta ei vielä tunnu äidiltä, ei edes siltä, että kohta olisin äiti, vaikka välillä niin itsestäni sinulle puhunkin. Ehkä se muuttuu jo pian?

Huomenna on minun ja isäsi toinen hääpäivä. Silloin muistelen ystäväni vieraskirjaamme kirjoittamaa toivotusta, joka sai minut silloin, ja saa yhä, herkistymään:

– – Toivon suuresti, että monen monta ihanaa hetkeä ja unelmaa onkin jo käynyt toteen. Ja että tuleva antaa aikaa ja armoa niille haaveille, joita täytyy vielä hetki odottaa.

Samaa toivon kaikille, joille tämä päivä on vaikea.