Ensimmäiset viikot

1. viikko: Euforiaa. Onnenkyyneleitä nukkuvan vauvan sängyn äärellä. Jos en katsele nukkuvaa vauvaa, lepäilen sohvalla ja katselen hänen kuviaan puhelimestani.

2. viikko: Herranjestas, meillä on vauva! Mitä tämän kanssa tehdään? Miksi se itkee? Itken itsekin, kun väsyttää niin paljon.

3. viikko: Lisää euforiaa. Ihania päiväunia vauva kainalossa. Yhtä ihania päiväunia yksin sängyssä tietäen, että oma vauva nukkuu tyytyväisenä viereisessä huoneessa. Mutta myös lisää kyyneleitä, valvominen alkaa käydä mielen päälle, itkuinen vauva rasittaa, mistä alan tuntea syyllisyyttä. Saako minulla olla huono mieli, kun tätä niin hartaasti halusin? Olisin vain kiitollinen. Ja sitten saan vauvan rauhoittumaan sylittelemällä ja silittelemällä lämmintä pientä selkää, ja elämä on taas täydellistä. Ainakin hetken.

Kyllä me tämä handlataan. Kai?