En äänestä äitiä

Viikonloppuna kuntavaaliehdokkaita selatessani silmiini osui monta äitiä. Löytyipä sieltä yksi isoäitikin.

Viime syksynä osallistuin yliopistolla järjestettävään alani täydennyskoulutuksen, jossa ainakin kymmenen naista esitteli itsensä seuraavalla kaavalla: ”Työskentelen yrityksessä X, minulla on Y monta vuotta kokemusta asiasta Z, mutta kaikkein tärkein tehtäväni on olla N kuukautta vanhan vauvani kanssa kotona.”

Haluan epätoivoisesti itsekin olla äiti. Silti, tai ehkä juuri siksi, minulta ei riitä ymmärrystä ihmisille, jotka ehdottavat olevansa jotenkin kyvykkäämpiä, pätevämpiä tai muuten vain parempia ihmisiä äitiyden vuoksi. Varmasti on yleisöä, joihin vanhemmuuden liputtaminen vetoaa, joten tavallaan ymmärrän sen käyttämisen mainoslauseena. Ehkä jos olisin saanut lapsen helposti, tämä ei olisi minulle ongelma? Mutta niin ei ole käynyt ja nyt yksikään ehdokas, joka listaa meriitikseen äitiyden, ei saa minun ääntäni.

Jos äitiys minulle joskus suodaan, olen varma että se tuo elämääni valtavasti lisää hyviä asioita. Se ei kuitenkaan vie mitään pois, kaikki entiset ominaisuuteni, kykyni ja ajatukseni säilyvät. Äitiydestä tai lapsesta ei tule koko elämääni, vaan osa sitä. Äärettömän tärkeä, hartaasti toivottu ja taistellen saavutettu osa.